sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Vauhti kiihtyy ja haikeutta ilmassa

Meitä on ilahduttaneet mukavat syyskelit. Nyt on ollut useampana aamuna pakkasta. Ihanaa.

Pakkasaamu ja muutama koira.
Vetohommat ovat olleet nyt ykkösinä ja pari tiukkaa treeniä päästiin vetää viime viikonloppuna. Se tosin vähän veti Nona jumiin, vaikkakin osaltaan luulen, että aksatreeneillä on ollut myös osuutta asiaan. Näytti vähän pahalta maanantaina, että päästäänkö kisaamaan, kun Nona alkoi pompottaa takakinttuaan. Pikaisella komennuksella saatiin kuin saatiinkin hieronta-aika ja kireydet onneksi laukesi käsittelyssä. Treenien osalta kulunut viikko oli sitten varsin hiljainen. Keskityttiin huoltamaan kisakaveri kuntoon. Perjantain motskatreeni lupasi ihan hyvää lauantaille. Lauantaina oli sitten vuorossa Ylikiimingissä Alma off Snow valjakkokisat. Nona juoksi yhdessä Muikku-seisojan kanssa ja hyvin juoksikin. Kolmikko kiri toiseksi ihan hyvällä ajalla ja kivalla keskivauhdilla. Isot seisojat meni vähän kovempaa, mutta pikkukoirat on pikkukoiria. Tästä on hyvä jatkaa tulevalle viikonlopulle, jolloin vuorossa kolmikolla on sulanmaan SM-kisat Jämillä. Myös Nukka juoksi Ylikiimingin kisoissa harrastusjuoksuluokassa. Juoksija oli nyt tyytyväinen Nukan juoksuun, sillä Nukka veti hyvin koko matkan. Pari voittikin luokan parantaen aikaa viime vuodesta yli minuutilla. Niin hieno parivaljakko!!
Kovaa mennään. Kuva Marika Kunnari
Nukka juoksee naru kireenä. Kuva MariM.

Meillä koittaa varmaankin järjestäytyminen uudelleen, sillä pitkällisen ja hankalan pohtimisen seurauksena Nukka lähtee kokeilemaan siipiään maailmalle. Nukalle löytyi mukavanoloinen paikka, jossa pääsee tekemään sitä mitä rakastaa eniten; juoksemaan metsässä. Nukan kanssa meillä on ollut elo välillä hyvin stressaavaa, sillä joku meidän keskinäisessä suhteessa ei toimi, enkä löydä sitä syytä, miksi Nukka paineistuu niin kovasti kummallisissa tilanteissa. Ruokailut ovat esimerkiksi joskus hyvin hankalia ja parhaimmillaan Nukka ei voi tulla syömään, vaikka miten koitan houkutella. Toisaalta nyt on ollut niin mukava katsoa iloista ja onnellista Nukkaa metsäilessä pentujen kanssa, että en taas tiedä luovutinko liian helpolla. En vaan osaa poistaa sitä juttua itsestäni, mikä vapauttaisi Nukan. Nukka ei kuitenkaan millään tavalla ole hankala, arka tai vaikea, se on vaan niin kummallinen pieni sähikäinen ja rukka, että toivon sen vapautuvan paikassa, jossa siltä ei vaadita liikaa. Minä kai en vaan siihen pysty. Voihan riittämättömyys!

 Tällainen pieni elohiiri NukkaRukkanen se on. <3

Peltoilua. Täti on vahtivuorossa.
Kuuliaisia pieniä koiranalkuja. Riipi ja velipoika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti