tiistai 2. heinäkuuta 2013

Aluevalmennusta ja höntsäilyä

Se koitti taas aluevalmennuksen vuoro. Teemana kisanomaiset harjoitukset, nyt otettiin myös etenemiä. Harri oli rakentanut Open Class radan meille. Ennen rataan tutustumista meillä oli alkuverryttelynä jalkapalloa..tää oli oikeesti parasta tässä reenissä. Mutta niin..rata oli aika simppeli ja mukava. No meillehän ne vaikeimmat paikat eivät olleen niin vaikeita, kun ollaan hitaita. ;) Eka vedolla Nukka jäi jo lähdössä jonnekin, oli vähän kuin muissa maailmoissa. Puomin tuli tosi hitaasti, myös sen alastulon. Mentiin muuten virheettömästi rata paitsi kepeillä ei ihan osannut hakea aloitusta. Kepit olivat muutenkin hitaat ja Nukka koitti taas liehitellä minua, ei alkanut leikkimään ollenkaan, joten oli aika masentavaa koittaa tsempata neitiä. Puuh..etenemäksi saatiin joku 3,00 ei siis tosi hitaasti mentiin. Toisella kieroksella parantelin ohjausta Harrin ohjeiden mukaan ja yritin vedättää ihan kunnolla. Vähän parempi yritys oli nyt. Nukka mahtoi pompata A:n kontaktilta alas (otti siis kontaktin, mutta ei hakeutunut 2on2off asentoon). Kepeillä ei osannut taas hidastaa vauhtiaan, joten siitä vitonen. Tämän radan jälkeen yritimme ottaa keppejä etupalkan kanssa ja kyllähän se meni ne ihan oikein, mutta vauhtia ei ollut kyllä yhtään. Tällä radalla saimme etenemäksi 3,3 eli vähän paremmin, mutta niin Nukka pystyis paljon parempaan, mutta millä ilveellä sen saisi siitä ulos. Viimeisellä vedolla teimme päivän ainoan nollan ja etenemä oli 3,26. Kyllähän näillä vielä ykkösissä ehtii, mutta sitten taas alkaa ongelmat.

Illasta ajelimme hallille ja reenattiin Ruskan ja Nonan kanssa pientä pätkää tuosta samasta radasta. Tai oikeastaan otin muutamia vaikutteita tuosta Open Class radasta. Nona oli vähän hissukka..en tiedä olenko onnistunut pilaamaan senkin vauhdin..puuh. Pitäisi kai enenemmän ottaa lentäviä lähtöjä. Se selvästi vähän latistaa Nonaa, kun joutuu istumaan ja odottomaan. Otettiin rata pätkissä ja sitten koko pätkä etupalkalla. Alkoi se vauhti löytymään ja meinasi pieni  murmeli varastaakin palkalle. Viimeisenä esteenä oli rengas ja sen Nona otti tosi varmasti, vaikka oli hurja kiire palkalle. Nonan kanssa tehtiin sitten vielä kontakti puomilla. Ollaan tehty kontaktia sivulta, mutta nyt aloin nostaa Nonaa puomin alastulon yläpäähän. Myös keppien aloitusta tehtiin. Ruska teki samaa pätkää, jossa lisänä vielä kepit. Tehtiin ensin keppejä etupalkalla, sitten koko rataa. Vähän se Ruskakin innostui hommasta. Lopuksi vielä kontaktia puomilla, onnistui ihmeen hyvin, myös ylösmenot.

Tänään käytiin ajamassa taas pienet jäljet Nukan ja Nonan kanssa. Molemmilla oli 50 askeleen jälki, Nukalla oli vähän kiemuraa välissä. Vähän meinaa Nukka alkaa hosumaan, mutta korjaa ihan hyvin, kun huomauttaa. Loppupalkalla ei oikeen osaa vielä toimia oikein ja meinaa lähteä jatkamaan jälkeä, kun mitään ei tapahdu. Olen siis odottanut, että itse menisi maahan ja meneehän se lopulta, kun alkaa rasiaa aukasemaan. Nona teki kyllä nyt selvästi parasta työskentelyään ja alkaa myös kestämään korjaamista. Meni tuo 50 askelta tosi nopeasti, kun oli hyvin etenevä, mutta kuitenkin tarkka meno ja loppupalkalla menee hienosti maahan. Nyt lisää jälkeä vaan. Jälkeilyn jälkeen ajettiin hallille ja tehtiin jotain tokoilun tapaista. Ruskan kanssa tottistelua takapalkalla. Osais se Ruska ne liikkeet, mutta eihän se täydellistä ole. Tuo takapalkaa tuntuu toimivan ihan hyvin, joten nyt pitäisi vaan pidentää palkaamisväliä. Nukan kanssa oltiin taas vaihteeksi ihan tuuliajolla..ei vaan ymmärrys pysy tuon koiran mukana..puuhpuuh..lopulta päästiin jopa vähän kavereiksi eli Nukka suvaitsikin leikkiä. Nonan kanssa yritimme työstää vähän perusasentoa ja seuraamista. Välillä seuraaminen on hyvää, mutta välillä ihan jotain muuta. Lopuksi otettiin noutoa muutaman kerran ja sitten puomin kontakteja. Nyt otettiin ihan koko puomi muutamia kertoja ja hyvin Nona muisti pysähtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti