Oikeaa asennetta etsimässä

Pyörähdimme taas vaihteeksi paimentelemassa poroja Kerppumutkassa. Tehtiin päiväreissuna, joten kilometrejä kertyi lähes sellainen 650. Otettiin mukaan myös Valla ja Vallan oma ihminen. Mukana menossa Ruskan ja Vallan lisäksi oli Ruskan lapsoset Manu (Korpikairan Ikirouta) ja Lumi (Korpikairan Ikilumi). Mukavaa oli nähdä tuota jälkikasvua näissä hommissa. Lieneekö sattumaa vain, mutta olin jotenkin huomaavinani samanlaisia piirteitä työskentylyssä kuin tuolla emällä. Manu olisi ensin tahtonut kaasutella ja huudella vähän liikaakin, mutta parin tilanteen jälkeen huomasi, ettei se ole suotavaa. Kyllä vaan oli jopa liikuttavaa huomata se asenteen muutos koirassa. Sen huomasi myös poroista, kun koira ei enää ollut liikaa saaliilla. Toisella kierroksella Manu työskenteli jo varsin mukavalla asenteella. Manulla mielestäni näkyi melko vahvasti kiertämistä ja se selvästi halusi hallita partiota. Varsin hienoa ekakertalaiselta. Kylläpä huomasi pojasta, että joutui pohtimaan asioita. Lumikin hallitsi itsensä hienosti, vaikka ääntä olisi tahtonut käyttää alkuun turhan paljon. Lumilla oli havaittavissa kiertämistä aavistuksen verran enemmän, joka kenties johtui lammastreeneistä. Lumilla oli havaittavissa myös hyvin ruskamainen toimintamalli ns. pattitilanteissa, sillä periksi ei oikeen anneta, vaan vähän väkisin painostetaan niskuroiva poro takaisin. Tämä tosin voi olla ihan vaan tyypillinen nartuille. Kaiken kaikkiaan hienoja lapsosia kyllä oli! Vallakin oli selvästi pohtinut porojen liikuttelua taipumustestin jälkeen. Hieman oli tilanteet Vallalle vielä kysymysmerkkiä, sillä kovasti yritti käydä kysymässä ihmiseltä neuvoja. Valla työskenteli kuitenkin varsin mukavalla asenteella, vaikka välillä vähän vahingossa ajautui turhan lähelle poroja. Hauska tuo Vallan tyyli, kun se vaan on sellainen pieni harmiton paimen.

Ruskan kanssa meillä sitten oli sitä zen-tilan etsintää. Alku vaikutti lupaavalta, vaikka hvyin, hyvin hankalaa se Ruskalle oli. Se teki pajon sijaistoimintoja, mutta työskenteli pyydettäessä yllättävän hyvin. Kuunteli ohjeita mukavasti, vaikka sitten muutamissa hetkissä paine kasvoi liikaa ja vanha Ruska tuli esiin. No onni onnettomuudessa, kyllä se Ruska nykyään onneksi uskoo jo, ettei noita hyökkäysiä suvaita. Päästiin ensimmäisellä kierroksella ehkä muutaman kerran tilanteeseen, jossa Ruska pyynnöstä löysäsi painetta ja siirtyi syömään paskaa. Toisella kierroksella samaan malliin jatkettiin, välillä se kuppi kiehahti, vaikka nyt tuli niitä tilanteita, joissa Ruska yritti keksiä erilaista toimintamallia porojen liikkeelle saamiseen. Ne pari omatoimista ehdotusta paineen löysäämisella ja haukun käyttämistä oli kyllä liikuttavia. Ehkäpä,ehkäpä me opitaan tämä!! Huikeaa on kyllä tuo muutos, mikä ollaan tämän talven aikana saatu aikaan. Ruska alkaa selvästi hallitsemaan hermojaan.

Muutamia kuvia reissusta:

Ruskan kuljettelua. Tilanteita, joissa näkyy kuinka kovasti yritetään keskittyä oikeen mielentilaan.

Muutama kuva myös lapsosista:

Manu

Alkuun oli liikaa kaasua, joka onnekseen saatiin hallintaan.

Loppua kohden Manu ymmärsi hienosti toivotun asenteen.

Lumingsti. Toipa niin mieleen maailman ihanimman pikkujätkän <3

Lumi

Lumi

Valla

Valla tansahdellen

Valla kiertää

Sunnuntaina käytiin sitten taas tekemässä esineitä. En kyllä osaa sanoa, mitä noiden Ruskan ja Nonan pääkopassa on tapahtunut, mutta taas ne tekivät varsin loistavat esineet. Ei ollut enää hankikantoa, joka teki liikkumisestä aavistuksen verran raskaampaa, mutta varsin sukkelaan ja vaivattomasti nousi kolme esinettä. Molmmilla oli nyt pari esinettä takanurkassa ja yksi keskellä. Ruskan työskentely näytti kyllä taas niin hienolta. Nona teki pari pientä pistoa ennen kuin muisti liikkua eteenpäin. Ilmaisussa sitten ollaan hieman kysymysmerkkinä. Nonalle on työstetty haukkua ja se kyllä sujuukin varsin sujuvasti. Yrityksenä on ollut tehdä myös paikkaa, niin että Nona haukkuu makuulta. Nyt ei meinannut millään mennä maahan muutamassa ilmaisussa. Haukkui kyllä hyvin paikaltaan, mutta se maahanmeno oli ihan unohtunut. Mieleen heräsi vaan kysymys: kannattaako tuota maahan menoa oikeen vaatia, kun se kuitenkin on tietyissä maastoissa hyvin hankalaa. Alkuun ajatuksena oli rauhoittaa tuota ilmaisua, sillä Nona hyppi, pomppi ja kiersi ensimmäisissä versioissa ilmaisuja. Pohditaan, pohditaan.

Pohdintaa riittäsi myös niissä kontakteissa. Se puomin kontakti on vaan jotain sellaista, mikä ei meinaa mennä tajuntaan. Tätä pohdittiin tämän viikon agitreeneissä ProPerrolla. Kävi ilmi, että Nona varmaankin yrittää ottaa osumaa etutassuillaan, joka kovasta vauhdista on kyllä varmasti hyvin haastavaa, jopa vaarallista. Tämän seurauksena sitten loikkaa aika tehokkaasti kontaktin yli tai sitten jarruttaa ja kääntyy katsomaan. Kaipa me vielä yritetään, vaikka en tiedä saanko tuon tajuamaan takajalkojen tarkoituksen. Pääsiäisenä käydän kokeilemassa kisaratoja muutaman startin verran.

Talviteloilta esineille

Tänä viikonloppuna aktivoiduttiin vaihteeksi treenailemaan esineitä porukalla. Onhan mun pitänyt tehdä motska treeniä tässä talven mittaan, mutta ihan muutamaan kertaan ne on jääneet. Ruskapa sitten yllätti minut ihan totaalisesti. En tiedä oliko ne pari treeniä jo tuonneet sen tavoitellun esinemotivaation, mutta hienolta näytti Ruskan meno, vaikka itse sanonkin. Siinä oli jo sitä asennetta, mitä niin toivon. Kas tässäpä Ruskan menoa jopa kerrankin ihan videolla.

Eka lenkki oli joku härölenkki, joka kaartoi pois alueelta ( ei näy videolla), mutta sitten se loksahti kohdalleen ja kolmella pistolla nousi esineet. Tuuli tuli tarkoituksella edestä. Nonakin teki lähes yhtä hienoa jälkeä. Hyvin käyttivät nenää, vaikka tuuli kyllä oli sen verran selvä, että kyllähän tuossa pitäiskin saada haju helposti. Nona teki myös pari ilmaisua ja ne vaikutti jo ihan lupaavilta.

Muuten me ollaan käyty hiihtämässä lyhyitä vetoja ja nautittu hankikeleistä. Nyt vaan vaikuttaa siltä, että perjantain hiihtotreenit kuluttivat Nonan tassuja sen verran, että neiti alkoi ensin aristelemaan ja nyt sepelillä selvästi kinkkaili. Tossuja en vaan saa pysymään kunnolla jalassa, joten Nona joutuu nyt siputtelemaan hihnassa lenkit. Hanget ovat onneksi sen verran sileät, että siellä ei tassuja tarvi aristella, kunhan ei vaan ihan päättömästi juoksennella.

Olihan se vähän odotettavissa, että kohta jonkun tassut aukee, kun melkoista rallia ovat tytöt vetäneet lenkeillä vetäneet. Nonan kohdalla vielä nuo hiihtovedot ovat olleet hyvin tassuja kuluttavia.

Vähän ollaan otettu lenkkien yhteydessä tokoilukin. Aksaakin käytiin taas muistelemassa ensin omissa treeneissä ja Nonan kanssa vielä ProPerron valmennusryhmässä. Pari viikkoa taukoa näkyy etenkin ohjaajassa, joka ei oikeen muista liikkua. Josko me kohta taas päästäis kokeilee kisamenoa, vaikka eihän ne kontakti nyt ihan kunnossa ole.

Muutaman viikon takaisia kuvia poroilla vierailustakin saatiin. Kuvat ottanut Merja Soudunsaari.

Ruska

Ruska

Nukka

Vauhti kiihtyy

Menneenä viikonloppuna käväistiin suksimassa Jämin SM-viestit. Yksilömatkalle ei tänä vuonna päästy osallistumaan pakollisten muiden menojen takia. Saimme kuin saimmekin joukkueen kasaan naiset C-sarjaan, vaikka vielä lauantaina se oli hieman epävarmaa, koska yksi viestinviejä olikin perunut osallistumisensa. Ladun kunto sai aikaan melkoista porinaa ja aika moni jättikin osallistumasta jäisen paanan takia. Sunnuntaina paana oli kyllä saatu varsin hyvän kuntoon, enkä itse ihan käsittänyt sitä nurinaa. No minulla onkin pieni ja hidas koira, jonka kanssa ei edes tarvitse kovin pitkää matkaa hiihdellä. Ymärrän toki, että voimakkaampien koirien kanssa haasteet kasvaa, mutta minusta tämä on laji, jossa myös suksijan on osattava pestinsä. Entisenä maastohiihtäjä sunnuntain paana oli melkoisen iisi laskuineen kaikkineen. Suuressa maailmassa oli vähän haastavampia laskuja ja ne piti aikoinaan laskea täysillä alas, toki pystyssäkin piti vielä pysyä.

Meidän sarjaan oli ilmoitettu neljä joukkuetta, joista yksi oli jäänyt poissa. Kaksi joukkuetta koostui varsin nopeakinttuisista koirista, joten oli aika selvää, että voitosta ei taistella. Meillä oli Nonan kanssa ankkuriosuus. Eroa kärkeen oli syntynyt jo reilusti, joten omaa suoritusta tehtiin. Nona työskenteli ihan hyvin, mutta reitti ei oikeen ollut neidille tarpeeksi selkeä. Joka käännöksessä vähän arvottiin mihin suuntaan lähdetään, mutta muuten tasaisen varmaa työtä tehtiin. Kääntöpaikan jälkeen tuli kumpuileva alamäki ja ihan yhtäkkiä huomasin olevani pepullani. En oikeen vieläkään käsitä, miten sinne päädyin. Nona kääntyi katselemaan tätä tapahtumaa, mutta onneksi sain kammettua itseni takaisin jaloille ilman suurempia stoppeja. Loppupätkä oli melko tasaista paanaa ja välissä Nonan ote oli hieman löysempi. Vähän toki jännäsin sitä, miten lämmin keli vaikuttaa jaksamiseen. Maaliin päästiin hienolla loppukirillä, jos ei muuta. Oman kellon pysäytin aikaan 10:16, joten ei se mitenkään huonosti mennyt. Kisajärjestäjien kellot olivat laittaneet tuohon vielä toka viestinviejän hiihtämän ajan vaihtoon. Meidän lopputuloksena oli kolmas sija, joka tarkoitti myös SM-pronssia.

Nonan vauhti on kiihtynyt koko ajan ja jos katsoo nopeimpia koiria tuolla Jämin SM-kisoissa, niin tuolla ajalla jäätiin 45 sekkaa SM-ykkösestä. Yli minuutti ollaan vuodessa otettu kiinni, joten varsin onnistunut kausi on ollut. Nyt tarvittais vielä aavistuksen suurempi pykälä sekä koiralle, että hiihtäjälle. Jos hiihtäjä vielä oikeasti saisi laitettua itseään enemmän likoon, niin ehkäpä kaikki olisi mahdollista.

Keskittyneesti mennään. Kuva DogSportsPhotos.

 Vauhtia ollaan kiihdytetty myös keväthangilla. Ilmat ovat olleet sen verran loistavia, että on passanut lenkkeillä. Muut treenit ovat nyt vähän odottamassa omaa aikaansa, josko sitä kohta taas saisi aikaiseksi.

Ilme sen kertoo - ihan mahtavuutta.

SilmäpuoliNon

Naatiskellen.

Kevät on hyvä aika pistää vähän hösseliksi. Ruskan ja Nukan tyylinäytettä.

Hiihtoa, tokoa ja poroja!

Viime viikon sunnuntaina tehtiin reissu Kangasniemelle. Luvassa oli valjakkohiihtokisat, jotka olivat vielä bordercollieiden ja kelpieiden rotumestaruudet. Viime vuotista mestaruutta lähdettiin puolustamaan eikä suotta, sillä Nona uusi rotumestaruuden myös tänä vuonna. Hieno pikkukoira kerrassaan!! Kaiken lisäksi voitimme myös naisten C-luokan ihan mukavalla tuloksella.

Keliolot olivat melkoiset. Lunta tulla tuprutti koko ajomatka ja lämpötila oli siinä nollassa, joten tiedossa oli varsinainen työkeli. Kisapaikalle löydettiin perille hyvin. Onneksi sai seurakaverin perässä suunnistaa. Pieni ilonaihe oli huomata, että kisajärjestäjät olivat ajaneet paanan koneelle vast`ikään. Ei siis sentään ihan tarvinut tarpoa siellä lumipöperössä. Toisaalta se oli lopulta pieni lohtu, kun suksi selvästi imi kostealla lumella. Verryttelylenkki oli siis aika leppoisa, kun ei suksi huilannut sitten yhtään. Paanakin vaikutti melko pehmeältä, joten koirillekin oli luvassa haasteita. Suksen testaukset ja lämppäilyt saatiin hoidettua ihan kivasti ja koitti se lähdön aika. Nona oli mukana hommassa hyvin heti alusta alkean. Lähtösuoralla oli sen verran pehmeää, että kyllä se Nonakin sinne upposi. Vähän neit tästä hämmentyi, mutta jatkoi työskentelyä. Ekat kilsat menivät etsiessä ei-niin-upottavia uria. Sitten alkoi ylämäki pätkä, joka oli kohtaisen työläs. Hienosti tämä sujui, vaikka näin jälkikäteen totesin, että olisi pitänyt laittaa itseään vähän enemmän peliin. Loppumatkalla oli sen verran vauhdikkaita laskuja, että niissä pääsi hyvin palautumaan. Nonakin sai taas paremman vaihteen silmään, kun saatiin edellä meneviä kiinni. Kaksi ohitusta matkalla tehtiin. Ennen maalisuoraa oli käännös ja tienylitys, jossa Nona oli kyllä vähän pihalla. Niin oli useammat muutkin. Maaliin päästiin jo tutulla kirillä. Siinä vaatteita päälle laittaessa Nona olisi voinnut lähteä vielä toiselle kierokselle, kun katseli viimeisiä lähtijöitä.

Tulokset kertoivat sitten mukavan sanoman. Voitimme oman sarjamme ja aikakin oli mielestäni ihan hyvä. Yli minuutti oli lähtenyt pois viime kerran kiekasta.

Lunta tuli lähdön aikaan. Kuva Katja Juntunen.

Maaliin tulossa. Kuva Marjo Halmiala.

Palkalle tullaan. Kuva Katja Juntunen.

Hiihtoa jatkettiin viime viikolla treenimuodossa. Vitonen huilaa jo ihan kivasti kahdessa osassa. Vähän otettiin taas irrottelua kaksvaljakossakin. Nukan kanssa ollaan saatu tehtyä kahden kilsan kokonaismatkaa osissa. Viime treenit osoittivat, että Nukka ei vielä irtoa tyhjälle. Omatoimitreenissä ei ollut palkkaajaa, joten Nukalle piti tehdä ihan lyhyitä vetoja.

Viime viikolla tehtiin Nonan kanssa myös aksaa. Kontaktitreeniä pitäisi päästä tekemään nyt, kun niitä uusia työvälineitä on saatu käyttöön. Vähän kyllä meinaa iskeä epätoivo tämän projektin kanssa, kun Nonalla on kuitenkin se kaikki vanha siellä niin tiukasti kiinni. Ratareenissä ollaan löydetty yhteistyö. Aika kiva tunne, kun voi luottaa koiraan. Ruskankin kanssa ollaan saatu aksaan vähän asennetta, kun ollaan pidetty meno varsin suoraviivaisena. Ruska kepittäis parhaimmillaan varsin mukavasti. Kontakteja pitäs kasailla Ruskallekin, mutta josko sitten aikanaan.

Meillä alkoi talviloma, joten loman alkuun otettiin sitten äkkilähtö möllitokoon. Alkuun ilmotin vain Nonan, mutta viime hetkellä, juuri ennen luokan alkua, ilmoitin Ruskankin muistelemaan. Ruska teki hyvin omantasoisen suorituksen. Estehypyn nollasi, kun meni maahan. Eipä olla miesmuistiin tokohyppyä tehty ja Ruska vähän heijasteli eteenmenoa. Pisteitä kerättiin melko löysällä arvionnilla 165p. Virallisiin kokeisiin sais siis suunnata. Nona tokoili myös ALOa. Treeniin nähden ihan kivaa tekemistä. Seuraaminen on ainut mikä on minusta hyvä. Sekin aavistuksen edessä, mutta asenne siinä on kiva. Maahanmenossa on tahmea. Seisomisessa nimittäin näytti oikeen hienon maahanmenon. Seisominen ei vaan mene jakeluun. Höh! Hypyssäkin pysähtyi ensin hyvin, mutta valahti istumaan ennen kuin olin lähelläkään koiraa. Kaikista eniten rassaa Nonan yleisvire. Toki kokeenomaisia ei meillä ole tehty, mutta silti. Parin liikkeen jälkeen alkoi nimittäin se haahuilu kehässä. Piti käydä haistelemassa liikkeenohjaaja ja muutenkin koira vaikutti paineistuneelta. Eikä oikeen riemuitse kehuistakaan kunnolla. Puuh...No kaiken kaikkiaan saatiin kuitenkin pisteitä 170,5, joskin tosi löysällä arvioinnilla. Ehkäpä se siitä kokemuksen ja treenin myötä helpottaisi. En vaan oikeen tiedä uskallanko tuolla asenteella lähteä virallisiin.

Loman toisena päivänä suunnattiin kohti pohjoista. Matkan varrella tehtiin stoppi Kerppumutkaan poroja katselemaan. Ruska oli tapansa mukaan hieman kierroksilla. Pari kertaa ehti taas tehdä pöllöilyä, vaikka nyt kyllä sentään kuunteli kieltoja. Heti kun päästään porojen lähellä, tulee Ruskalla tuo pöllytys mieleen. Ruska saattaa esittää näennäisesti hyvin rauhallista, mutta ei tarvita kun pieni äkkiliike poroilta, niin neiti on menossa. Saatiin onneksi tätä taas vähän hanskaan ja Ruska näytti jo ihan lupaavia otteita. Se yllätyksekseni ei heittänyt hanskoja tiskiin, vaikka vähän jouduttin kieltämään. Pitäisi itse vaan osata lukea tilanteita, että osaisi puuttua asiaan. Ihan vähän olen tässä kuitenkin kehittynyt. Nukan kanssa keskusteltiin sitten siitä työn tekemisestä. Meillä on Nukan kanssa taas pieni dilemma päällä, joten yritimme kokeilla, josko Nukka lähtis kouluttajan kanssa tekemään paremmin. Minun kanssasi Nukka nimittäin vaan keskittyy mielistelyyn ja vierellä kulkemiseen. Minun silmään vaikutti siltä, että Nukka selvästi paremmin käsitteli asian vieraan kanssa. Yritti välillä vaikuttaa poroihin, vaikka vähän ilmeni turhaa haukkumista. Toisella kierroksella sitten tehtiin yhdessä. Nukka kulutti suuren osan aikaansa leikkimällä kakkikikkareiden kanssa, sijaistoiminto kai se tämäkin. Muutaman kerran oli kartalla ihan kivasti, mutta enemmän hengailua se oli. Hyvä mieli kuitenkin jäi tästä reissusta. Ehkä olen jo vähän ymmärtänyt noiden mielenliikkeitä. Nukkka todennäköisesti kaipaisi tuota hengailua ja itsetunnon vahvistelua, Ruskan kanssa saadaan panostaa asenteeseen ja siihen, että Ruska ymmärtäisi purkaa painetta, jos se meinaa kasvaa turhan suureksi. Muutaman kerran olin havaitsevinani, että Ruska kovasti yritti olla kiihtymättä. Käänsi katseensa pois, vaikka porot tuijotti.