Aika tuntuu vierivän hurjaa kyytiä, mutta meidän arki rullaa aika samalla mallilla. Jokunen tovi sitten kävimme Ruskan ja Nonan kanssa Vartiaisen Susannan vastaanotolla. Nona ei yllättäen ollut saanut itseään jumiin mistään, mutta sellanen kumiversio se onkin ollut. Kotiläksyksi saatiin reiskajumppaa, sillä Nona hoppuliisa ei oikeen käytä takajalkojaan tehokkaasti. Onhan tämä näkynyt agissa ponnistuksiin lähdössä. Epäsäännöllisen säännöllisesti olemme yrittäneet rauhoittaa Nonan menoa, sillä neitihän kirmaa lenkit tietenkin laukkomalla. Ruska olikin sitten kerännyt itseensä useamman kipupisteen. Pitkän selkälihaksen kiinnityskohdat olivat aika jumissa, mutta onneksi oli asian osaava fyssari, joka helpotti Ruskan oloa. Meillä on Ruskan kanssa ollut agissa vähän taas vauhdin hakemista, etenkin kepit ovat takunneet ja kyllähän sen syyn nyt näki hyvin selvästi miksi. Pari päivää käsittelyn jälkeen Ruska kepitti ihan eri meiningillä ja mielestäni vauhtikin oli jo lupaavampaa. Ruskan kanssa meidän pitää muistaa vaan hoitaa selkälihaksia. Rangan taivutuksia olemmekin sitten tehneet ennen reenejä ja aina iltaisin ruoka-aikaan. Reenien yhteydessä olemme myös tehneet ilmapatjajumppaa.
Nonan kanssa tunnumme taas takkuavan agissa ja oikeastaan melkeen kaikissa lajeissa. Hiihtämässä ollaan käyty ja into on hyvä, mutta Nona reagoi suksiin vielä sen verran voimakkaasti, että pysyttelee vasemmassa reunassa. Tämä vähän vaikeuttaa minun roolia, kun vesikeleillä siellä reunassa on aikamoinen imu. Vetoreeniä siis ainakin on Nona saanut. Viime reenit meni sitten vähän penkin alle, kun olikin jäinen paana. Alamäissä joudun jarruttaa ja jäisellä kelillä siitä kuuluu aika ikävä ääni. Lopputuloksena oli, että koira jarruttaa alamäkiin ja yrittää hypätä "pientareelle". Agissa ei olla saatu kontakteja eteenpäin, eipä olla juurikaan kunnolla reenattukaan. Alkaa olla aika selvää, että kisavalmiita ei olla vähään aikaan, vaikka se kisaikä olisi ihan just kohta täynnä. Tokossa meillä kuulemma olis ALOn liikket aika valmiit, mutta se tekemisen maku ja palkkaamattomuus ovat vielä työstämättä. En vaan saa koiraan sellaista virettä reeneissä, mitä se esittää omaehtoisesti lenkillä.
Me vietimme viime viikon lomailun merkeissä ja suuntasimme pohjoiseen, jossa pääsimme nauttimaan hiihtokeleistä. Valjastin Jytyn vetojuhdaksi ja otin oman laumaan mukaan juoksemaan järven jäälle. Nonan kanssa saimme hieman taas työstää suksilla olemista tai siis suksien lähellä olemista. Muuten loma sujahti hurjaa kyytiä ohi, sillä viimeiset päivät vietimme Rovaniemellä paimennusseminaarissa ja poropaimennustapahtumassa. Perjantaina meillä oli "paimennusviikonlopun" kohokohta, kun menimme Nukan kanssa poropaimennustestiin. Se on jännä, miten tollanen testi vetää allekirjoittaneen täysin lukkoon.
Nukan testi arvioitiin näin:
Soveltuvuusosio:
1. Koiran hallittavuus ja asenne a) hallinnassa, rauhallinen
2. Sosiaalisuus ihmistä kohtaan a) avoin, ystävällinen, hieman pidättyväinen
3. Fyysinen soveltuvuus a) teve, soveltuva
Paimennustaipumusosio:
1. Kiinnostus parttioon b) kiinnostunut, riehakas, omaehtoinen
2. Hallittavuus, kontakti ohjaajaan b) hallinnassa
3. Asenne, olemus a) tasapainoinen, rauhallinen
Paimennustyyli:
Sopeuttaa voimankäyttöä parttiota kohtaan - ei lainkaan
Pyrkii pitämään parttioita koossa - ei lainkaan
Työskentelee liikkumalla - vähän
Haukkuu - sopivasti
Keskittyy tarkkailemaan parttioita - vähän
Kommentit:
Ottaa nokkiinsa hallinnasta, koirassa on kyllä voimaa. Näyttelee pehmeämpää kuin on. Itsepalkkautuva, perus narttu.
Tulos suositellaan testattavaksi uudelleen.
Nukka teki aidassa juuri sitä, mitä vähän pelkäsinkin - se oli turhan riehakas ja sitten toisaalta ei juurikaan kiinnostunut. Testi suoritettiin liinassa. Alkuun Nukka kiinnostui parttiosta, jossa oli viisi uros poroa. Nukka haukkui vähän turhaakin poroille ja liikutti poroja myös turhan nopeasti eli siis syöksyi perään. Tyhmä ohjaaja narun päässä ei osannut taaskaan tehdä muuta kuin pitää narun vaan tiukasti kädessä. Tuomari tuli meidän avuksi ja kertoi Nukalle, ettei haukuta turhaan. Sittenpä Nukka vaan raahustelikin loppu ajan minun takana ja bongaili maasta kaikkea syötävää. Eniten jäi harmittamaan tuo oma ohjaaminen, joka oli kyllä aika kammottavaa. En osannut kertoa koiralle, mitä sen olis pitänyt tai mitä se olisi saanut tehdä ja toisaalta taas en osannut tukea sitä. Tuo tormaaminen tokkaan on pitkälti epävarmuutta ja kenties itseluottamuksen puutetta. Tätä Nukka esitti alkuun lampaillakin. Noh, kesällä sitten yritämme työstää yhteistyötä tai edes ohjaamista. Launataina oli vuorossa kisa, johon oli kutsuttu poromiehiä ja edellisinä vuosina hyvin pärjänneitä koiria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti