Hakuiluja ja aksaa ja aksaa

Tämä viikko vietettiin kotioloissa ja muisteltiin taas liian pitkän tauon jälkeen hakujuttuja. Tiistaina kävimme Ruskan ja Nonan kanssa Maaningalla reeneissä. Ruska teki n. 100metrin radan viidellä pistolla, joista yksi oli tyhjä. Ruska teki mukavasti hommia, vaikka se suoraan eteneminen minun mittapuun mukaan hieman vielä ontuu. Tyhjän teki tosi loistavasti, eteni hyvin takalinjalla ja tuli kutsusta hyvin handuun. Nonan kanssa tehtiin suoraa pistoa. Ääniapu oli mukana, kun en vaan luottanut koiraan. Pitäsi päästä eroon tuosta omasta epävarmuudesta, sillä Nona työskenteli hyvin, vaikka ihan kunnon suoraa pistoa ei tehnyt. Nona irtoaa hyvin jo kauemmaskin, joten täyssyvää vaan kehiin. Seuraavana päivänä käytiin sitten Vallan kanssa reenailemassa. Nonalle otin tuulihajulla lähetyksen. Oli iso aukea ja hyvä tuuli, joten hajun se otti heti sieltä lähetyspisteeltä. Syvyyttä tuli joku 40-50m. Ruskalle otettiin hallintaa ja sehän pelitti oikeen kivasti, ei vaihtanut paikkaa, kun muistin kutsua tarpeeksi etäältä sivulle. Seuraavana otettiin vähän paukutteluja, ensin kauempaa kaikille, sitten Ruskalle tottismaisesti. Ensimmäisiin Ruska jäi taas kiinni ja alkoi katselee taakse. Vähän petrasi kuitenkin ja viimeiset meni ihan kivasti. Paikallaolossa oli kuulemma vähän vaihtanut asentoa, jota minä en huomannut sivusilmällä. Enemmän tarvittais reeniä kehiin tuon tottiksen osalta, mutta reeneissä aina iskee se kauhee masis ja eimemitäänosatapaskafiilis, joten eipä saada ede reeneistä mitään irti. Toisaalta varmaan aika hyvin kokeenoloinen fiilis on treeneissäkin.

Viikon aikana ollaan käyty myös aksailemassa jopa Kajaanissa asti. Tiistai aamuna hurautimme Kajaaniin Rumikselle, jossa katottiin Nonan keinua. Turun juhannuskisoissa, joihin osallistuimme, Nona nimittäin kielsi viimeisellä radalla keinun. Muutama harjoittelukeinu otettiin siinä viikonlopun aikana ja ensimmäisen Nona otti taas turhan vauhdikkaasti ja keinu antoi vähän takasin. Seuraavat olivat tietenkin hitaampia, mutta muuten ihan fine. No näkkyy oli taas jääny joku jumitus kuitenkin päähän tuosta keinusta. Ei siinä oli ne kisapaikan keinut kyllä aika hirveitä räminälaitteita, mutta vähän puskista tuli tuo kielto. Kävimme jo maanantaina omalla hallilla katsomassa keinun kohtaloa, eikä se nyt mikään ihmeellinen teline ollut Nonan mielestä. Toki Nona saisi tehdä sen paljon vauhdikkaammin, mutta ehkä sitten joskus. Rumiksella Nona oli jo keinulla ennen kuin ehdin tehdä mitään. Vähän avustettuna Nona tekikin tosi hienoja keinuja. Sitten vähän ratareeniä, joka ei meinannut kartturilta onnistua ollenkaan. Linjaaminen ei kyllä ole ollenkaan mun juttu. Aikamoista rämpimistä oli se rata, joka loppua kohti parani. Nukan kanssa teimme myös ratareeniä. Ensin Nukka teki tosi hyvällä ilmeellä hommia, mutta sittenpä taas se vauhti lopahti. Yritimme kellotella eri ohjauskuviolle aikoja, mutta ei ihan vertailukelpoisia saatu, kun vauhti oli niin kävelyä.

Niin tosiaan. Juhannus meillä vierähti Tsaun kisoissa. Nonan kanssa mentiin jo perjantaina juoksemaan kaksi rataa, joista ensimmäinen oli Anne Saviojan hyppäri. Ihan kiva rata, jossa oli kuitenkin ihan riittävästi haasteita. Nonan kanssa alku sujui melko hyvin. Kepeille vienti meinasi mennä mönkään, kun ilmeisemmin peitin liikaa koiran näkökenttää. Nona nimittäin meinasi syöksyä putkeen, mutta viime hetkellä sain pelastettua koiran oikealle esteelle. Siitä tuli nimittäin sitten puhdas rata eli meidän eka nolla. Toinen rata oli agilityrata, jossa oli ykkösen koiralle taas melkoisesti haasteita. Rata sujui melko kivasti puomille asti, joka oli neljänneksi vika este. Jäin jotenkin tosi paljon hidastelemaan siihen puomin sivulle, kun yritin muka katsoa niitä kontakteja. Olin katsovinani, että loikkasi alastulo kontaktin, mutta tuomarin käsi ei noussut. Siinä kuitenkin meni pasmat sekasi ja seuraava hyppy valahti ihan väärään suuntaan, mutta jotenkin saatiin vielä pysyttyä oikealla radalla, kunnes Nona sitten yllättäen tuli viimeisen hypyn ohi. Vitosella tultiin kuitenkin kolmanneksi. Lauantaina aloitin Nonan kanssa kolme rataa ja sitten oli Nukan ja Ruskan kanssa kaksi rataa. Aamu alkoi taas hyppärillä, jonka tuomaroi Minna Räsänen. Voihan kettu, mikä rata oli!! Avokulma kepeille aika hurjasta vauhdista ja ansaeste vieressä. Noh, eihän me siitä avokulmasta selvitty, vaan Nona tunki itsensä toiseen väliin - kahdesti. Kolmannella yrityksell kepit onnistui, mutta putkesta vedättäminen kostautui ja yksi rimakin tippui matkalla. Ei muuten tullut tältä radalta yhtään puhdasta tulosta. Agilityradoilla mietin, että mitenhän se Nona muistaisi sen kontaktin. Alkoi nimittäin olla selvää, että Nonalla ei ollut oikeen selvää hahmotusta kontakteista. A:lla vielä muisti juosta, mutta se puomi. Eka agilityrata oli todella mielenkiintoinen. Renkaalle tulo oli nimittäin todella vaarallinen ja siitä vähän nousi porua. Päätin luottaa koiraan siinä suhteen, joten en mennyt ihan saattelemaan, että ehdin renkaan jälkeen kääntämään. Kaikki toimi taas varsin mukavasti sinne puomille asti, joka oli nyt kolmanneksi viimeinen. Nyt Nonan todella loikkasi kontaktin yli. Puomin jälkeen keinu oli todella hidas, mutta tuli kuitenkin. Tällä vitosella oltiin nyt kakkosia.Voihan puomin kontakti! Viimeisellä radalla oli alkuun suora rallatuspätkä, jossa keinu oli kolmantena. Siihenhän se kielto tuli, mutta tehtiin keinu jokatapauksessa toodeelllaa hitaasti. Rata jatkui ja siinä vauhdin hurmassa meninasi lakki lentää taivaan tuuliin. Pitelin lakkia kiinni, joten unohtui ottaa koira ohjaukseen mukaan, joten Nona löysi väärän putken pään. Siitä sitten vähän vedätystä kepeille, joille tultiin kovasta vauhdista. Kepit kuitenkin sujui ja loppuratakin meniihan ok. Puomin kontaktille muisti nyt hidatella, kun oltiin käyty verkkalenkillä vähän muistelemassa mitäs 2on2off oli. Nukan ja Ruskan kanssa tehtiin agilityrata puhaasti. Nukka yllätti ja haki kepit ihmeen hyvin. Käännöksissä oli vähän hitautta, mutta muuten Nukaksi ihan kiva sujuva rata. Yliaikaa tosin tuli joku neljä sekkaa. Ruskalla vauhti oli sitten hivenen parempi, mutta sen verran radalla oli käännöstä, että 0,60 tuli yliaikaa. Vika rata oli hyppäri, joka oli lähes suoraa painattamista. Hypyt tosin oli 65. Nukalle tämä sopi ja silti hän osasi hakea kepit ja teki ne kivalla draivilla. Ja kyllä Nukalle tuli ihan oikea nollatulos, ihan ensimmäinen nolla kolmosissa. Nyt on Nuksulla kova putki päällä, sillä nyt on neljästä kisasta lähdetty vähintään yhden nollan kanssa kotiin päin. Ruska taisteli radan sekunnin verran nopsempaan ja tekipä Ruska oman etenemä ennätyksen 4,30. Ei paha.

Agilityssä olemme Nonan kanssa siis työstäneet taas kontakteja. Ja voi, että ne on hankalia, sillä Nona meinaa lyödä hanskat tiskiin. En tiedä, mikä siinä on hankalaa, mutta Nona ottaa vähän itseensä, jos hänet palauttaa takaisin. A:lla on sitten päättänyt jäädä keikkumaan sinne harjalle. Nyt kuitenkin tein päätöksen, että kunnon pysähtyminen on tultava, se on nyt kuitenkin se kriteeri, joka on selvempi myös koiralle. Nonan kanssahan ollaan työstetty juoksukontaktia, mutta ei selvästikään olla päästy sellaiseen käytösmalliin, joka pitää. Tänään taas katseltiin kontaktin kohtaloa ja kappas, sehän oli oppinut jotain. Ei juossut läpi,vaan jäi odottamaan ja asenne vaikutti olevan muutenkin hyvä. Jatketaan työstämistä. Perjantaina luvassa oli Rumiksen koulutus omalla hallilla. Hyppärirata sisälsi paljon käännöksiä, mutta myös vauhdikasta etenemistä. Radalla tuli paljon asioita, joita saadaan taas reenailla erikseen.

 

Loppuviikosta tehtiin sitten lenkin yhteydessä myös esineruutua tai ollaan lähinnä otettu kaistelereeninä. Nyt on työstetty sitä syvällä olevan esineen etsimistä. Nonalla on todella hyvä asenne esineille: työskentelee hyvin ja löydettyään tuo nopeasti. Ruskakin teki nyt oikeen kivanoloisesti töitä. Vähän vielä varmistan tuontia kehumalla, mutta se on selvästi parantunut. Nukka on taas sitten oma lukunsa. Huutaa kyllä kuin heikkopäinen, kun muut tekee, mutta omalla vuorolla etsii esineen kyllä hyvin, mutta sitten alkaa se haahuillu. Nyt otti esineen suuhun ja alkoi kieriskelemään. Tuli vähän matkaa takasin ja taas kieriskeli ja leikki esineen kanssa. Katsoo kyllä minuun ja varmasti kyllä tietää, mitä pitäsi tehdä, mutta ilmeisemmin se jotenkin ahdistaa pikukoiraa. Uudella yrityksellä oli jo parempi. Noh! Nona teki joka tapauksessa kaksi todella loistavaa esine-etsintää, joten haastavuutta vaan lisää.

Agility SM ja lomareissulla

Agilityn SM kilpailut tulivat ja menivät. Mukavaa oli olla mukana, vaikka meillä ei Ruskan kanssa juuri koettu vauhdin hurmaa. Osallistuimme lauantaina joukkuekisaan High Five Agility Teamissä, jossa starttasimme kolmansina. Ruska aloitti radan todella fletkusti, joten yritin vaan saada koiraan vedättämällä liikettä. Tämä kostautui 7 esteellä, jonka Ruska otti takaakiertona, vaikka se ei ollut tarkoitus. Päätin, että en ala vääntämään siinä esteellä, kun huomasin, että linja lähtee flaskaa. Valitettavaa meidän joukkueen kannalta, mutta koiran ehdoilla tätä hommaa tehdään. Loppurata lähti sitten sujumaan paremmin, vaikka vähän kaaria siellä tuli käännöksissä. Loppusuora oli oikeen kiva, ja siinä mahtoi Ruskakin jo innostua. Sunnuntaina oli sitten vuorossa hyppäri. Kun kuulin ihanneajan tiesin, ettei meillä ole mitään toivoa ehtiä siihen. Ruska oli taas tosi fletku alussa, vaikka lähdimme liikkeelle yhtä aikaa. Rata oli vielä takaakierroksia tänny, joten eihän se vähäinenkään vauhti pysynyt yllä. Loppua kohden alkoi taas lyyti kirjoittamaan selvästi sukkelammin. Kaarroksia tuli muutamia, mutta yrityksenä oli taas saada koiraa edes juoksemaan, niin jäi kunnon merkkaamiset tekemättä. Videokin tuolta yksilöhyppäriltä tuli. Meidän tulos lopulta oli +7,70 ilman ratavirheitä. Tuloksissa olimme muistaakseni sijalla 115.

Agilityn jälkeen suuntasimme lomailemaan Etelä-Suomeen. Matkan varrella ja aikana tapasimme Ruskan jälikasvua parin poijan verran. Ensin tapasimme Manua (Korpikairan Ikirouta) kera oman ihmisen. Manu oli alun ujostelun jäkeen Manu oli todella hurmaava poika, jolla paljon veljensä Sonin maneereja. Puuhastelimme Manun kanssa ensin hieman tottista, jonka jälkeen suuntasimme lenkille yhdessä tyttöjen kanssa. Nukka viihtyi hyvin Manun seurassa, vaikka Nona yritti kovasti estää näiden kahden rallatteluja. Ruska oli hieman paitsiossa juoksujensa takia. Tässäpä hieman kuvia Manusta:

Maanantaina tapasimme sitten Tiki poikaa (Korpikairan Iltatähti). Tiki oli monella tapaa hyvin emänsä oloinen. Kivan oloinen poika kanssa, vaikka tuntui pajon itsenäisemmältä tai vähemmän ihmiseen tukeutuvalta kuin veljensä. Emän juoksut sekoitti pojan pakkaa todella, joten voi olla että ulkoiset tekijät antoivat hieman erilaisen kuvan. Tikistä muutama kuvatus:

 Piipahdimme pikaisesti lomailemassa myös Kustavissa, jossa neidit saivat hetken nauttia vapaudesta.

 

Paimenessa, kisarutiineja ja kaivattuja vastauksia

Taas se tuo aika ehtii ja minä en. Meillä on meno pysynyt kiireisenä. Toukokuun viimeisenä viikonloppuna kävimme leirillä Kuttukuussa. Osallistuin Ruskan ja Nukan kanssa varsinaiseen harjoitteluun, Nona sai tyytyä vain katselemaan muiden paimentelua. Mitään ihmeellisiä läpilyöntejä emme vielä(kään) kokeneet, mutta voisi sanoa, että eteenpäin on menty. Ruskalle on näyttänyt menevän perille, että höyryämistä ei suvaita. No, Ruskan mielestä niitä lampaita ei sitten kannata liikutella, kun ei saa tehdä niin kuin tahtoo. Tämän Ruska kertoi useampaan otteeseen karkaamalla paimennusaidasta turvaan katsomoon. Sinikan mukaan Ruskalla on  jo hanskassa melko luontainen tasapaino, mutta se työasenteen löytäminen vaatii vielä tahtojen taistelua. Toki tämä ohjaajakin saa opetella paremmin lukemaan laumaa ja tilanteita. Siinä olen jo jonkun verran kehittynyt verrattuna viime kesään. Nukan kanssa oltiin taas selvästi päästy pahimmasta koomaantumisesta yli, mutta edelleen neuvotellaan vähän siitä jaksetaanko niitä töitä tehdä. Lampaat heittäytyivät ruokailemaan Nukan kanssa, kun Nukka ei vaan kehdannut liikkua kunnolla. Meille jäi kuitenkin leiriltä hyvin eväitä purtavaksi. Nyt annetaan asioiden taas hautua ja käydään heinäkuussa uudelleen. Kuvia leiriltä tuli vähän räpsittyä.

Leiri pystyssä

Nukan kanssa

Ruskan kanssa

Muuten aika on mennyt valmistautuessa agilityn SM-karkeloihin. Ruskan kanssa osallistumme joukkuekisaan ja yksilökisaan. Tänään käytiin Mikkelissä muistelemassa aksailua. Ilmat ulkona ovat olleet taas vaihteeksi turhankin lämpimiä. Se näkyi Ruskan vauhdissa, joka nyt oli oikeastaan ihan semihyvä. Ekalta radalta rallateltiin nolla jollain -1,01 tuloksella, joka riitti kolmanneksi. Toisella radalla kävi sitten se, mitä monesti reeneissä käy: linja vähän flaskaa ja Ruska ottaa väärän hypyn. Vähän omaan piikkiin meni toisen radan hylky. Tältä radalta meille oli merkitty reilu pari sekkaa yliaikaa, joka tarkoittaa sitä, että etenemä tällä radalla olis ollut alle 3,5m/s. Tekihän Ruska toki vähän pitennetysti tuon radan ja kolmanneksi viimeisellä esteellä meillä oli kauhee kaarratuskierros, jonka sain "pelastettua". Noh, Ruskalla on myös juoksut menossa, joten oli jotenkin jo odotettavissa, että vauhti ei tule päätä huimaamaan. Saas nähdä kuinka hitaita ollaan sitten siellä SM-kisoissa. Samalla kertaa kisasin myös Nonan ja Nukan kanssa. Nonan kanssa haemme vielä sitä yhteistä säveltä. Jotenkin minulla on tosi vaikea ohjata Nonaa käsijarru päällä, mutta en uskalla luottaa siihen niin paljoa, että annettais vaan mennä. Eka rata ykkösissä oli tosi suoraa menoa. Kepit kovasta vauhdista pelotti, mutta Nona otti ne todella hyvin. Radan loppupuolella Nona sitten vaan tuli liikaa minun mukaan ja ohitti yhden hypyn, joten siitä kielto. Toiseksi viimeinen este oli keinu ja se otettiin lentämällä ja olin ihan varmasti kertonut, että se on keinu, joten otimme sen uusiksi. Hylky siis ekalta radalta ja samoin myös toiselta. Toinen rata alkoi kivasti, mutta kepeille syöttö epäonnistuin, kun olin jotenkin pysähdyksissä ja rintamasuunta ilmeisemmin osoitti liian paljon keppien lähellä olevaan renkaaseen, jonka Nona sitten otti uudelleen. Tästä jatkettiin uudestaan putken kautta kepeille ja loppupätkällä uskalsin sen kässärin ottaa pois ja kappas: Nona teki tosi hienosti lopun ja muisti ottaa keinun. En tiedä liikuinko paremmin ja selkeämmin tuolla toisella radalla, mutta se tuntui jo tosi toimivalta. Ehkä se yhteinen sävel kohta löytyy. Nukan kanssa päätimme päivän yhteen rataan tai olihan meillä tarkoitus juosta kaksi rataa, mutta Nukka teki kuin tekin nollaradan, jolla voitettiin ja samalla saatiin siirto kolmosiin. Aika hieno Nuks!! Nukan kilpailukirjassa on nyt vain ykkössijoitusksia eli kaikilla nollilla on myös voitettu. Tämän päivän etenemä (3,5m/s) ei ollut mikään huippu, mutta ilmeisesti keliin ja olosuhteisiin nähden ihan kiva.

Voitto maistuu tai ainakin palkinnot

Tällä viikolla saimme vihdoin ja viimein kauan kaivatun Eviran avausraportin Sonista. Se kertoi melko yllättäviä tietoja. Tutkimustulos kertoi, että Sonilla oli maksan verisuonten kehityshäiriö (intahepaattinen shuntti). Itse avauskertomus menee näin: Kuolemanjälkeiset muutokset ovat voimakkaat. Koira ulkoisesti normaalisti kehittynyt ja sen lihaksisto ja rasvavarastot ovat normaalit. Raajojen suurissa nivelissä ei todeta muutoksia. Maksa on voimakkaasti normaalia pienempi. Yhdessä maksalohkossa todetaan halkaisijaltaan n. 2cm kokoinen verentäyteinen ontelo, joka alkaa maksan hilusalueesta. Ulkoista shunttia ei todeta. Kaikki maksalohkot ovat kohtalaisen sidekudoksiset. Sydän on lievästi pyöreä ja molemmat kammiot ovat tilavuudeltaan laajentuneet ja kammioiden vapaat seinämät ovat lievästi normaalia ohuemmat. Sydänläpissä ei todeta spesifisiä muutoksia. Keuhkoissa kohtalainen verentungos. Sisäeriterauhasissa, pernassa, munuaisissa, alemmissa virtsatie-elimissä ja sukupuolielimissä ei todeta spesifisiä muutoksia. Aivot silmämääräisesti normaalit. Molemmat yläkulmahampaat katkenneet, molemmissa pulpa näkyvillä.

Histologinen tutkimus kertoi maksasta näin: suuressa osassa porttialueita puuttuu laskimo.

Täytyy todeta, että tämä tieto hieman helpottaa, sillä nyt voin olla varma, että Soni on päässyt hänelle oikeaan paikkaan. Näin ainakin ymmärsin, että juuri muuta ei olisi ollut enää tehtävissä. Ihan en vielä tarkalleen tiedä, mitä tämä avausraportti todella tarkoittaa. Yritän selvittää asiaa paremmin heti, kun ehdin.

Maailman ihanin pikkujätkä, silloin kun kaikki vielä vaikutti olevan hyvin.

Koeputkessa

Kyllä se aika vaan vierii ja vierivä kivi ei sammaloidu. Me olemme pitäneet aikataulun kiireellisenä, niin ei tarvitse joka hetki muistella, miettiä ja pohtia Sonia. Eviralta ei ole vielä vastausta kuulunut.

Nyt menneen viikon aikana olemme suunnistaneet taas koekentille lähes urakalla. Menestystä ei kyllä ole tullut, mutta tason kartoitusta kyllä. Viikko sitten meillä oli oman seuran agilitykilpailut Iisalmessa. Kilpailin kaikkien kanssa. Nonan kanssa siis avasimme agiltyuran. Ensimmäinen rata oli hyvä, mutta tokavika esteelle en ehtinyt ajoissa ohjaamaan, joten siitä tuli kielto. Toisella radalla Nonan huomasi, että tehdään aksaa ja ollaan kisoissa. Vire oli sen mukainen, joten hylky tuli, kun tehtiin hyppy takaakiertona. Nukka teki ekalla radallaan taas ihmeellisen ekan riman pudotuksen, mutten tosi kivanoloista menoa. Toiselta radalta sitten tosi hieno ja kiva nollavoitto ja ensimmäinen nousunolla. Hieno Nukka!! Ruskan kanssa juostiin vain yksi rata, kun ehtiä talkoilemaan välissä. Ruskapa yllätti ja pinkoi päivän päätteeksi nollaradan ihan kivalla vauhdilla.

Tiistaina meillä oli Nonan kanssa vuoross tokoilua siis ihan kokeen muodossa. Ilma oli aika surkea, kun vettä tuli, välillä jopa melko runsaasti. Meillä oli aika kiire ehtiä koepaikalle töiden jälkeen, joten enpä ehtinyt oikeen rauhoittua kisa-alueella. Lähes suoraan alkoi luoksepäästävyydet ja paikkamakuut, enkä saanut Nonaa oikeen siihen vireeseen, että se huomaisi minutkin. Nona otti siis tosi paljon häiriötä muista koirakoista ja ympäristötä. Toki varmaan se minun jännittäminen ei myöskään parantanut koiran viretilaa, vaan Nona selvästi reagoi siihen. Paikkamakuussa ei mennyt maahan ekalla, eikä edes tokalla, vaan vasta kolmannella. Perusasentoon nousi kivasti, oli ehkä hivenen kuutamolla paikallaolossa, vaikka yleensä on reeneissä hyvin kestänyt kavereiden lähdönkin. Nollille siis meni. Muiden liikkeiden suorituksessa yleinen viretila oli taas melko köpö, enkä vaan saa nostettua koiraa kehuilla. Nona teki liikkeet kuitenkin aika kivasti vireeseen nähden, mutta liikkeestä maahan meni nollille koiran jäädessä seisomaan. Jännää, että vihjesanasta meni ennen liikettä maahan, mutta minun kai olisi pitänyt kertoa Nonalle paremmin, että juuri sitä tehdään. Voipi olla, että alkoi itse koirjailee, kun en noteerannut maahanmenoa. Perusasentoon tulot olivat myös koko kokeen ajan melko nihkeitä ja seuraamisesta ja hypystä jäikin tekemättä ekalla käskyllä. Aika pettynyt olin tulokseen tai oikeastaan siihen vireeseen, mikä koiralla oli kokeessa. Tahtoisin sen paremmaksi, mutta en selvästikään osaa opettaa sitä tai sitten mun kanssa on vaan niin kamalaa. Noh, tiedetäänpä mitä reenataan nyt.
Kaikki osa-alueet kokeesta:
Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen 9 (viimeinen pa jäi ottamatta, muutoin olisi kuulemma ollut 10)
Liikkeestä maahan 0 (seisoi)
Luoksetulo 9,5
Liikkeestä seisominen 10
Hyppy 8,5 (pa:han toinen käsky)
Kokonaisvaikutus 9,5 (useammat aloitusasennot kuulemma vähän häiritsivät.
Yht. 140p.

Tänään kävimme Nonan ja Nukan kanssa aksaamassa Varkaudessa. Nonan kanssa teimme ihan kivoja ratoja. Ekalta 5 (kontakti), tokalta 10 (keinu ja kielto) , vikalta 15 (rima, kaksi kieltoa). Kontaktit ei siis oikeen kestä kilpailutilannetta, joten niitä reenitään. Vauhti ja vire selvästi kasvavat loppua kohden, joten linjaukset eivät mulla oikeen pysyneet. Sanottakoon myös, että radat olivat melko haastavat ykkösradoiksi. Tässä lajissa meillä kyllä vaan pelaa tyu yhteistyö paljon paremmin. Nukan kanssa käytiin räpistelemässä ekalta radalta hylky, kun juoksi taas esteistä ohi ihan urakalla. Tokalla sitten tehtiin aika nihkeä nollarata, jolla voitettiin ja saatiin toinen nousunolla. Kolmannella vedolla homma kosahti kepeille. Nukka ei vaan kestä sitä, että mentäis niistämään, mutta nyt oli taas ongelmaa muutenkin hakea aloitus. Kontaktit loikittiin myös yli, kun yritettiin saada vauhtia kinttuhin.

Kaikkea muutakin ollaan puuhasteltu, muun muassa hakua tehty muutamat reenit sekä vetohommia taas muisteltu. Eilen olimme leireilemässä Rautavaaran Metsäkartanolla, jossa tehtiin vetohommia kickbikellä sekä juoksemalla. Nonan kanssa otimme ensin muutaman lyhyen vedon, jonka jälkeen vielä yksi kunnon 2,7 kilsan lenkki. Nona teki töitä koko ajan, vaikka yhdessä vaiheessa menasi vähän usko loppua. Ilma oli kuitenkin jo melko lämmin, joten se varmasti lisäsi kuormitusta. Jospa me päästäis tekemään enemmänkin kikkarointia, niin oltais sitten talven tullessa hyvässä iskussa. :) Nukkakin pääsi kokeilemaan vetohommia juoksun merkeissä. Leirille oli näet hyvin innokkas junnu, jolle ei ollut sopivaa koiraa. Valjastimme sitten Nukan kaveriksi.

Nukan oma treenikaveri. Kuva Katja Juntunen

Kuvia enemmän sitten, kun saan niitä lisää käsiini.

Olen miettinyt sinua paljon

Soni 17.11.2012 - 19.4.2014

"Minä olen miettinyt sinua paljon,

paljon enemmän kuin ketään muuta.

Kaipuuta polttavaa olen tuntenut illoin,

miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita.

Minä olen muistanut sinut hyvin,

niin paljon paremmin kuin ketään muuta.

Minä olen muistanut sinut,

niin kauniina kuvina.."

7vk

3kk

n.5kk

toimistorotat

Meidän pääsiäinen sai varsin synkän käänteen, kun launtaina jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päästämään minun pienen ja niin rakkaan pikkupojan pois tästä elämästä. Soni nukutettiin ikiuneen Kuopiossa lauantai-iltana, kun olin epätoivoisena lähtenyt hakemaan vastauksia Sonin kummalliselle käytökselle.

Soni oli ollut hoidossa Vallan lauman luona jokusen viikon ja haimme hänet kotiin perjantaina. Hoitojakson aikana yritimme löytää Sonille ratkaisua yksinolo-ongelmiin. Meillä asiat olivat kääntyeet päälaelle, eikä yksinolot (koiraseurassa) työpäivien ajan enää Sonilta luonnistuneet. Soni oli alkanut levittelemään tavaroita ja pureskelemaan leluja sekä pissimään. Eniten huolestutti se koiran yleinen olotila, sillä Soni oli hyvin nuutunut ja "masentunut".

Sonin ensimmäiset oireet eroahdistuksesta alkoivat syksyllä haltijan luona, joka lopulta päätyi luopumaan Sonista. Haltijan luona tuo sisälle pissiminen ja kova halu juoda olivat alkaneet ja marraskuun lopussa Sonin tullessa meille asiaa käytiin tutkimassa eläinlääkärissä. Silloin ei veri- ja tulehdusarvoista löydetty juurikaan vastauksia, joten eläinlääkärin mielestä se oli psyykkistä. Soni pissi tuolloin alkuun muutaman kerran sisälle ihan yllättäen, vaikka olikin vasta käynyt ulkona. Homma lähti silloin paranemaan, kun kävimme Sonin kanssa kotona ollessa tunnin parin välein ulkona. Soni kulki lisäksi mukanani töissä ja pääsi ulkoilemaan yhdessä lasten kanssa. En tiedä onko se joku karman laki, että kun asiat alkavat mennä päin pyllyä, niin ne myös tekevät sitä kaikilla osa-alueilla. Sonin kanssa harjoiteltiin yksinoloa pienissä pätkissä. Alkoi vaikuttaa, että hommat toimii, sillä Soni saattoi olla koko työpäivän ajan kotona ilman merkkejä tuhoilusta tai ongelmista. Haasteen meidän arkeen heitti vielä Ruskan ja Nukan juoksut, joiden ajan Soni kulki mukanani, koska oli oppinut avaamaan ovia. Sitten alkoivat ne vastoinkäymiset. Ensin Soni teki selväksi, ettei tahdo olla rajatussa tilassa tuhoamalla pesuhuoneen oven uusintakuntoon. Vähän ajan kuluttua minulta kiellettiin myös koirien käyttö töissä, vaikka koirat olivat vain ulkotiloissa. Tästä se alamäki sitten todella alkoi, sillä yksinolon tullessa säännöllisemmäksi alkoi Sonin oireet lisääntyä ja voimistua. Lopulta päädyin kokeilemaan Sonin kanssa tuota hoitoajaksoa Vallan lauman luona, jossa Soni sai viettää työpäivät ulkohäkissä edelleen koiraseurassa.

Ollessaan hoidossa pissimiset sisälle yleistyivät taas, mutta Soni vaikutti kuitenkin pikkuhiljaa piristyvän ja hyväksyvän ulkotarhan. Ihan yhtäkkiä alkuviehätys myös häkkielämästä kaikkosi ja Soni onnistui telomaan itseään häkissä ollessaan. Lopulta Soni oli saanut ensimmäisen todistettavan kohtauksen keskiviikkona. Samankaltainen kohtaus toistui nyt launtaina. Se alkoi yöllisellä levottumuudella: Soni oli hyvin rauhaton ja vaihtoi koko ajan paikkaa, eikä rauhoittunut nukkumaan. Lopulta kohtaus sai ilmeisen loppusysäyksen yksinolosta, jonka jälkeen Soni kuolasi, oli sekava ja käveli hoiperrellen. Sonin takapää ei näyttänyt kantavan, sisällä ollessa Soni kulki pitkin seiniä ihan kuin se ei näkisi tai hakisi jotenkin turvaa seinistä. Soni ei myöskään reagoinut nimeensä tai puhutteluun kunnolla. Yksinolon aikana paniikki oli ollut jotain suunnatonta, sillä Soni oli onnistunut tuohoamaan useamman hampaansa metalliporttiin. Ilmeisemmin hampaat olivat saaneet kyytiä jo ensimmäisen kohtauksen aikaan.

Lähdimme lauantaina Sonin kanssa kohti Iisalmen päivystystä, kun sain eläinlääkärin kiinni. Sonilta puuttui uhkausvasteet, joten eläinlääkäri kertoi kohtauksen olevan aivoperäistä. Ensihoitona Soni rauhoitettiin ja hänelle annettiin kohtauksen estolääkettä. Eläinlääkärin mielestä sen pitäsi tehota ainakin epilepsiakohtaukseen. Sonin nukkuessa parantelimme vanhoja haavoja, jotka olivat auenneet kohtauksen seurauksena. Saimme ohjeen hakeutua jatkotutkimuksiin heti arkipäivänä. Sonin herätessä rauhoituksesta sama meno kuitenkin jatkui. Jotenkin paniikinomaisesti Soni yritti pysyä liikkeellä ja jaloillaan. Hänellä oli myös pakonomainen tarve juoda. Välillä Soni rauhoittui tai oli vain jo liian väsynyt pysyäkseen jaloillaan. Oma paniikki kasvoi koko ajan katsellessa Sonin kamppailua. Lopulta päätin vielä lähteä Kuopioon päivystykseen selvittelemään tilannetta ja saadakseni jotain tekemistä. Oli hirmuisen kammottavaa katsella pienen koiran taistelua, nähdä jotenkin se hätä pystymättä kuitenkaan auttamaan. Kuopiossa saimme sitten hyvin huonoja uutisia. Eläinlääkäri selvitti meille tilannetta ja mahdollisia epäilyjä siitä, mikä Sonilla oli. Hän ystävällisesti kertoi melko perusteellisesti, mitä oli tehtävissä. Epäilyksenä oli muistaakseni ainakin kasvain/ syöpä, keskushermoston tai selkäydinnesteen tulehdustila tai epilepsia, joka oli tässä tilanteessa se epätodennäköisin. Sonin hoitoennuste oli kuitenkin hyvin epävarma ja Sonin tulevaisuus olisi ollut vielä epävarmempi, sillä hampaisto tarvi ison remontoinnin sekä Soni olisi tarvinnut kodin, jossa sen ei olisi tarvinnut olla enää koskaan yksin. Minulle alkoi valkeamaan, että päätös Sonin elämästä oli tehtävä. Olin kyllä tietoinen jo tullessani Kuopioon, että voisin joutua tekemään päätöksen päästää Soni pois. Hetken koittaessani yritin viimeiseen asti miettiä, josko saisimme lisäaikaa, jospa minun ei tarvisi vielä päättää sitä. Siinä pidellessäni Sonia sylissä ja itkiessäni Sonin turkin märäksi ymmärsin kuitenkin Sonin hetken tulleen. Olihan se jo aika selvästi näkyvillä, kuinka väsynyt Soni oli taistelemaan, vaikka hyvin urheasti ja sinnikkäästi yritti viimeiseen asti. Se elämäniloinen pikkujätkä oli jo jokin aika sitten kadonnut. Pilke silmäkulmasta oli sammunut, joten mikä oikeus minulla oli enää pitkittää Sonin kärsimystä.

Loppupeleissä minulle jäi vaan kasa kysymyksiä ja jossitteluja. En tiedä teinkö oikean päätöksen? Teinkö oikean päätöksen silloin, kun luovuin Sonista..mitä, jos Sonin ei olisi koskaan tarvinut lähteä meidän luota, olisiko näin käynyt? Jollain tapaa eroahdistus joko aiheutti tämän tai oli se ensimmäinen oire neurologisista muutoksista. Se pieni koiranalku, joka tassutteli meillä elämänsä ensimmäiset kuukaudet luovutusikäisestä lähtien oli niin monella tapaa minulle hyvin mieleinen. Soni olisi ollut niin minun makuun tehty koira, mutta yritin ajatella järkevästi, sillä neljän koiran lauma olisi ollut turhan suuri huoltaa, etenkin vielä sekalauman ollessa kysessä. Ne kauniit ja hyvät muistot kulkevat toki mukanani, niin kuin Sonikin - rakkain pikkujätkäni. Olen niin kovin pahoillani, etten osannut, voinut ja kyennyt auttamaan Sonia. Anteeksi Soni!
Soni lähti Eviralle avattavaksi, josko sieltä saataisiin jotain vastauksia.

Sonilta löytyi pilkettä silmäkumasta.

Vallan kanssa

Viimeinen yhteiskuva

Hiihtokauden avaus ja päätös

Se tapahtui sittenkin: me suuntasimme Nonan kanssa meidän ensimmäisiin kilpailuihin. Lajina oli valjakkohiihto ja kilpailut vaatimattomasti vain Suomen Mestaruus kilpailut. Kylläpä se vaan jännitti tuo reissu, kun vaikutti paljon siltä, että koira ei ole valmis millään saralla..tai no intoahan sillä kyllä hommaan on, mutta se varmuus. Kilpailut pidettiin Keminmaalla lauantaina, joten lähdimme perjantaina suuntaamaan kohti pohjoista. Lauantai aamusta jatkoimme matkantekoa nukuttuamme yön Oulussa. Kilpailupaikalle saavuimme hyvissä ajoin, niin että olisi varmasti aikaa hermoilla. Ilmoittautumisen jälkeen suuntasin hermoilemaan ladulle ja tutustumaan reittiin. Viiden kilometrin lenkki oli maastoltaan hyvin hiihdettävä, mutta siellä oli paljon alamäkiä, mutkia ja risteyksiä. Ihmettelin kauhunsekaisin tuntein kuinka ihmeessä selviydymme maaliin asti. Meidän tuurina oli vielläpä lähteä C-sarjan ensimmäisenä matkaan, joten jännitti sekin tuleeko sieltä kaikki belgit ja peussit ohi. Lähdön hetken lähestyessä Nona ilmoitti olevansa hyvin valmis lähtöön. Neiti otti hyvin kierroksia katsellessa muita ja vähän tarkoituksella annoin sen siinä katsella. Sitten se koitti: lähtö...

MENE! kuva MariMoisala

kuva MariMoisala

kuva MariMoisala

Matkan teko alkoi tuttuun tyyliin hyvin innokkaasti. Ensimmäinen ylämäki vedettiin hyvin, vaikka ihan ei narun toinen pää jaksanut pusertaa kunnolla. Alamäet otimme varman päälle: annoin Nonan työskennellä sen kykenemällä tavalla ja koitin kannustaa eteenpäin. Yllättävän hyvin meni kaikki alamäet, vaikka joissain mäissä menin turhan lähelle koiraa. Ylämäkiin Nona työskenteli loistavasti, vaikka loppua kohti voimat vähän hiipui molemmilta. Alikulkutunnelit osottautuivat vielä vähän kinkkisiksi ja niihin meinattiin jarrutella. Onneksi kuitenkin lähti hyvin jatkamaan, kun huomasi, että maa ei putoa jalkojen alta. Viimeiseen alamäkeen lähes syttyi juoksemaan taas ihan uudella sykkeellä ja maaliin saatiin ottaa kunnon kiri. Me päästiin siis koko viiden kilsan lenkki ympäri!!  Aika uskomatonta ja vieläpä ihan mukavalla juoksulla. Kukaan ei tullut selän takaa ohi, joten kilpailija minussa heräsi. Verryttelylenkiltä tullessa sain kuulla, että me tulimme neljänneksi. Pienen makustelun jälkeen totesin sen olevan loistava suoritus. Meidän sarjassa kilpaili kahdeksan osallistujaa ja alkuspekuloinnissa olin varma, että pidetään häntäpäätä. Kaupan päälle Nona kruunattiin vielä rotumestariksi, joten saimme käydä vähän (lohdutus)palkintoja pokkailemassa. Aivan mahtava pikkutirriäinen!!

Kotiin palattuamme heitimme keikan lappalaiskoirien erkareissa Nurmeksessa, jossa Nukka kävi esiintymässä ERIn arvoisesti avoimessa luokassa. Sijottui kilpailuluokassa taas neljänneksi ja oli ainut, joka ei saanut SA:ta. Sijokkityttö Valla sai tällä kertaa tuomion purennasta: tuloksena NUO HYL. Tuomari oli antoi kuitenkin hyvin kattavan arvion, jossa totesi purennan olevan selvä alapurenta.

Erkkareista kiirehdimme hiihtokauden päättäjäisiin. Lumet oli meiltäkin lähteneet, joten siirryimme samalla kesäkauteen pienen leikkimielisen kisan myötä. Ensin juostiin koiran kanssa, jonka jälkeen ajettiin sama lenkkin kikkarilla ja lopuksi piti vielä viskata fribeet koriin.

Mennään! Kisamaskotit mukana. Kuva Eija Rytkönen

Kikkarointi kohta ohi! Yksi maskotti hukassa. Kuva Eija Rytkönen

Jännittäviä hetkiä!! Kuva Eija Rytkönen

Kaiken tämän hauskuuden jälkeen palasimme arkeen tällä viikolla. Keskiviikkona kävimme tokoilemassa, joka olikin tällä kertaa omatoimista ohjaajan sairastuttua. Nona alkaa ilmentää varsin mukavia otteita, vaikka häiriöreeniä tarvitsisimme paljon. Seuraamisessa on myös vähän ongelmana edistäminen, eikä seisominenkaan liikkestä vielä ole sellainen kuin tahtoisin. Mutta eteenpäin on menty, vaikka edelleen ollaan aika laiskoja reenaamaan. Loppuviikko piti sisällään aksaa. Torstaina oli omat reenit, joissa kertailtiin keppikulmien hakemista. Lauantaina sitten suuntasimme Kajaaniin aksakisoihin. Nukan kanssa aloitimme kakkosluokan agiradoilla. Ekalla tapahtui jotain kummallista, sillä Nukka tiputti pari rimaa. Tuloksena siis 10. Vauhti oli ihan kivaa, vaikka eihän se Nukka parasta anna. Rata sujui muuten mukavan sujuvasti, eikä kepit takkuilleet. Toisella sitten tehtiin taas mukavan sujuvaa rataa, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä, joka oli rengas, Nukka päätti vähän oikaista. Siitä siis kielto. Olisin voinut ohajata loppusuoran toiselta puolelta, jolloin koira olisi saanut paremman linjan renkaalle, mutta päätin luottaa siihen, että osaisi hakea. Ilmeisesti Nukka ei rimojen tiputtua tahtonut hypätä huonosta kulmasta. Ruskan kanssa päätimme meidän reilun neljän kuukauden kilpailutauon. Siinähän sitä taas heitettiin tuplanollat sellasilla pikkusievillä radoilla. Ekalla radalla olimme toisia ja toisella sitten neljänsiä. Vauhti oli ihan kohtuullista sellaisella 3,8m/s etenemillä. Saisi vaan vieläkin kiihtyä tai minun pitäisi keskittyä paremmin ohjaamaan käännökset. Ekalla radalla muutama kurvi venyi hieman pitkäksi ja toisella radalla otin kontaktit varman päälle ja vähän vaadin, että tulisi alas asti. Jospa se vauhti taas löytyisi. Sunnuntaina jatkoimme akaamista RumaRakin koulutuksessa oman seuran hallissa. Nukan kanssa opettelimme leikkimään ja sitä kautta haimme vauhtia tekemiseen. Nukkahan leikkii hyvin, mutta kyllästyy pian. Tässäpä olen taas sitten antanut turhan helposti periksi, mutta nyt otamme härkää sarvista. Nonan kanssa saimme myös läksyksi lyhyen pätkän reeniä. Keppikulmia pitää Nonan kanssa vielä selvästi harjoitella. Myös se oikean ajoituksen löytäminen olisi todo -listalla sekä kontaktien työstäminen varmoiksi. Kilpailemaan ei nyt sitten ihan heti mennäkään, kun juoksut alkoivat. Onpahan aikaa päivittää tuota todo -listaa. Varsin hieno pieni epeli se Nona jo on, vaikka varmuutta tarvitaan.

Maastoilua ja treeniputkea

Kelit ovat olleet sen verran kesäisiä, että pääsimme maastoilemaan. Viime viikonloppuna muisteltiin Nonan kanssa jälkeilyä nurmella ja Nukan kanssa metsässä. Molemmille jälki oli n. 150m, jossa ekoilla ja viimesillä 10 askeleilla oli namit ja siinä välissä joka kolmannella. Molemmat menivät minusta ihan kivalla asenteella, Nukalla nyt oli tyhjillä aika kiire. Ilmaisua jouduin muistuttelee molemmille ja Nukkakin sen hyväksyi ihmeen helposti. Nukan kanssa meillä alkaa projekti takaperinketjutus, jotta saataisiin noille esineille jotain arvoa. Nonan kanssa vielä pohditaan miten toimitaan. Samaan syssyyn tehtiin myös Ruskan ja Nonan kanssa esineruutua. Ruskan työskentely on kyllä ihan hyvää, paitsi että sujahtaa tosi helposti ruudun ulkopuolella. Lähiesine löytyi helposti, takareunaa jouduttiin avustaa. Nonalle vasta rakennettiin syvältä etsimistä ja alkukankeuden jälkeen se sujui mukavasti.

Muuten olemme "urakoineet" myös agissa. Viime viikonloppu käynnistettiin RumaRakin aksakoulutuksella Ruskan kanssa. Osaahan se Ruska, mutta se vauhti ja vire. Ihan ok vauhdilla se harkat veti, mutta lisää potkua sais vielä löytyä. Tällä viikolla meillä oli loppuviikko hyvin agi painoitteinen. Torstaina käytiin omissa reeneissä, jossa Nonalle muistuteltiin A:n kontaktia ja suoraa kepeille hakeutumista. Aika hyvin toimii, vaikka se varmuus (ja sitä myöten vauhti) hieman uupuu. Nona todellakin on koira, jolle varmuuden myötä tulee sitä vauhtia. Se huomattiin myös Pro Perron koulutuksessa perjantaina. Rata sisälsi paljon takaakiertoja ja olin varma, että en ehdi mihinkään, kun Nona pitää vielä saattaa hyvinkin pitkälle. Nona kuitenkin yllättäen haki takaakierot hyvin, parantaahan niitä vielä saisi toki. Muutenkin Nona tuli ohjaukseen hyvin, vaikka persjätössä putki imi turhan hyvin, mutta saatiin sekin kohta onnistumaan pienen muistuttelun jälkeen. Puomin kontaktikin muistui mieleen. Kokonaisuutena Nona esitti kyllä varsin lupaavia otteita. Kisaikä ollaan saavutettu, joten saattaa olla, että joudumme jonkun harjoittelukisan katsastamaan. Ruskan kanssa meillä alussa oli vauhdin kanssa tekemistä, mutta meno yltyi loppua kohden ja karkasipa Ruska ohjauksestakin. Ruskan kanssa sain ohjeen vedättää sitä mahdollisimman paljon, että vauhti pysyy yllä.

Lauantaina meillä oli Nonan kanssa vuorossa aluevalmennus. Treenit alkoi mukavasti. Kontaktit onnistui melko hyvin, vaikka menohalut kasvoi vähän turhan kovaksi. Keppien aloitus onnistui ja Nona malttoi tehdä ne loppuun asti. Toisella kierroksella meillä kävikin sitten ohraisesti. Nona otti lentokeinun, joka vielä oli ihan ok, toki seuraava suoritus oli sitten tolkuttoman hidas, mutta sen jälkeen lähdimme aloituspisteeseen, ja satuin osumaan lattiakaivoon, joka piti niille ominaisen äänen (metallikansi). Tästäpä sitten päädyimme siihen, että Nona heitti hanskat tiskiin. Alkoi reagoimaan sitten lähes kaikkiin ääniin tuolla hallissa, eikä sitä enää aksailu kiinnostanut, joten aika syvälle on jo iskostunut tuo pelko. Tänään kuitenkin lenkkeilimme ongelmitta ampuradan lähettyvillä, vaikka siellä paukuteltiin, välillä jopa sarjatulella. Tänään kävimme myös hakumetsässä. Ruskalle työstettiin etenemistä, joka onnistui melko hyvin. Saadaan työstää näkkyy enemmänkin sekä muistutella suoraan menemisestä. Nonalle otettiin suoraa. Kaksi ekaa maalimiestä meni n.15metriin näöllä. Seuraavat menivät ehkä n. 20metriin äänellä. Nona työskenteli hyvin ja käytti jopa nenää. Vähän myös haukuttiinkin. Alan olla aika varma siitä, että ilmaisu rakennetaan haukkumalla.

Arkeen meillä kuulukin sitten hieman huonompaa. Sonin kanssa meillä on mennyt sukset ristiin, sillä poika ei vaan selviydy työpäivien "yksinolosta". Alkuunhan mellä oli tilanne, että Soni kulki minulla töissä mukana, osaltaan ihan vain siksi, että Ruskalla ja Nukalla oli juoksut peräkkäin. Sitten minulta kiellettiin koirien käyttö töissä (mikä ketuttaa minua suuresti)  ja Sonin kanssa jouduimme opettelemaan "yksinoloa". Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi vastoinkäymiset. Soni ei rauhoittunut pesuhuoneeseen, vaan järsi oven aika järkyttävään kuntoon. Portti ei liiemmin pidätellyt pidemmissä "yksinoloissa" ja lopulta alkoi myös tekemään tarpeitaan sisälle. Sitä en saanut selvitettyä onko Soni myös huutanut, mutta kaikkea mahdollista touhuilua on kyllä keksinyt. Onneksi ei mitään suurempaa tuhoilua kuitenkaan tehnyt. Yksinoloa ei millään muotoa helpottanut liikunta, sillä aamuisin teimme kyllä ihan reilun tunnin lenkin. Nyt Soni lähti Vallan lauman luokse hoitoon, josko maalaismaisema hieman rentouttaisi poikaa.