sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Uutta vuotta pukkaa

Niin se on uusi vuosi alkanut. Vuosi vaihtui meillä varsin rauhallisesti. Nona oli ainut, jota pauke vähän häiritsi, mutta onneksi sitä oli paljon vähemmän kuin viime vuonna. Vaikka vuosi 2016 on jo hyvässä käynnissä, nii me ei tosin vieläkään olla oikeen käynnistytty. Yritetään kyllä kovasti, mutta edelleen oma treenimotska on hyvin alhainen.

No, uuden vuoden kunniaksi täytyy kai koota mennyt vuosi ja sen saavutukset. Äkkiseltään täytyy todeta, että harrastus- ja tulosrintamalla viime vuonna ei saatu juuri mitään aikaiseksi. Nonan kanssa käytiin 20 agistarttia, tai me oikeestaan käytiin 16. Tuloksia tehtiin 7 radalla, joista yksi oli nollatulos. Ei kovin mairittelevaa. Nona kävi neljä rataa lainakartturin kanssa ja teki tuloksen joka radalla, joista kaksi oli nollatulosta. Ruska kävi 7 starttia, joista yksi oli nollatulos ja yksi SM-kisojen joukkuerata (nolla sekin). Agilityn osalta mennyt vuosi ei siis ollut edellisten kaltainen. Osaltaan se johtui myös pentuprojektista. Nonan kanssa ei vaan löydetty yhteistä säveltä kisaradoilla. Kontaktit eivät myöskään olleet kisatilanteessa toimivat, vaikka parempaan suuntaan ovat menneetkin. Nona kehittyi kuitenkin taidollisesti hurjasti viime vuoden aikana. Kisaradoille tarvittaisiin siis hyvin hetkessä mukana oleva ohjaaja, mutta valitettavasti sitä en vielä itsestäni löytänyt.

Alkuvuosi alkoi Nonan kanssa varsin loistavasti valjakkolajien osalta. Nona juoksi itsensä Suomen mestariksi sprintissä ja sai tittelin VKM-15. Nona uusi myös bordercollieiden rotumestaruuden sekä kävi hakemassa viestin SM-pronssia. Hiihtokausi oli hyvin onnistunut. Nona oli saanut hyvin varmuutta ja vauhtia sekä kuntoa juosta. Myös syksyn valjakointihommat olivat varsin onnistuneet. Saatiin hyvin treeniä sekä kisakokemusta parivaljakoinnista. Nona kävi juoksemassa Muikku-seisojan parina  neljä kisaa. Ensimmäinen oli keväällä Simossa, kaksi seuraavaa sitten syksyllä ensin Ylikiimingissä sitten Jämillä SM-kisoissa ja vielä Lapualla. Nona ja Muikku juoksivat SM-kisoissa sijalle 7 varsin kovassa seurassa. Maailmanmestarille hävittiin vähän päälle 2 minsaa yhteisajassa (2 x4.2km) ja se ei ole ollenkaan häpeä noille pikkukoirille. Syyskauden päätös oli Lapualla, jossa rata oli noille pikkukoirille varsin työläs. Hyvin ne selviytyivät siitäkin, vaikka palkintosijoille eivät yltäneetkään.

Ruskan kanssa alkuvuosi oli vähän laakereilla oloa. Agilityssä koitettiin pitää taitoja yllä ja saada intoa tekemiseen. Aika hyvin se onnistuikin ja kisoissa Ruska liiteli varsin kivasti. Innokkuus vaan vähän kostautui ohjaajalle, joten tuloksia ei tehty. Meidän kisakausi huipentui SM-kisojen joukkueradalle, jossa Ruska teki mukavan nollatuloksen pikkusievästi liidellen. Henkilökohtainen skapa jätettiin sitten välistä, koska pentuset oli laitettu jo alulle. Hakuhommiin ei Ruskan kanssa ehditty, kun sopivaa koetta ei löytynyt. Pentuset saatiin kuin saatiinkin maailmaan. Niitä tulikin varsin hyvä satsi. Pieni harmistus oli, ettei kaksoisastutus tuottanut tällä kertaa jälkeläisiä molemmille uroksille, mutta onneksi molemmat olivat varsin hienoja yksilöitä. Pentuprojekti oli monelta osaa varsin raskas ja työläs, mutta myös hieno ja kokemusrikas. Pennuille löytyi myös loistavan hienot omat kodit ja jäihän tuo yksi pieni Riipi meitä kiusaamaan.

Nukan kanssa viime vuosi meni etsiessä sitä jotain, joka hiersi meidän välejä. Nukka kävi myös tekemässä vetohommia oman treenarin kanssa. Siihen hommaan neiti syttyi hyvin, ehkäpä siksi, kun sitä ei tehty minun kanssa. Meillä meni monesti jo hyvin ja kivasti ilman suurempia ongelmia, mutta sitten yhtäkkiä ne taas tulivat jostain. Suurin ongelma oli Nukan kanssa se, ettei hän voinut tulla syömään, kun ruokaa tarjottiin. Nukka saattoi olla kolmekin päivää syömättä. Lopulta päädyin sijoittamaan Nukan, kun tarjoutui niin kiva ja Nukalle sopiva uusi koti. Varsin raskas tuo päätös oli ja hirmuisen iso ikävä tuota pientä elohiirtä on kyllä ollut.

Noh. Sitten pitäisi tavoitella tälle vuodelle jotain. Suurin tavoite olisi oikeasti löytää oma treenimotivaatio sekä laittaa itseä parempaan kuntoon. Hiihtokausi on kohta alkamassa ja allekirjoittanut on varsin surkeassa kunnossa. Muita tavoitteita en jaksa asettaa, kun tällä hetkellä tuntuu niin turhalta tavoitella mitään tuloksia. Yritetään löytää treenaamisen ja yhdessä tekemisen into noiden karvakorvien kanssa. Kivaa olisi, jos päästäis aksassa eteenpäin Nonan kanssa. Ruskan kanssa olisi kiva kokeilla haussa siipiä ja Riipin kanssa oppia toimimaan yhdessä. Muuten toivon, että tämän vuoden aikana saataisiin pentuset kasaan, jotta päästään vähän päivittämään kuulumisia ja puuhastelemaan jotain yhteistä.

Tässäpä vielä pieni kuvakooste loppu- ja alkuvuoden puuhasteluista.

Ruska rinsessa joulutunnelmissa

Joululomalla oli vähän tarjolla talvisempia oloja.
Riipi aloitti vuoden uimakoululla.
Talven tuntua alkaa olla jo. Lumi vaan puuttuu.

 
 
 
Pieni video Riipin opinnoista: Riipin jumppailuommia



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti