Paluu kisaradoille

Viime viikonloppuna kävimme Nonan kanssa aksailemassa Jyväskylässä. Nehän oli ensimmäiset kakkosluokan kisat varsinaisesti. Tuomari toimi Kari Jalonen, jonka radat olivat kyllä kivan yksinkertaisia ohjata, mutta koiralle teknisesti haastavia. Meidän meno Nonan kanssa oli taas sitä kauheeta vääntämistä, vaikka Nona oli jo selvästi paremmin kartalla kuin minä. Ekalta radalta saatiin 10, kun keppien aloitus ei sujunut ja yksi vauhdikas laakahyppy ei onnistunut. Toisella agiradalla vännettiin kuin väännettiinkin nolla, vaikka ei se mahtanut kaunista olla. Tuolla nollalla voitettiin ja saatiin plakkariin eka nousunolla. Viimeinen rata oli myös agility. Nonalla oli hirttänyt kaasu kiinni, niin että ei tullut enää hirttoon vaan sujahti väärään putken päähän. Toki tämä oli osaltaan taas omaa syytä, kun en ottanut tarpeeksi etumatkaa lähtöön ja sen seurauksena eksyin omalta linjalta. Muuten rata oli jo melkeen sellainen kuin mitä toivoisin, vaikka ei siellä mitään flowta koettu. Kokonaisuutena ihan kiva saldo saada edes yksi nolla.

Tänä viikonloppuna teimme Ruskan kanssa paluun kisaradoille, ensin Kuopiossa sitten Pieksämäellä. Ruskan kanssa kisailtiin viimeksi elokuussa, joten yhtään ei kyllä tienyt mitä sieltä tulee. Ruska kun on reeneissä alkanut lukemaan myös itse rataa. Olimme Ruskan kanssa ilmoittautuneet vain agilityradoille, ihan vaan tuuria kokeillaakseen. Ekalla radalla päästiin tokavika esteelle. Siihen piti tehdä tiukka kääntö takakierrolle. Kolmanneksi viimeselle esteelle tultiin melko hyvällä vauhdilla, joten ei ollut minun jarrutukset ajoissa. Ruska jatkoi hypyn jälkeen matkaa ja otti tokavika hypyn väärältä puolelta. Toisella agiradalla ei onneksi ollut vastaavia ja sieltä tulla putkahtikin nolla. Rata oli melkoisen haastava monelle ja kolme nollatulosta tuli kokonaisuutena. Me toki olimme ne hitaimmat nollan tekijät. Ihan kelpo vauhti sillä Ruskalla kuitenkin oli. Etenemä oli siinä 3,8m/s paikkeilla.

Pieksämäellä aloitettiin ensimmäinen rata varsin mukavalla otteella. Ruska oli jo vähän herännyt kisailemaan, joten nollarata tehtailtiin tästä. Valitettavasti taas pari muuta oli meitä nopeampia, vaikka hyvin Ruska jalkoja liikutti. Etenemä tällä radalla oli 3,91m/s. Toisella radalla ehdittiin nelosesteelle, joka oli puomi. Ehdin juuri vilkaista sen, että Ruska loikkasi alastulokontaktin. Olin ajatellut luottaa siihen, että ottaisi sen, kun oli muka kiire seuraavalle esteelle, joka oli takaakierto. No, niinhän siinä kävi, että vitonen napsahti, sillä tultiin toiseksi. Voitto meni nopeammalle vitosen tehtailijalle. Niin pienestä olisi ollut se puhdas rata kiinni (ja sen myötä viimeinen agilityserti). Shit happens!!! Ruskalla olisi nyt kuitenkin viisi SM-nollaa kasassa se tuplanolla siis vielä uupuu.

Vetohommia

Me olemme kokeilleet taas vaihteeksi uusia uria. Lokakuun alkupuolella käytiin nimittäin Nonan kanssa kokeilee canicrossia ihan kelloa vastaan Ylikiimingissä ALMA Off Snow sulanmaan kilpailuissa. Osallistuttiin Nonan kanssa harrastussarjaan, sillä totesin 2 kilometrin matkan olevan ihan riittävästi minun jaloille. Kilpasarjassa matka olisi ollut 1,5 kilsaa pitempi. Eniten minua huolestutti se oma tekeminen, sillä Nonahan kyllä jo puskee menemään into pinkeenä. Toinen asia, joka hieman huoletti oli Nukka. Nukkakin nimittäin osallistui oman treenarinsa kanssa samaan sarjaan. Nukan osalta jännitin vähän kaikkea: lähteekö se ollenkaan vetämään, jaksaako oikeesti vetää koko matkan, kestääkö ohituksia jne. Yksi huolenaihe oli vähempänä, kun lähtölistoissa meidät oli sijoitettu peräkkäin - Nonan kanssa lähdettiin juuri Nukan eteen.

Kisa-alueelle saavuttiin hyvässä ajassa. Saatiin kiertää rauhassa kisareitti. Ruskakin sai oman lenkittäjän. Siinä vähitellen alkoi kello lähestyä lähtöhetkeä. Lähtölaskennassa Nona kävi jo melko kuumana, samoin Nukka. Matkaan sännättiin Nonan kanssa sen minkä jaloista päästiin. Melko pian saavutettiin meidän edellä lähteneitä koirakkoja. Parista koirakosta ohi mentiin ilman mitään suurempia ongelmia. Nona kyllä ei vilkaissut toisia koirakkoja ollenkaan, vaan puski vaan eteenpäin. Puolimatkassa Nona oli tien ylityksen kohdalla hieman epävarma reitistä. Jatkoi matkaa hyvin käskyllä. Tässä vaiheessa omat jalat olivat jo aika puhki, eihän ne ole tällaiseen rääkkiin joutuneet pitkään aikaan. Vaikka yritin pitää koko matkan ajan juoksun rentona (joo, se rullavuus vaan nykyään uupuu), niin alkumatkan intoilu tuntui jo hyvin. Onneksi kääntöpaikka läheni, siitä ei ollut matkaa enää pitkästi maaliin. Nona kuunteli käännöksen hyvin. Yhdessä risteykohdassa Nona jäi katselemaan väärään suuntaan hetkeksi, ei mitenkään oleellisesti. Mäennyppylä ylös ja sitten viimeinen alamäki ja siellä se maali häämötti. Palkkaaja jo huuteli Nonaa, joten kuuliaisena tyttönä Nona laittoi vielä loppukirin peliin. Koiran kanssa juostessa alamäet ovat kyllä sanalla sanoen ihan kauheita, etenkin kun jalat ovat hapoilla, eikä oikeen toimi niin kuin haluaisi. Maaliin kuitenkin päästiin ja kelloa pysäytellessä katsoin, että ihan kelpo aikaan kai. Minun kello näytti aikaa 5:33. Siinä sitten jäätiin odottamaan Nukkaa maaliin. Jonkun aikaa odoteltiin ja lopulta Nukka ilmestyi juoksijansa kanssa mäenlaelle. Nukkakin otti hyvän loppukirin, vaikkakin maaliviivan jälkeen meni väärän ihmisen luokse palkalle. Pikaiset kommentit kertoivat, että Nukka oli juossut ihan kelpo juoksun. Ensimmäinen kilsa oli tultu tosi hyvin, sitten pätkä, jossa kilpailureitti kulki parkkialueen vierestä oli ollut vähän hankala, mutta tien ylityksen jälkeen Nukka oli saanut taas hajut ja jatkanut loppuun hyvin. Tulokset sitten kertoivat mukavan yllätyksen: me Nonan kanssa ehdimme toiseksi nopeimpaan aikaan, virallinen aika oli 5.23.

Nonan kanssa matkalla. Kuva Tero Mäkinen.

Nukka matkalla oman juoksijansa kanssa. Kuva Tero Mäkinen.

Ylikiimingin kisojen jälkeen suuntasimme pikajäähdyttelylle Ouluun, sillä olimme sopineet treffit Lumin, Ruskan tyttären, ja Lumin oman ihmisen kanssa.

Ruska & Lumi

Äititytär treffien jälkeen meidän matka jatkui kohti pohjoista. Lomalla meillä oli ohjelmassa muutamat vetotreenit pyörällä. Loman lopuksi suuntasimme nimittäin Jämille sulanmaan SM kilpailuihin 18.-19.10. Me osallistuimme Nonan kanssa vain viestiin, joka oli sunnuntaina viimeisenä. Saavuimme kisapaikalle lauantaina iltapäivästä, jolloin sen päivän kilpailut oli jo kilpailtu. Ennen kilpailupaikalle saapumista kävimme treffaamassa vuorostaan Ruskan yhtä poikaa, Manua.

Ruska ja sen poika Manu.

Manulla ja Nukalla oli omat juttunsa.

 Sunnuntaina saimme rauhassa katsella muiden lajien suorituksia, minkä takia se h-hetki tulikin sitten vähän puskista. En oikeen ehtinyt kunnolla lämmittelemään. Onneksi minulla oli apukäsiä Nonan lämppäämiseen. Viestissä juostiin kahden kilometrin lenkki, jonka jälkeen koira jätettiin vaihtoelueelle vastaanottajalle ja jatkettiin vielä itse matkaa varsinaiseen vaihtoon. Joukkueeseen kuului kolme koirakkoa. Me oltiin Nonan kanssa kakkosjoukkueessa, kakkososuudella. Viestin lähtö oli kyllä melko mielenkiintoinen, kun parikymmentä koirakkoa starttasi melko kapealle paanalle yhtä aikaa. Heti lähdön jälkeen alkoikin se oman vuoron odottelu. Nona oli vaikuttanut vähän nuulealta lähtöön asti, joka ei ole ihan sitä normiNonaa. Lähdön jälkeen löytyi se Nona, joka tajusi, että ollaan vetohommissa. Sen jälkeen oli itselläkin jo levollisempi olo, kun tiesi, että koira tietää hommansa.
Sitten se koitti : meidän vuoro. Meidän joukkue oli äkkiä laskettuna ekan vaihdon jälkeen kymmenen sakissa. Nona lähti matkaan hyvin ja omatkin jalat tuntuivat kulkevan mukana kivasti. Vähän vaan pelotti ekan kilsan veto, joka oli loivaa alamäkeä. Yritin muistaa rentouden, mutta eihän sitä voinut himmailla, kun koira työskenteli niin hyvin edessä. Aloimme saavuttaa muita vähän ennen kääntöpaikkaa. Tuttuun tyyliin Nona porhalsi muista ohi täysin välinpitämättömästi. Lyhyen matkan sisään ohitimme pari joukuetta ja vielä puolisen kilsaa ennen vaihtoa menimme vielä yhdestä ohi. Viimeinen ohitus ei ihan mennyt nappiin, kun ohitetteva bortsu oli sitä mieltä, että ohi ette pääse. Tästä Nona vähän hämääntyi ja joutui väistämään "hyökkivää" rotutoveriaan. Onneksi pienen käskyttämisen jälkeen muisti oman duuninsa ja meidän matka jatkui taas liina tiukalla.Viimeinen puoli kilsaa oli loivaa ylämäkeä, joten tässä vaiheessa sai etsiä niitä viimeisiä voimavaroja käyttöön, sillä alun hurvittelu oli tehnyt tehtävänsä. Vaihtoalue häämötti jo edessä, joten piti alkaa siirtää ajatukset vaihtoon. Sain koiran irti sujuvasti ja vein vaihdon ankurille. Meidän suoritus oli ohi. Jäähdytellessä itseäni sekä koiraa ehdin katsoa maaliintulon. Meidän ykkösjoukkue tuli kuin tulikin hopealle ja meidän joukkue sitten neljänneksi. Ei paha! Ei paha etenkin, kun mitalikokoonpanot oli miesjoukkueita ja meidän joukkue oli ensimäinen sekajoukkue (no, minähän siellä meidän joukkueessa sen sekaisuuden aiheutin ;) ) Siitä sitten pienen verryttelyn ja kamppeiden vaihdon jälkeen alkoi kotimatka. Sulanmaan SM:it oli nähty ja koettu. Ehkä sitten ensi vuonna me olemme mukana myös henkilökohtaisissa lajeissa.

Lomalla pojoisessa oli jo mukavan talviset olot, joten muutama kuvatus tuli napattua :

Rivi kommeita tyttöjä.

Ruska ei arvosta kuvaamista.

Nukka the lumiturpa

Nona vakavana.