maanantai 19. maaliskuuta 2018

Talven taittumista kevääseen

Maaliskuun loppu jo häämöttää. Mehän tätä olemme kuumeisesti odottaneet, koska se tietää paimennusleiriä Saajománnuun. Enää viikko odotusta jäljellä. Tuleva kevät sisältää paimunnusta hieman enemmänkin, sillä Riipin kanssa pääsimme poropaimennustestiin. Porokoirakerhon järjestämä poropaimennustapahtuma järjestetään Kittilän Urakkapuljun erotusaidalla.

Jäällä on ollut tilaa temmeltää. Lauma kasassa.


Meidän talvi on pitänyt sisällään lisää hiihtelyä. Nonan kanssa kävimme hiihtelemässä Kangasalalla 25.2. bordercollieiden rotumestaruuskokeessa. Nona nappasi neljännen rotumestaruuden sijoittumalla toiseksi tuossa kokeessa. Voittaja oli meille tuttu kilpakumppani belgianpaimenkoira malinois, joka on ohjaajansa kanssa yltänyt tänä vuonna selvästi elämänsä parhaimpaan kuntoon. Nonan kanssa jäimme voittajalle 15 sekunttia. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että meidän vauhti Nonan kanssa oli hyvin kilpailukelpoinen B-luokan koiriin.
Bordercollieiden valjakkohiihdon rotumestari 2018

Rotumestaruuksien jälkeen vuorossa oli talven kohokohta eli valjakkohiihdon SM-kisat Keminmaalla 3.-4.3. Meidän treenejä oli hieman sotkenut kylmät kelit, sillä pakkanen laski iltaisin aina -20 asteeseen. Onneksi pääsimme ottamaan viimeistelyt päiväsellä, jolloin ei ollut liian viileetä. Meillä on myös onneksemme mahdollisuus hyödyntää uintia osana treenejä.
Kisapaikalle pääsimme perjantaina, jolloin kävin itse tutustumassa rataan. Se oli itse asiassa lähes sama kuin vuonna 2014 Nonan ja minun ensimmäisessä hiihtostartissa. Rata sisälti yhden todella haastavan nousun sekä muutamia hyvin hiihdettäviä, mutta pitkiä ylämäkiä. Näiden ohella mukana oli sitten myös pari kovavauhtista alamäkeä sekä muutamia loivia alamäkiä. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että rata olisi koiralle melko haastava sillä töitä oli tehtävä koko ajan. Meillä Nonan kanssa alamäet ovat yksi vahvuus, sillä Nona on hyvin vauhdikas juoksija kokoonsa nähden. Ylämäet ovat pieni haaste, sillä vetovoimaa ei Nonalta löydy niin paljoa kuin isommilta voimakkaammilta kilpakumppaneilta ja helposti niissä menee sitten hapoille, joka voi syödä vauhtia alamäissä. Minun tehtävä siis olisi auttaa ja pitää vauhtia yllä ylämäissä.
Naiset C luokkaan osallistui huimat 18 koirakkoa. Alkuspekulointina olin tullut tulokseen, että mitaliin sai todella tehdä töitä, sillä mukana oli todella hyviä hiihtäjiä, joilla oli isompia ja vahvempia koiria. Pahin kilpakumppani lähti meidän eteen, joten jo maaliin tullessa oli pieni käsitys siitä, että meidän vauhti ei riittänyt ihan samaan. Nonan kanssa kyllä yritimme tehdä parhaamme ja mielestämme sen teimme. Silti tuloksien tullessa jäi harmittamaan se yksi sekunnin kymmenys, jonka hävisimme hopeasta. Sijoituimme siis sijalle 3. Voittoon juoksi tuo malinois, joka jo tiedettiin kovaksi menijäksi ja pesi hiihtäjänsä kanssa meidät jo Kangasalalla. Hopealle kiilasi sitten uusi tuttavuus, malinois narttu, jota ohjasi kokenut kilpahiihtäjä. Voitimme tämän koirakon vielä kympin kisassa, mutta viiden kilometrin matkalla koiralla säilyi vielä motivaatio ja vauhti loppuun asti. Harmittava yksi sekunnin kymmenysosa! Mutta tätä on kilpaurheilu ja kello on armoton. SM-pronssi kyllä täydensi meidän mitalikaappia, sillä henkilökohtaiselta matkalta meillä ei vielä sellaista ollut.

Sunnuntaina hiihdimme viestiä miehet A sarjassa. Sain testattavaksi seurakaverien nuoren seisoja nartun Islan. Hiihdimme Islan kanssa ankkuriosuuden. Vaikka joukkuemme ei ihan kärkikahinoihin yltänyt, niin oli ilahduttavaa katsoa tuloksista, että hiihdimme Islan kanssa päivän nopeimman ajan ja mukana oli myös Suomen kuumin kärki. Huikea fiilis oli kyllä Islan kanssa mennä, vaikka se vanha kilpahiihtäjä itsessä heräsi ja täysiä oli painettava, joten hirmuisesti en ehtinyt nauttia vauhdin hurmasta.

Hiihtokausi paketointiin 10.3. Oulussa kymppikisoilla. Paana oli sama kuin helmikuussa, mutta keli oli selvästi raskaampi. Nonan kanssa saimme taas hyvän ehjän suorituksen, vaikkakin toinen kierros oli Nonalle selvästi raskas. Täytyy kyllä ihailla tuota sinnikkyyttä tuossa koirassa. Periksi se ei väsymykselle antanut kuin vasta maaliin päästyään. Kymppi taittui aikaan 21:32, joka oli mukavan vertailukelpoinen myös B-luokan koirien kanssa. Kisa toi myös sen kaivatun toisen vetosertin eli Nona olisi yhtä sertiä vaille vetovalio! Ensi talven tavoite on siis selvä.
Oulussa oli tarjolla myös epävirallinen harrastussarja ja pienenä päähänpistona ilmoitin Riipin sinne mukaan. Riipi ei kyllä ollut oikein valmis viiden kilometrin matkaan, sillä treenikilometrejä ei ole juuri kertynyt. Yllättäen Riipi kuitenkin hoiti ensimmäisen kilometrin varsin mallikkaasti naru tiukalla juoksien. Riipi myös ohitti kisapaikan yllättävän hyvin, sillä uskoin, että juoksu loppuu siihen. Myös koirakon ohituksen Riipi hoiti moitteetta, vaikka tässä vaiheessa juoksu oli jo vähän lönköttelyä. Seuraavat kilometrit mentiinkin vierekkäin juosten ja hiihtäen. Riipi vähän koko ajan varmisteli, että vieläkö pitää jatkaa. Huomasi selvästi, että uudessa tilanteessa pieni epävarmuus iski. Hankalaksi tässä teki sen, että Riipi halusi väistää laitaan, jolloin naru hankaloitti omaa hiihtämistä ja muutaman kerran pieni koira humpsahti hankeen, kun paana petti jalkojen alta. Keskivaiheilla Riipi otti taas pienen vetospurtin, juoksi vauhdikkaan alamäen hienosti ja kiskoi ylämäen narukireellä. Loppumatkalla taas ajottain iski epävarmuus ja vähän varmaan jo pieni väsykin, mutta maaliin otettiin taas hieno loppukiri. Kokonaisuutena Riipi suoriutui varsin mallikkaasti suorituksestaan. Parannettavaa vielä jäi, mutta Riipille oli varmasti hyvin opettavainen kokemus. Riipi juoksi koko matkan laukalla, joten sinnikkyyttä löytyy hänestäkin. Nyt käväälle syksylle yritämme saada jonkun juoksustartin, niin varmuutta tekemiseen kehittyisi.

Nona saapuu maaliin.
Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin lähtö, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin loppukiri, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala