Koeputkessa

Kyllä se aika vaan vierii ja vierivä kivi ei sammaloidu. Me olemme pitäneet aikataulun kiireellisenä, niin ei tarvitse joka hetki muistella, miettiä ja pohtia Sonia. Eviralta ei ole vielä vastausta kuulunut.

Nyt menneen viikon aikana olemme suunnistaneet taas koekentille lähes urakalla. Menestystä ei kyllä ole tullut, mutta tason kartoitusta kyllä. Viikko sitten meillä oli oman seuran agilitykilpailut Iisalmessa. Kilpailin kaikkien kanssa. Nonan kanssa siis avasimme agiltyuran. Ensimmäinen rata oli hyvä, mutta tokavika esteelle en ehtinyt ajoissa ohjaamaan, joten siitä tuli kielto. Toisella radalla Nonan huomasi, että tehdään aksaa ja ollaan kisoissa. Vire oli sen mukainen, joten hylky tuli, kun tehtiin hyppy takaakiertona. Nukka teki ekalla radallaan taas ihmeellisen ekan riman pudotuksen, mutten tosi kivanoloista menoa. Toiselta radalta sitten tosi hieno ja kiva nollavoitto ja ensimmäinen nousunolla. Hieno Nukka!! Ruskan kanssa juostiin vain yksi rata, kun ehtiä talkoilemaan välissä. Ruskapa yllätti ja pinkoi päivän päätteeksi nollaradan ihan kivalla vauhdilla.

Tiistaina meillä oli Nonan kanssa vuoross tokoilua siis ihan kokeen muodossa. Ilma oli aika surkea, kun vettä tuli, välillä jopa melko runsaasti. Meillä oli aika kiire ehtiä koepaikalle töiden jälkeen, joten enpä ehtinyt oikeen rauhoittua kisa-alueella. Lähes suoraan alkoi luoksepäästävyydet ja paikkamakuut, enkä saanut Nonaa oikeen siihen vireeseen, että se huomaisi minutkin. Nona otti siis tosi paljon häiriötä muista koirakoista ja ympäristötä. Toki varmaan se minun jännittäminen ei myöskään parantanut koiran viretilaa, vaan Nona selvästi reagoi siihen. Paikkamakuussa ei mennyt maahan ekalla, eikä edes tokalla, vaan vasta kolmannella. Perusasentoon nousi kivasti, oli ehkä hivenen kuutamolla paikallaolossa, vaikka yleensä on reeneissä hyvin kestänyt kavereiden lähdönkin. Nollille siis meni. Muiden liikkeiden suorituksessa yleinen viretila oli taas melko köpö, enkä vaan saa nostettua koiraa kehuilla. Nona teki liikkeet kuitenkin aika kivasti vireeseen nähden, mutta liikkeestä maahan meni nollille koiran jäädessä seisomaan. Jännää, että vihjesanasta meni ennen liikettä maahan, mutta minun kai olisi pitänyt kertoa Nonalle paremmin, että juuri sitä tehdään. Voipi olla, että alkoi itse koirjailee, kun en noteerannut maahanmenoa. Perusasentoon tulot olivat myös koko kokeen ajan melko nihkeitä ja seuraamisesta ja hypystä jäikin tekemättä ekalla käskyllä. Aika pettynyt olin tulokseen tai oikeastaan siihen vireeseen, mikä koiralla oli kokeessa. Tahtoisin sen paremmaksi, mutta en selvästikään osaa opettaa sitä tai sitten mun kanssa on vaan niin kamalaa. Noh, tiedetäänpä mitä reenataan nyt.
Kaikki osa-alueet kokeesta:
Luoksepäästävyys 10
Paikallaan makaaminen 0
Seuraaminen kytkettynä 9,5
Seuraaminen 9 (viimeinen pa jäi ottamatta, muutoin olisi kuulemma ollut 10)
Liikkeestä maahan 0 (seisoi)
Luoksetulo 9,5
Liikkeestä seisominen 10
Hyppy 8,5 (pa:han toinen käsky)
Kokonaisvaikutus 9,5 (useammat aloitusasennot kuulemma vähän häiritsivät.
Yht. 140p.

Tänään kävimme Nonan ja Nukan kanssa aksaamassa Varkaudessa. Nonan kanssa teimme ihan kivoja ratoja. Ekalta 5 (kontakti), tokalta 10 (keinu ja kielto) , vikalta 15 (rima, kaksi kieltoa). Kontaktit ei siis oikeen kestä kilpailutilannetta, joten niitä reenitään. Vauhti ja vire selvästi kasvavat loppua kohden, joten linjaukset eivät mulla oikeen pysyneet. Sanottakoon myös, että radat olivat melko haastavat ykkösradoiksi. Tässä lajissa meillä kyllä vaan pelaa tyu yhteistyö paljon paremmin. Nukan kanssa käytiin räpistelemässä ekalta radalta hylky, kun juoksi taas esteistä ohi ihan urakalla. Tokalla sitten tehtiin aika nihkeä nollarata, jolla voitettiin ja saatiin toinen nousunolla. Kolmannella vedolla homma kosahti kepeille. Nukka ei vaan kestä sitä, että mentäis niistämään, mutta nyt oli taas ongelmaa muutenkin hakea aloitus. Kontaktit loikittiin myös yli, kun yritettiin saada vauhtia kinttuhin.

Kaikkea muutakin ollaan puuhasteltu, muun muassa hakua tehty muutamat reenit sekä vetohommia taas muisteltu. Eilen olimme leireilemässä Rautavaaran Metsäkartanolla, jossa tehtiin vetohommia kickbikellä sekä juoksemalla. Nonan kanssa otimme ensin muutaman lyhyen vedon, jonka jälkeen vielä yksi kunnon 2,7 kilsan lenkki. Nona teki töitä koko ajan, vaikka yhdessä vaiheessa menasi vähän usko loppua. Ilma oli kuitenkin jo melko lämmin, joten se varmasti lisäsi kuormitusta. Jospa me päästäis tekemään enemmänkin kikkarointia, niin oltais sitten talven tullessa hyvässä iskussa. :) Nukkakin pääsi kokeilemaan vetohommia juoksun merkeissä. Leirille oli näet hyvin innokkas junnu, jolle ei ollut sopivaa koiraa. Valjastimme sitten Nukan kaveriksi.

Nukan oma treenikaveri. Kuva Katja Juntunen

Kuvia enemmän sitten, kun saan niitä lisää käsiini.

Olen miettinyt sinua paljon

Soni 17.11.2012 - 19.4.2014

"Minä olen miettinyt sinua paljon,

paljon enemmän kuin ketään muuta.

Kaipuuta polttavaa olen tuntenut illoin,

miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita.

Minä olen muistanut sinut hyvin,

niin paljon paremmin kuin ketään muuta.

Minä olen muistanut sinut,

niin kauniina kuvina.."

7vk

3kk

n.5kk

toimistorotat

Meidän pääsiäinen sai varsin synkän käänteen, kun launtaina jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päästämään minun pienen ja niin rakkaan pikkupojan pois tästä elämästä. Soni nukutettiin ikiuneen Kuopiossa lauantai-iltana, kun olin epätoivoisena lähtenyt hakemaan vastauksia Sonin kummalliselle käytökselle.

Soni oli ollut hoidossa Vallan lauman luona jokusen viikon ja haimme hänet kotiin perjantaina. Hoitojakson aikana yritimme löytää Sonille ratkaisua yksinolo-ongelmiin. Meillä asiat olivat kääntyeet päälaelle, eikä yksinolot (koiraseurassa) työpäivien ajan enää Sonilta luonnistuneet. Soni oli alkanut levittelemään tavaroita ja pureskelemaan leluja sekä pissimään. Eniten huolestutti se koiran yleinen olotila, sillä Soni oli hyvin nuutunut ja "masentunut".

Sonin ensimmäiset oireet eroahdistuksesta alkoivat syksyllä haltijan luona, joka lopulta päätyi luopumaan Sonista. Haltijan luona tuo sisälle pissiminen ja kova halu juoda olivat alkaneet ja marraskuun lopussa Sonin tullessa meille asiaa käytiin tutkimassa eläinlääkärissä. Silloin ei veri- ja tulehdusarvoista löydetty juurikaan vastauksia, joten eläinlääkärin mielestä se oli psyykkistä. Soni pissi tuolloin alkuun muutaman kerran sisälle ihan yllättäen, vaikka olikin vasta käynyt ulkona. Homma lähti silloin paranemaan, kun kävimme Sonin kanssa kotona ollessa tunnin parin välein ulkona. Soni kulki lisäksi mukanani töissä ja pääsi ulkoilemaan yhdessä lasten kanssa. En tiedä onko se joku karman laki, että kun asiat alkavat mennä päin pyllyä, niin ne myös tekevät sitä kaikilla osa-alueilla. Sonin kanssa harjoiteltiin yksinoloa pienissä pätkissä. Alkoi vaikuttaa, että hommat toimii, sillä Soni saattoi olla koko työpäivän ajan kotona ilman merkkejä tuhoilusta tai ongelmista. Haasteen meidän arkeen heitti vielä Ruskan ja Nukan juoksut, joiden ajan Soni kulki mukanani, koska oli oppinut avaamaan ovia. Sitten alkoivat ne vastoinkäymiset. Ensin Soni teki selväksi, ettei tahdo olla rajatussa tilassa tuhoamalla pesuhuoneen oven uusintakuntoon. Vähän ajan kuluttua minulta kiellettiin myös koirien käyttö töissä, vaikka koirat olivat vain ulkotiloissa. Tästä se alamäki sitten todella alkoi, sillä yksinolon tullessa säännöllisemmäksi alkoi Sonin oireet lisääntyä ja voimistua. Lopulta päädyin kokeilemaan Sonin kanssa tuota hoitoajaksoa Vallan lauman luona, jossa Soni sai viettää työpäivät ulkohäkissä edelleen koiraseurassa.

Ollessaan hoidossa pissimiset sisälle yleistyivät taas, mutta Soni vaikutti kuitenkin pikkuhiljaa piristyvän ja hyväksyvän ulkotarhan. Ihan yhtäkkiä alkuviehätys myös häkkielämästä kaikkosi ja Soni onnistui telomaan itseään häkissä ollessaan. Lopulta Soni oli saanut ensimmäisen todistettavan kohtauksen keskiviikkona. Samankaltainen kohtaus toistui nyt launtaina. Se alkoi yöllisellä levottumuudella: Soni oli hyvin rauhaton ja vaihtoi koko ajan paikkaa, eikä rauhoittunut nukkumaan. Lopulta kohtaus sai ilmeisen loppusysäyksen yksinolosta, jonka jälkeen Soni kuolasi, oli sekava ja käveli hoiperrellen. Sonin takapää ei näyttänyt kantavan, sisällä ollessa Soni kulki pitkin seiniä ihan kuin se ei näkisi tai hakisi jotenkin turvaa seinistä. Soni ei myöskään reagoinut nimeensä tai puhutteluun kunnolla. Yksinolon aikana paniikki oli ollut jotain suunnatonta, sillä Soni oli onnistunut tuohoamaan useamman hampaansa metalliporttiin. Ilmeisemmin hampaat olivat saaneet kyytiä jo ensimmäisen kohtauksen aikaan.

Lähdimme lauantaina Sonin kanssa kohti Iisalmen päivystystä, kun sain eläinlääkärin kiinni. Sonilta puuttui uhkausvasteet, joten eläinlääkäri kertoi kohtauksen olevan aivoperäistä. Ensihoitona Soni rauhoitettiin ja hänelle annettiin kohtauksen estolääkettä. Eläinlääkärin mielestä sen pitäsi tehota ainakin epilepsiakohtaukseen. Sonin nukkuessa parantelimme vanhoja haavoja, jotka olivat auenneet kohtauksen seurauksena. Saimme ohjeen hakeutua jatkotutkimuksiin heti arkipäivänä. Sonin herätessä rauhoituksesta sama meno kuitenkin jatkui. Jotenkin paniikinomaisesti Soni yritti pysyä liikkeellä ja jaloillaan. Hänellä oli myös pakonomainen tarve juoda. Välillä Soni rauhoittui tai oli vain jo liian väsynyt pysyäkseen jaloillaan. Oma paniikki kasvoi koko ajan katsellessa Sonin kamppailua. Lopulta päätin vielä lähteä Kuopioon päivystykseen selvittelemään tilannetta ja saadakseni jotain tekemistä. Oli hirmuisen kammottavaa katsella pienen koiran taistelua, nähdä jotenkin se hätä pystymättä kuitenkaan auttamaan. Kuopiossa saimme sitten hyvin huonoja uutisia. Eläinlääkäri selvitti meille tilannetta ja mahdollisia epäilyjä siitä, mikä Sonilla oli. Hän ystävällisesti kertoi melko perusteellisesti, mitä oli tehtävissä. Epäilyksenä oli muistaakseni ainakin kasvain/ syöpä, keskushermoston tai selkäydinnesteen tulehdustila tai epilepsia, joka oli tässä tilanteessa se epätodennäköisin. Sonin hoitoennuste oli kuitenkin hyvin epävarma ja Sonin tulevaisuus olisi ollut vielä epävarmempi, sillä hampaisto tarvi ison remontoinnin sekä Soni olisi tarvinnut kodin, jossa sen ei olisi tarvinnut olla enää koskaan yksin. Minulle alkoi valkeamaan, että päätös Sonin elämästä oli tehtävä. Olin kyllä tietoinen jo tullessani Kuopioon, että voisin joutua tekemään päätöksen päästää Soni pois. Hetken koittaessani yritin viimeiseen asti miettiä, josko saisimme lisäaikaa, jospa minun ei tarvisi vielä päättää sitä. Siinä pidellessäni Sonia sylissä ja itkiessäni Sonin turkin märäksi ymmärsin kuitenkin Sonin hetken tulleen. Olihan se jo aika selvästi näkyvillä, kuinka väsynyt Soni oli taistelemaan, vaikka hyvin urheasti ja sinnikkäästi yritti viimeiseen asti. Se elämäniloinen pikkujätkä oli jo jokin aika sitten kadonnut. Pilke silmäkulmasta oli sammunut, joten mikä oikeus minulla oli enää pitkittää Sonin kärsimystä.

Loppupeleissä minulle jäi vaan kasa kysymyksiä ja jossitteluja. En tiedä teinkö oikean päätöksen? Teinkö oikean päätöksen silloin, kun luovuin Sonista..mitä, jos Sonin ei olisi koskaan tarvinut lähteä meidän luota, olisiko näin käynyt? Jollain tapaa eroahdistus joko aiheutti tämän tai oli se ensimmäinen oire neurologisista muutoksista. Se pieni koiranalku, joka tassutteli meillä elämänsä ensimmäiset kuukaudet luovutusikäisestä lähtien oli niin monella tapaa minulle hyvin mieleinen. Soni olisi ollut niin minun makuun tehty koira, mutta yritin ajatella järkevästi, sillä neljän koiran lauma olisi ollut turhan suuri huoltaa, etenkin vielä sekalauman ollessa kysessä. Ne kauniit ja hyvät muistot kulkevat toki mukanani, niin kuin Sonikin - rakkain pikkujätkäni. Olen niin kovin pahoillani, etten osannut, voinut ja kyennyt auttamaan Sonia. Anteeksi Soni!
Soni lähti Eviralle avattavaksi, josko sieltä saataisiin jotain vastauksia.

Sonilta löytyi pilkettä silmäkumasta.

Vallan kanssa

Viimeinen yhteiskuva

Hiihtokauden avaus ja päätös

Se tapahtui sittenkin: me suuntasimme Nonan kanssa meidän ensimmäisiin kilpailuihin. Lajina oli valjakkohiihto ja kilpailut vaatimattomasti vain Suomen Mestaruus kilpailut. Kylläpä se vaan jännitti tuo reissu, kun vaikutti paljon siltä, että koira ei ole valmis millään saralla..tai no intoahan sillä kyllä hommaan on, mutta se varmuus. Kilpailut pidettiin Keminmaalla lauantaina, joten lähdimme perjantaina suuntaamaan kohti pohjoista. Lauantai aamusta jatkoimme matkantekoa nukuttuamme yön Oulussa. Kilpailupaikalle saavuimme hyvissä ajoin, niin että olisi varmasti aikaa hermoilla. Ilmoittautumisen jälkeen suuntasin hermoilemaan ladulle ja tutustumaan reittiin. Viiden kilometrin lenkki oli maastoltaan hyvin hiihdettävä, mutta siellä oli paljon alamäkiä, mutkia ja risteyksiä. Ihmettelin kauhunsekaisin tuntein kuinka ihmeessä selviydymme maaliin asti. Meidän tuurina oli vielläpä lähteä C-sarjan ensimmäisenä matkaan, joten jännitti sekin tuleeko sieltä kaikki belgit ja peussit ohi. Lähdön hetken lähestyessä Nona ilmoitti olevansa hyvin valmis lähtöön. Neiti otti hyvin kierroksia katsellessa muita ja vähän tarkoituksella annoin sen siinä katsella. Sitten se koitti: lähtö...

MENE! kuva MariMoisala

kuva MariMoisala

kuva MariMoisala

Matkan teko alkoi tuttuun tyyliin hyvin innokkaasti. Ensimmäinen ylämäki vedettiin hyvin, vaikka ihan ei narun toinen pää jaksanut pusertaa kunnolla. Alamäet otimme varman päälle: annoin Nonan työskennellä sen kykenemällä tavalla ja koitin kannustaa eteenpäin. Yllättävän hyvin meni kaikki alamäet, vaikka joissain mäissä menin turhan lähelle koiraa. Ylämäkiin Nona työskenteli loistavasti, vaikka loppua kohti voimat vähän hiipui molemmilta. Alikulkutunnelit osottautuivat vielä vähän kinkkisiksi ja niihin meinattiin jarrutella. Onneksi kuitenkin lähti hyvin jatkamaan, kun huomasi, että maa ei putoa jalkojen alta. Viimeiseen alamäkeen lähes syttyi juoksemaan taas ihan uudella sykkeellä ja maaliin saatiin ottaa kunnon kiri. Me päästiin siis koko viiden kilsan lenkki ympäri!!  Aika uskomatonta ja vieläpä ihan mukavalla juoksulla. Kukaan ei tullut selän takaa ohi, joten kilpailija minussa heräsi. Verryttelylenkiltä tullessa sain kuulla, että me tulimme neljänneksi. Pienen makustelun jälkeen totesin sen olevan loistava suoritus. Meidän sarjassa kilpaili kahdeksan osallistujaa ja alkuspekuloinnissa olin varma, että pidetään häntäpäätä. Kaupan päälle Nona kruunattiin vielä rotumestariksi, joten saimme käydä vähän (lohdutus)palkintoja pokkailemassa. Aivan mahtava pikkutirriäinen!!

Kotiin palattuamme heitimme keikan lappalaiskoirien erkareissa Nurmeksessa, jossa Nukka kävi esiintymässä ERIn arvoisesti avoimessa luokassa. Sijottui kilpailuluokassa taas neljänneksi ja oli ainut, joka ei saanut SA:ta. Sijokkityttö Valla sai tällä kertaa tuomion purennasta: tuloksena NUO HYL. Tuomari oli antoi kuitenkin hyvin kattavan arvion, jossa totesi purennan olevan selvä alapurenta.

Erkkareista kiirehdimme hiihtokauden päättäjäisiin. Lumet oli meiltäkin lähteneet, joten siirryimme samalla kesäkauteen pienen leikkimielisen kisan myötä. Ensin juostiin koiran kanssa, jonka jälkeen ajettiin sama lenkkin kikkarilla ja lopuksi piti vielä viskata fribeet koriin.

Mennään! Kisamaskotit mukana. Kuva Eija Rytkönen

Kikkarointi kohta ohi! Yksi maskotti hukassa. Kuva Eija Rytkönen

Jännittäviä hetkiä!! Kuva Eija Rytkönen

Kaiken tämän hauskuuden jälkeen palasimme arkeen tällä viikolla. Keskiviikkona kävimme tokoilemassa, joka olikin tällä kertaa omatoimista ohjaajan sairastuttua. Nona alkaa ilmentää varsin mukavia otteita, vaikka häiriöreeniä tarvitsisimme paljon. Seuraamisessa on myös vähän ongelmana edistäminen, eikä seisominenkaan liikkestä vielä ole sellainen kuin tahtoisin. Mutta eteenpäin on menty, vaikka edelleen ollaan aika laiskoja reenaamaan. Loppuviikko piti sisällään aksaa. Torstaina oli omat reenit, joissa kertailtiin keppikulmien hakemista. Lauantaina sitten suuntasimme Kajaaniin aksakisoihin. Nukan kanssa aloitimme kakkosluokan agiradoilla. Ekalla tapahtui jotain kummallista, sillä Nukka tiputti pari rimaa. Tuloksena siis 10. Vauhti oli ihan kivaa, vaikka eihän se Nukka parasta anna. Rata sujui muuten mukavan sujuvasti, eikä kepit takkuilleet. Toisella sitten tehtiin taas mukavan sujuvaa rataa, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä, joka oli rengas, Nukka päätti vähän oikaista. Siitä siis kielto. Olisin voinut ohajata loppusuoran toiselta puolelta, jolloin koira olisi saanut paremman linjan renkaalle, mutta päätin luottaa siihen, että osaisi hakea. Ilmeisesti Nukka ei rimojen tiputtua tahtonut hypätä huonosta kulmasta. Ruskan kanssa päätimme meidän reilun neljän kuukauden kilpailutauon. Siinähän sitä taas heitettiin tuplanollat sellasilla pikkusievillä radoilla. Ekalla radalla olimme toisia ja toisella sitten neljänsiä. Vauhti oli ihan kohtuullista sellaisella 3,8m/s etenemillä. Saisi vaan vieläkin kiihtyä tai minun pitäisi keskittyä paremmin ohjaamaan käännökset. Ekalla radalla muutama kurvi venyi hieman pitkäksi ja toisella radalla otin kontaktit varman päälle ja vähän vaadin, että tulisi alas asti. Jospa se vauhti taas löytyisi. Sunnuntaina jatkoimme akaamista RumaRakin koulutuksessa oman seuran hallissa. Nukan kanssa opettelimme leikkimään ja sitä kautta haimme vauhtia tekemiseen. Nukkahan leikkii hyvin, mutta kyllästyy pian. Tässäpä olen taas sitten antanut turhan helposti periksi, mutta nyt otamme härkää sarvista. Nonan kanssa saimme myös läksyksi lyhyen pätkän reeniä. Keppikulmia pitää Nonan kanssa vielä selvästi harjoitella. Myös se oikean ajoituksen löytäminen olisi todo -listalla sekä kontaktien työstäminen varmoiksi. Kilpailemaan ei nyt sitten ihan heti mennäkään, kun juoksut alkoivat. Onpahan aikaa päivittää tuota todo -listaa. Varsin hieno pieni epeli se Nona jo on, vaikka varmuutta tarvitaan.

Maastoilua ja treeniputkea

Kelit ovat olleet sen verran kesäisiä, että pääsimme maastoilemaan. Viime viikonloppuna muisteltiin Nonan kanssa jälkeilyä nurmella ja Nukan kanssa metsässä. Molemmille jälki oli n. 150m, jossa ekoilla ja viimesillä 10 askeleilla oli namit ja siinä välissä joka kolmannella. Molemmat menivät minusta ihan kivalla asenteella, Nukalla nyt oli tyhjillä aika kiire. Ilmaisua jouduin muistuttelee molemmille ja Nukkakin sen hyväksyi ihmeen helposti. Nukan kanssa meillä alkaa projekti takaperinketjutus, jotta saataisiin noille esineille jotain arvoa. Nonan kanssa vielä pohditaan miten toimitaan. Samaan syssyyn tehtiin myös Ruskan ja Nonan kanssa esineruutua. Ruskan työskentely on kyllä ihan hyvää, paitsi että sujahtaa tosi helposti ruudun ulkopuolella. Lähiesine löytyi helposti, takareunaa jouduttiin avustaa. Nonalle vasta rakennettiin syvältä etsimistä ja alkukankeuden jälkeen se sujui mukavasti.

Muuten olemme "urakoineet" myös agissa. Viime viikonloppu käynnistettiin RumaRakin aksakoulutuksella Ruskan kanssa. Osaahan se Ruska, mutta se vauhti ja vire. Ihan ok vauhdilla se harkat veti, mutta lisää potkua sais vielä löytyä. Tällä viikolla meillä oli loppuviikko hyvin agi painoitteinen. Torstaina käytiin omissa reeneissä, jossa Nonalle muistuteltiin A:n kontaktia ja suoraa kepeille hakeutumista. Aika hyvin toimii, vaikka se varmuus (ja sitä myöten vauhti) hieman uupuu. Nona todellakin on koira, jolle varmuuden myötä tulee sitä vauhtia. Se huomattiin myös Pro Perron koulutuksessa perjantaina. Rata sisälsi paljon takaakiertoja ja olin varma, että en ehdi mihinkään, kun Nona pitää vielä saattaa hyvinkin pitkälle. Nona kuitenkin yllättäen haki takaakierot hyvin, parantaahan niitä vielä saisi toki. Muutenkin Nona tuli ohjaukseen hyvin, vaikka persjätössä putki imi turhan hyvin, mutta saatiin sekin kohta onnistumaan pienen muistuttelun jälkeen. Puomin kontaktikin muistui mieleen. Kokonaisuutena Nona esitti kyllä varsin lupaavia otteita. Kisaikä ollaan saavutettu, joten saattaa olla, että joudumme jonkun harjoittelukisan katsastamaan. Ruskan kanssa meillä alussa oli vauhdin kanssa tekemistä, mutta meno yltyi loppua kohden ja karkasipa Ruska ohjauksestakin. Ruskan kanssa sain ohjeen vedättää sitä mahdollisimman paljon, että vauhti pysyy yllä.

Lauantaina meillä oli Nonan kanssa vuorossa aluevalmennus. Treenit alkoi mukavasti. Kontaktit onnistui melko hyvin, vaikka menohalut kasvoi vähän turhan kovaksi. Keppien aloitus onnistui ja Nona malttoi tehdä ne loppuun asti. Toisella kierroksella meillä kävikin sitten ohraisesti. Nona otti lentokeinun, joka vielä oli ihan ok, toki seuraava suoritus oli sitten tolkuttoman hidas, mutta sen jälkeen lähdimme aloituspisteeseen, ja satuin osumaan lattiakaivoon, joka piti niille ominaisen äänen (metallikansi). Tästäpä sitten päädyimme siihen, että Nona heitti hanskat tiskiin. Alkoi reagoimaan sitten lähes kaikkiin ääniin tuolla hallissa, eikä sitä enää aksailu kiinnostanut, joten aika syvälle on jo iskostunut tuo pelko. Tänään kuitenkin lenkkeilimme ongelmitta ampuradan lähettyvillä, vaikka siellä paukuteltiin, välillä jopa sarjatulella. Tänään kävimme myös hakumetsässä. Ruskalle työstettiin etenemistä, joka onnistui melko hyvin. Saadaan työstää näkkyy enemmänkin sekä muistutella suoraan menemisestä. Nonalle otettiin suoraa. Kaksi ekaa maalimiestä meni n.15metriin näöllä. Seuraavat menivät ehkä n. 20metriin äänellä. Nona työskenteli hyvin ja käytti jopa nenää. Vähän myös haukuttiinkin. Alan olla aika varma siitä, että ilmaisu rakennetaan haukkumalla.

Arkeen meillä kuulukin sitten hieman huonompaa. Sonin kanssa meillä on mennyt sukset ristiin, sillä poika ei vaan selviydy työpäivien "yksinolosta". Alkuunhan mellä oli tilanne, että Soni kulki minulla töissä mukana, osaltaan ihan vain siksi, että Ruskalla ja Nukalla oli juoksut peräkkäin. Sitten minulta kiellettiin koirien käyttö töissä (mikä ketuttaa minua suuresti)  ja Sonin kanssa jouduimme opettelemaan "yksinoloa". Alku vaikutti lupaavalta, mutta sitten alkoi vastoinkäymiset. Soni ei rauhoittunut pesuhuoneeseen, vaan järsi oven aika järkyttävään kuntoon. Portti ei liiemmin pidätellyt pidemmissä "yksinoloissa" ja lopulta alkoi myös tekemään tarpeitaan sisälle. Sitä en saanut selvitettyä onko Soni myös huutanut, mutta kaikkea mahdollista touhuilua on kyllä keksinyt. Onneksi ei mitään suurempaa tuhoilua kuitenkaan tehnyt. Yksinoloa ei millään muotoa helpottanut liikunta, sillä aamuisin teimme kyllä ihan reilun tunnin lenkin. Nyt Soni lähti Vallan lauman luokse hoitoon, josko maalaismaisema hieman rentouttaisi poikaa.

Kehonhuoltoa, lomailua ja poropaimennusta

Aika tuntuu vierivän hurjaa kyytiä, mutta meidän arki rullaa aika samalla mallilla. Jokunen tovi sitten kävimme Ruskan ja Nonan kanssa Vartiaisen Susannan vastaanotolla. Nona ei yllättäen ollut saanut itseään jumiin mistään, mutta sellanen kumiversio se onkin ollut. Kotiläksyksi saatiin reiskajumppaa, sillä Nona hoppuliisa ei oikeen käytä takajalkojaan tehokkaasti. Onhan tämä näkynyt agissa ponnistuksiin lähdössä. Epäsäännöllisen säännöllisesti olemme yrittäneet rauhoittaa Nonan menoa, sillä neitihän kirmaa lenkit tietenkin laukkomalla. Ruska olikin sitten kerännyt itseensä useamman kipupisteen. Pitkän selkälihaksen kiinnityskohdat olivat aika jumissa, mutta onneksi oli asian osaava fyssari, joka helpotti Ruskan oloa. Meillä on Ruskan kanssa ollut agissa vähän taas vauhdin hakemista, etenkin kepit ovat takunneet ja kyllähän sen syyn nyt näki hyvin selvästi miksi. Pari päivää käsittelyn jälkeen Ruska kepitti ihan eri meiningillä ja mielestäni vauhtikin oli jo lupaavampaa. Ruskan kanssa meidän pitää muistaa vaan hoitaa selkälihaksia. Rangan taivutuksia olemmekin sitten tehneet ennen reenejä ja aina iltaisin ruoka-aikaan. Reenien yhteydessä olemme myös tehneet ilmapatjajumppaa.

 Nonan kanssa tunnumme taas takkuavan agissa ja oikeastaan melkeen kaikissa lajeissa. Hiihtämässä ollaan käyty ja into on hyvä, mutta Nona reagoi suksiin vielä sen verran voimakkaasti, että pysyttelee vasemmassa reunassa. Tämä vähän vaikeuttaa minun roolia, kun vesikeleillä siellä reunassa on aikamoinen imu. Vetoreeniä siis ainakin on Nona saanut. Viime reenit meni sitten vähän penkin alle, kun olikin jäinen paana. Alamäissä joudun jarruttaa ja jäisellä kelillä siitä kuuluu aika ikävä ääni. Lopputuloksena oli, että koira jarruttaa alamäkiin ja yrittää hypätä "pientareelle". Agissa ei olla saatu kontakteja eteenpäin, eipä olla juurikaan kunnolla reenattukaan. Alkaa olla aika selvää, että kisavalmiita ei olla vähään aikaan, vaikka se kisaikä olisi ihan just kohta täynnä. Tokossa meillä kuulemma olis ALOn liikket aika valmiit, mutta se tekemisen maku ja palkkaamattomuus ovat vielä työstämättä. En vaan saa koiraan sellaista virettä reeneissä, mitä se esittää omaehtoisesti lenkillä.

Me vietimme viime viikon lomailun merkeissä ja suuntasimme pohjoiseen, jossa pääsimme nauttimaan hiihtokeleistä. Valjastin Jytyn vetojuhdaksi ja otin oman laumaan mukaan juoksemaan järven jäälle. Nonan kanssa saimme hieman taas työstää suksilla olemista tai siis suksien lähellä olemista. Muuten loma sujahti hurjaa kyytiä ohi, sillä viimeiset päivät vietimme Rovaniemellä paimennusseminaarissa ja poropaimennustapahtumassa. Perjantaina meillä oli "paimennusviikonlopun" kohokohta, kun menimme Nukan kanssa poropaimennustestiin. Se on jännä, miten tollanen testi vetää allekirjoittaneen täysin lukkoon.

Nukan testi arvioitiin näin:
Soveltuvuusosio:
1. Koiran hallittavuus ja asenne   a) hallinnassa, rauhallinen
2. Sosiaalisuus ihmistä kohtaan   a) avoin, ystävällinen, hieman pidättyväinen
3. Fyysinen soveltuvuus     a) teve, soveltuva

Paimennustaipumusosio:
1. Kiinnostus parttioon   b) kiinnostunut, riehakas, omaehtoinen
2. Hallittavuus, kontakti ohjaajaan   b) hallinnassa
3. Asenne, olemus   a) tasapainoinen, rauhallinen

Paimennustyyli:
Sopeuttaa voimankäyttöä parttiota kohtaan - ei lainkaan
Pyrkii pitämään parttioita koossa - ei lainkaan
Työskentelee liikkumalla - vähän
Haukkuu - sopivasti
Keskittyy tarkkailemaan parttioita - vähän

Kommentit:
Ottaa nokkiinsa hallinnasta, koirassa on kyllä voimaa. Näyttelee pehmeämpää kuin on. Itsepalkkautuva, perus narttu.

Tulos suositellaan testattavaksi uudelleen.

Nukka teki aidassa juuri sitä, mitä vähän pelkäsinkin - se oli turhan riehakas ja sitten toisaalta ei juurikaan kiinnostunut. Testi suoritettiin liinassa. Alkuun Nukka kiinnostui parttiosta, jossa oli viisi uros poroa. Nukka haukkui vähän turhaakin poroille ja liikutti poroja myös turhan nopeasti eli siis syöksyi perään. Tyhmä ohjaaja narun päässä ei osannut taaskaan tehdä muuta kuin pitää narun vaan tiukasti kädessä. Tuomari tuli meidän avuksi ja kertoi Nukalle, ettei haukuta turhaan. Sittenpä Nukka vaan raahustelikin loppu ajan minun takana ja bongaili maasta kaikkea syötävää. Eniten jäi harmittamaan tuo oma ohjaaminen, joka oli kyllä aika kammottavaa. En osannut kertoa koiralle, mitä sen olis pitänyt tai mitä se olisi saanut tehdä ja toisaalta taas en osannut tukea sitä. Tuo tormaaminen tokkaan on pitkälti epävarmuutta ja kenties itseluottamuksen puutetta. Tätä Nukka esitti alkuun lampaillakin. Noh, kesällä sitten yritämme työstää yhteistyötä tai edes ohjaamista. Launataina oli vuorossa kisa, johon oli kutsuttu poromiehiä ja edellisinä vuosina hyvin pärjänneitä koiria.

Meidän (harjoitus)viikko-ohjelma

Joissain keskustelupalstoilla on aina silloin tällöin törmännyt aiheeseen, jossa kerätään koiran aktiviteetit mustavalkoiselle. Sain aikaiseksi (muistin) vihdoin pitää kirjaa meidän lauman ohjelmasta tämän viikon ajan.
Se oli seuraavanlainen:

Ma: aamulenkki vapaana järven jäällä ja metsässä 1h40min
päivälenkki (töiden jälkeen) 25min vapaana järven jäällä
iltalenkki hölkäten 30min
Nonan hiihtoreeni 2x 1km + loppuverra 10min
Ti: aamulenkki vapaana 50min
päivälenkki (töiden jälkeen) 1h30min vapaana
touhutokoilu/ jumppailua Nona, Soni, Nukka n.10min per nenä
Ke: aamulenkki vapaana 1h
päivälenkki 25min vapaana
iltalenkki 1h20min vapaana
To: aamulenkki 1h vapaana
päivälenkki (Soni, Nukka hihnassa) 20min + aksareenit 1h30min (kaikki)+ loppuverra 15min vapaana
Pe: aamulenkki 1h vapaana
Soni retkellä (töissä mukana) 1h30min vapaana pääsääntöisesti
päivälenkki 20min vapana
Nona tokoreenit 1h+ loppujäähdyttely 10min
Nona hiihtoreenit 2x 1km+ loppuverra 10min
La: aamulenkki 55min vapaana
päivälenkki Nona ja Soni 10min
Nonan hiihtoreeni 2x 1km+ loppuverra 10min
iltalenkki 1h15min vapaana
Su: pihailua omalla pienellä pihalla 40min
päivälenkki med Valla 2h20min vapaana
tokottelua illalla 1h (kaikki)

Siinäpä se. Mielestäni ihan hyvästi kertyä liikuntaa kaikille. Nona ja Soni ottivat vielä tuosta vapaana juoksemisesta ilon irti ja pistelivät ihan kunnolla töppöstä toisen eteen lenkeillä. Nonan kanssa päästiin vihdoin nauttimaan jäällä liikkumisesta. Alkuviikosta oli vielä hieman epäileväinen, mutta tiistaina ei ollut havaittavissa reaktiota koirassa, kun suuntasimme jäälle. Jes!! Viime sunnuntai nimittäin huipentui siihen, kun kävimme hölkkälenkillä taajamassa ja Nona säpsyi lähes kaikkia "epämääräisiä" ääniä kuten auton oven ja kaivon kannen kolahduksia. Siinä me sitten yhden kannen kohdalla kolisteltiin jokin tovi, kunnes neiti ymmärsi, että taivas ei putoa niskaan tai maa repeä jalkojen alta.

Muuten viikkoon kuului normisti hiihtoreenit, jotka Nonan osalta on sujuneet kivasti. Intoa löytyy, vielä kun saadaan voimaa ja kestävyyttä kasvatettua. Lauantaina oltiin katselemassa valjakkohiihdon SM-sprinttejä ja kyllä se vaan olisi niin meidän laji. Uskon vakaasti, että saadaan molemmat "kiksejä" tuossa hommassa, vaikka menestystä ei tulekaan.

Perjantaina käytiin toki myös tokoilemassa. Kouluttajan silmien alla katseltiin kaukoja ja saatin hieman neuvoja siijen miten edetään niiden kanssa. Vaikuttaa siltä, että jotain ollaan saatu aikaan niiden saralla. Nyt vaan pitäisi reenata ihan kunnolla käskyjen kanssa. Tehtiin myös seuraamista häiriöllä ja se oli aika ok. Alkuun meinasi kontakti hapuilla, mutta muuten pysyi melko hyvin. Saisihan se olla vieläkin intensiivisempää mun mielestä, mutta reenimäärään nähden siihen saa olla tyytyväinen. Tehtiin omikseen vähän ruutuun menoa ja noutoa sekä perusasentoon tuloa.

Sunnuntaina me saatiin Valla kera oman ihmisensä kanssa piristämään meidän päivää. Pyörähdettiin kunnon lenkillä ja napsittiin vähän kuvia, vaikka ilma ei ollut mikään suotuisa kuvaamiselle.

Valla mietteliäänä

Valla poseraa

Valla the hymytyttö

Valla med Soni

Minun pikkujätkä <3

Aluevalmennusta

Tämä viikko huipenti aluevalmennukseen Musti ja Mirri Areenalla. Teimme Nonan kanssa hyppyrataa, koska kontaktit ovat niin vaiheessa. Hyppyradalla oli varsin vauhdikkaita pätkiä, joita meidän on syytä reenailla, sillä nepä ei olleetkaan niin simppeleitä kuin luulisi. Nonan kanssa saa olla tarkkana palautteen kanssa, se muuten menee epävarmaksi siitä, mitä sen pitäisi tehdä. Tämä oli siis tämän päivän ahaa-elämys. Toinen tuli kepeillä, joita tehtiin loppuun vähän. Nona lähti alkuun väärään väliin ja jatkoi pujoittelua, jolloin kutsuin pois. Valmentaja sai vähän vääntää mulle, kuinka palkaan väärästä hakemisesta, mutta pujottelusta rankaisen. Epävarmuuden syy selvisi, sillä koira kyllä osasi tehdä kepit loppuun asti, kun sillä oli selvät sävelet. Hauskaa kyllä oli, kun sai ihan tosissaan juosta radalla - me molemmat.

Alkuviikko käynnisteltiin hiihtoreeneillä. Otin Nonan kanssa ensimmäisen kerran koko kilsan lenkin. Lähdimme peesiin, jotta saadaan koirallle vähän apuja. Nona lähti hyvin ja juoksi jo melko sujuvasti. Minun pitäisi olla vielä tarkempi siitä, onko naru tiukalla. Omaa sijoittumista pitää myös muuttaa, ettei opeteta juoksemaan koiraa vinottain. Ylämäkeen kaipaa vielä ehkä pientä nostatusta tai palkaa, mutta muuten meno oli kyllä mahtavaa. Otettiin pienen tauon jälkeen vielä toinen kierros, eikä mitään suurempaa ongelmaa sielläkään. Aika tyyväinen likka oli reenien jälkeen.

Hiihtoreeniä lukuunottamatta alkuviikko oli aika hiljaiseloa. Meillä meni lenkitkin vähän puihin, kun Nonan mielestä tuonne jäälle ei voi mennä. Nytten se alkaa jo kotiovella "pakoilemaan" suuntaa tuonne järvellä. Kyllähän se tulee sitten hihnan nokassa perässä, mutta on sellanen säikky kauris, joka säpsyy lähes kaikkia ääniä. Välillä saattaa hieman rentoutua tutkimaan hajuja, mutta ne "pahat" kohdat muistaa hyvin. Käytiinpä kokeilemassa jäällä lenkkeilyä ihan uudessa paikassa. Nonan asenne muuttui heti, kun astuimme jäälle. Sellanen pehmokoira se sit on. Yrittää hakeutua mahdollisuuksien tullen rannoille tai sit tulee mun eteen hyppimään. Keppi tai frisbeenheittelyyn se kyllä syttyy ja unohtaa hetkeksi olevansa jäällä.

Torstaina käytiin omissa aksareeneissä. Ruskan kanssa yritettiin hakea vauhtia ja fiilistä ja kyllähän se vähän alkaa heräilemään tuo Ruskakin. Nukka teki etupalkalla pätkiä. Kepit meni nyt ihan kivalla asenteella. Jarrua pitäs alkaa työstämään, sillä Nukka kyllä sujahtaa ansaputkiin ilman mitään kontrollia. Nonalla oli myös hyvä asenne, eikä ikävät hypyt enää kummitelleet. Nonan kanssa ollaan työstetty pystyhyppyä ja tiukkoja kääntymisiä. Kepeille ollaan yritetty hakea varmuutta ilman, että tarvitsee liikettä mukaan. Ekan välin hakemista myö tehty, mutta hankalat kulmat ei vielä suju. Perjantaina meillä sitten oli tokottelut Ponderalla. Tehtiin siinä omatoimisesti häiriötä, jota meidän pitäs reenailla paljon, paljon enemmän. Kouluttajan kanssa sitten katsoimme luoksetuloa. Nona fiksuna tyttönä tuli ensimmäisen luoksetulon hypyn kautta, kun hyppy oli sopivasti siinä esillä. Tuli myös puolittain eteen ja sivulle. Toisella kerralla saimme taas jonkun irtokoiran päälle, joten ajatus meni hyvin sekasin. Kolmas kerta oli kutakuinkin luoksetulo, mutta hyvin epävarma. Sitten katsottiin vielä sitä hyppyä. Nona hakee hyvin hypyn, mutta paluuhyppyä pitää vielä varmistaa ja sitten toki vinohyppyjä. Nonan kanssa ollaan kyllä löydetty nyt yhteinen sävel treeneihin, sen kanssa aika superia treenailla. Ihan kuin alkaisin ymmärtämään tuota koiraa paremmin. ;)