FI AVA Ruska

Tänään oli vuorossa meidän tämän vuoden viimeiset aksakisat. Suunnattiin aamusta kohti Joensuuta. Siitä sitä sitten päästiin itse hommiin. Starttasin Ruskan kanssa alkupäässä ja Nonan kanssa häntäpäässä, joten siinä riitti säheltämistä. 

Ruska palasi taas omaan huippudraiviinsa ja veteli hienosti kaikilta radoilta nollan. Meidän tuplanollat ensi kesän SM:iin on nyt ansaittu ja kaikki nollat kasassa. Hyppyradalla tultiin toiseksi. Ekalla agiradalla oli nollia sen verran rusaasti, että me oltiin vasta kuudensia. Tässä vaiheessa olin jo aika varma, että tänään ei voi olla se päivä, kun meitä lykästäis. Olin väärässä. Ruska veteli viimeisen agiradan todella hyvällä asenteella, mitä nyt jäi asumaan A:n alastulolle (pidetään sitä positiivisena ongelmana). Vasta palkintoja jakaessa sain kuulla, että tultiin tuolla radalla toiseksi ja että meille siirtyy SERTi, kun voittaja ei voinut ottaa vastaan. Siis SERTi meille!! Sehän tarkoittaa sitä, että Ruskasta tulee valio, IHAN OIKEA AGILITYVALIO!! Kyllä se minun luottotykki osaa. :)

Tuore valio.

Nonan kanssa radat sisälsivät paljon hyvää. Ne ei olleet enää mitään vääntämistä, vaan melko hyvän tuntuisia vetoja niitä oho kohtia lukuunottamatta. Hyppärillä Nona valitsikin renkaan, kun olisi pitänyt mennä kepeille. Toisella radalla imeytyi putkeen, kun piti juosta puomille. Tästä kartturille vähän noottia linjan tukkimisesta, vaikka aika keposesti se Nona sinne sujahti. Viimeisellä radalla sitten keppien aloitus ei onnistunut kovasta vauhdista, vaan Nona juoksi ohi. Laitoin koiran maahan, kun omat pasmat ei kestä sitä räyhäämistä, mitä Nona harjoittaa, kun tulee virhe. Siitä sitten hylky. Keppien jälkeen oli kohta, jossa edellisellä radalla mentiin A:lle, mutta nyt piti lähteä A:n suuntaan hypylle, joka oli takaakiertona. En tiedä miltä se meidän versio näytti, mutta mielestäni toimi hyvin. Noh, jatkettiin muutama este matkaa Nonan kanssa, kunnes A:lta neiti suihkasi ihan omalle kiertoradalle. Kiersi mutkaputken väärältä puolelta ja meni väärästä päästä sisään. Laitoin oikeasta päästä sisään ja olin laittamassa puomille, mutta Nonapa päättikin ampua putkeen. Puomin jälkeen ei omat pasmat enää pysyneet kasassa, kun yhtä aikaa huvitti ja ärsytti sinkoileva paimen. Tultiin sitten kävellen pois radalta. Mutta Nona oli hyvä, nyt vaan täytyy taas säätää oikeat kanavat käyttöön, että pysyy homma kasassa.

Kolmosluokkalainen

Uusi kolmosluokkalainen

Nona teki kuin tekikin sen: nousi kolmosiin. Reilu viikko sitten pyörähdettiin Oulussa kisaamassa. Ekalta agiradalta tulla tupsahti puhdas rata, vaikka kyllä sinne jäi useita kohtia, joita olisi voinut parannella. Tällä radalta tultiin kuitenkin toiseksi. Nona tuli mukavasti ohjauksiin, mutta itsellä on kyllä rytmityksen kanssa tekemistä. Nonalle on nimittäin tullut kiire, etenkin kontakteilla. Toisella agiradalla mietin ja pohdin, että kuinkahan ehdin juosta puomin, kun ennen puomia oleva hyppy piti käydä merkkaamassa kunnolla. En ehtinyt: Nona kääntyi katsomaan minua, kun olin jälessä ja hyppäsi kontaktin. Otin sen sitten siihen kontaktin päähän uudestaan ja jatkettiin siitä matkaa yhdessä. Onneksi tuomari oli niin kiltti, että antoi tämän tehdä. Muutoin rata sujui melko mukavasti. Viimeisenä oli vuorossa hyppäri. Se sujui melko mukavasti aina esteelle 16 asti. Sen jälkeen oli nimittäin suoraa paahdatusta hypyn ja putken verran, jonka jälkeen olisi hyvä ollut ehtiä merkkaa läpijuoksuja siitä vielä loppukiemuroihin, jotka todella olivat kiemuroita. Jotenkin ei vaan muistanut käynnistää jalkoja juoksemaan, joten joudui turvautumaan hätäratkaisuun, joka yllättäen tuotti kuitenkin puhtaan radan. Ei se mitään kaunista ollut, mutta sillä voitettiin. Ja sopivasti se oli meidän kolmas nolla kakkosista. Eipä tarvinut kakkosissa kauaa juoksennella, sillä kahdet varsinaiset kisat käytiin. Onhan tuo Nona toki esittänyt Pro Perron treeneissä varsin mukavia otteita, vaikkakin kisoissa ollaan kyllä vähän kuutamolla sellaisen ideaalin ohjauksen kanssa. Käydään yhdet kolmosen kisat testaamassa tälle vuodelle vielä ja sitten mietitään ensi vuoden suunnitelmia ja tavoitteita. Tämän vuoden tavoite saavutettiin, kun kolmosiin päästiin. :)

Paluu kisaradoille

Viime viikonloppuna kävimme Nonan kanssa aksailemassa Jyväskylässä. Nehän oli ensimmäiset kakkosluokan kisat varsinaisesti. Tuomari toimi Kari Jalonen, jonka radat olivat kyllä kivan yksinkertaisia ohjata, mutta koiralle teknisesti haastavia. Meidän meno Nonan kanssa oli taas sitä kauheeta vääntämistä, vaikka Nona oli jo selvästi paremmin kartalla kuin minä. Ekalta radalta saatiin 10, kun keppien aloitus ei sujunut ja yksi vauhdikas laakahyppy ei onnistunut. Toisella agiradalla vännettiin kuin väännettiinkin nolla, vaikka ei se mahtanut kaunista olla. Tuolla nollalla voitettiin ja saatiin plakkariin eka nousunolla. Viimeinen rata oli myös agility. Nonalla oli hirttänyt kaasu kiinni, niin että ei tullut enää hirttoon vaan sujahti väärään putken päähän. Toki tämä oli osaltaan taas omaa syytä, kun en ottanut tarpeeksi etumatkaa lähtöön ja sen seurauksena eksyin omalta linjalta. Muuten rata oli jo melkeen sellainen kuin mitä toivoisin, vaikka ei siellä mitään flowta koettu. Kokonaisuutena ihan kiva saldo saada edes yksi nolla.

Tänä viikonloppuna teimme Ruskan kanssa paluun kisaradoille, ensin Kuopiossa sitten Pieksämäellä. Ruskan kanssa kisailtiin viimeksi elokuussa, joten yhtään ei kyllä tienyt mitä sieltä tulee. Ruska kun on reeneissä alkanut lukemaan myös itse rataa. Olimme Ruskan kanssa ilmoittautuneet vain agilityradoille, ihan vaan tuuria kokeillaakseen. Ekalla radalla päästiin tokavika esteelle. Siihen piti tehdä tiukka kääntö takakierrolle. Kolmanneksi viimeselle esteelle tultiin melko hyvällä vauhdilla, joten ei ollut minun jarrutukset ajoissa. Ruska jatkoi hypyn jälkeen matkaa ja otti tokavika hypyn väärältä puolelta. Toisella agiradalla ei onneksi ollut vastaavia ja sieltä tulla putkahtikin nolla. Rata oli melkoisen haastava monelle ja kolme nollatulosta tuli kokonaisuutena. Me toki olimme ne hitaimmat nollan tekijät. Ihan kelpo vauhti sillä Ruskalla kuitenkin oli. Etenemä oli siinä 3,8m/s paikkeilla.

Pieksämäellä aloitettiin ensimmäinen rata varsin mukavalla otteella. Ruska oli jo vähän herännyt kisailemaan, joten nollarata tehtailtiin tästä. Valitettavasti taas pari muuta oli meitä nopeampia, vaikka hyvin Ruska jalkoja liikutti. Etenemä tällä radalla oli 3,91m/s. Toisella radalla ehdittiin nelosesteelle, joka oli puomi. Ehdin juuri vilkaista sen, että Ruska loikkasi alastulokontaktin. Olin ajatellut luottaa siihen, että ottaisi sen, kun oli muka kiire seuraavalle esteelle, joka oli takaakierto. No, niinhän siinä kävi, että vitonen napsahti, sillä tultiin toiseksi. Voitto meni nopeammalle vitosen tehtailijalle. Niin pienestä olisi ollut se puhdas rata kiinni (ja sen myötä viimeinen agilityserti). Shit happens!!! Ruskalla olisi nyt kuitenkin viisi SM-nollaa kasassa se tuplanolla siis vielä uupuu.

Vetohommia

Me olemme kokeilleet taas vaihteeksi uusia uria. Lokakuun alkupuolella käytiin nimittäin Nonan kanssa kokeilee canicrossia ihan kelloa vastaan Ylikiimingissä ALMA Off Snow sulanmaan kilpailuissa. Osallistuttiin Nonan kanssa harrastussarjaan, sillä totesin 2 kilometrin matkan olevan ihan riittävästi minun jaloille. Kilpasarjassa matka olisi ollut 1,5 kilsaa pitempi. Eniten minua huolestutti se oma tekeminen, sillä Nonahan kyllä jo puskee menemään into pinkeenä. Toinen asia, joka hieman huoletti oli Nukka. Nukkakin nimittäin osallistui oman treenarinsa kanssa samaan sarjaan. Nukan osalta jännitin vähän kaikkea: lähteekö se ollenkaan vetämään, jaksaako oikeesti vetää koko matkan, kestääkö ohituksia jne. Yksi huolenaihe oli vähempänä, kun lähtölistoissa meidät oli sijoitettu peräkkäin - Nonan kanssa lähdettiin juuri Nukan eteen.

Kisa-alueelle saavuttiin hyvässä ajassa. Saatiin kiertää rauhassa kisareitti. Ruskakin sai oman lenkittäjän. Siinä vähitellen alkoi kello lähestyä lähtöhetkeä. Lähtölaskennassa Nona kävi jo melko kuumana, samoin Nukka. Matkaan sännättiin Nonan kanssa sen minkä jaloista päästiin. Melko pian saavutettiin meidän edellä lähteneitä koirakkoja. Parista koirakosta ohi mentiin ilman mitään suurempia ongelmia. Nona kyllä ei vilkaissut toisia koirakkoja ollenkaan, vaan puski vaan eteenpäin. Puolimatkassa Nona oli tien ylityksen kohdalla hieman epävarma reitistä. Jatkoi matkaa hyvin käskyllä. Tässä vaiheessa omat jalat olivat jo aika puhki, eihän ne ole tällaiseen rääkkiin joutuneet pitkään aikaan. Vaikka yritin pitää koko matkan ajan juoksun rentona (joo, se rullavuus vaan nykyään uupuu), niin alkumatkan intoilu tuntui jo hyvin. Onneksi kääntöpaikka läheni, siitä ei ollut matkaa enää pitkästi maaliin. Nona kuunteli käännöksen hyvin. Yhdessä risteykohdassa Nona jäi katselemaan väärään suuntaan hetkeksi, ei mitenkään oleellisesti. Mäennyppylä ylös ja sitten viimeinen alamäki ja siellä se maali häämötti. Palkkaaja jo huuteli Nonaa, joten kuuliaisena tyttönä Nona laittoi vielä loppukirin peliin. Koiran kanssa juostessa alamäet ovat kyllä sanalla sanoen ihan kauheita, etenkin kun jalat ovat hapoilla, eikä oikeen toimi niin kuin haluaisi. Maaliin kuitenkin päästiin ja kelloa pysäytellessä katsoin, että ihan kelpo aikaan kai. Minun kello näytti aikaa 5:33. Siinä sitten jäätiin odottamaan Nukkaa maaliin. Jonkun aikaa odoteltiin ja lopulta Nukka ilmestyi juoksijansa kanssa mäenlaelle. Nukkakin otti hyvän loppukirin, vaikkakin maaliviivan jälkeen meni väärän ihmisen luokse palkalle. Pikaiset kommentit kertoivat, että Nukka oli juossut ihan kelpo juoksun. Ensimmäinen kilsa oli tultu tosi hyvin, sitten pätkä, jossa kilpailureitti kulki parkkialueen vierestä oli ollut vähän hankala, mutta tien ylityksen jälkeen Nukka oli saanut taas hajut ja jatkanut loppuun hyvin. Tulokset sitten kertoivat mukavan yllätyksen: me Nonan kanssa ehdimme toiseksi nopeimpaan aikaan, virallinen aika oli 5.23.

Nonan kanssa matkalla. Kuva Tero Mäkinen.

Nukka matkalla oman juoksijansa kanssa. Kuva Tero Mäkinen.

Ylikiimingin kisojen jälkeen suuntasimme pikajäähdyttelylle Ouluun, sillä olimme sopineet treffit Lumin, Ruskan tyttären, ja Lumin oman ihmisen kanssa.

Ruska & Lumi

Äititytär treffien jälkeen meidän matka jatkui kohti pohjoista. Lomalla meillä oli ohjelmassa muutamat vetotreenit pyörällä. Loman lopuksi suuntasimme nimittäin Jämille sulanmaan SM kilpailuihin 18.-19.10. Me osallistuimme Nonan kanssa vain viestiin, joka oli sunnuntaina viimeisenä. Saavuimme kisapaikalle lauantaina iltapäivästä, jolloin sen päivän kilpailut oli jo kilpailtu. Ennen kilpailupaikalle saapumista kävimme treffaamassa vuorostaan Ruskan yhtä poikaa, Manua.

Ruska ja sen poika Manu.

Manulla ja Nukalla oli omat juttunsa.

 Sunnuntaina saimme rauhassa katsella muiden lajien suorituksia, minkä takia se h-hetki tulikin sitten vähän puskista. En oikeen ehtinyt kunnolla lämmittelemään. Onneksi minulla oli apukäsiä Nonan lämppäämiseen. Viestissä juostiin kahden kilometrin lenkki, jonka jälkeen koira jätettiin vaihtoelueelle vastaanottajalle ja jatkettiin vielä itse matkaa varsinaiseen vaihtoon. Joukkueeseen kuului kolme koirakkoa. Me oltiin Nonan kanssa kakkosjoukkueessa, kakkososuudella. Viestin lähtö oli kyllä melko mielenkiintoinen, kun parikymmentä koirakkoa starttasi melko kapealle paanalle yhtä aikaa. Heti lähdön jälkeen alkoikin se oman vuoron odottelu. Nona oli vaikuttanut vähän nuulealta lähtöön asti, joka ei ole ihan sitä normiNonaa. Lähdön jälkeen löytyi se Nona, joka tajusi, että ollaan vetohommissa. Sen jälkeen oli itselläkin jo levollisempi olo, kun tiesi, että koira tietää hommansa.
Sitten se koitti : meidän vuoro. Meidän joukkue oli äkkiä laskettuna ekan vaihdon jälkeen kymmenen sakissa. Nona lähti matkaan hyvin ja omatkin jalat tuntuivat kulkevan mukana kivasti. Vähän vaan pelotti ekan kilsan veto, joka oli loivaa alamäkeä. Yritin muistaa rentouden, mutta eihän sitä voinut himmailla, kun koira työskenteli niin hyvin edessä. Aloimme saavuttaa muita vähän ennen kääntöpaikkaa. Tuttuun tyyliin Nona porhalsi muista ohi täysin välinpitämättömästi. Lyhyen matkan sisään ohitimme pari joukuetta ja vielä puolisen kilsaa ennen vaihtoa menimme vielä yhdestä ohi. Viimeinen ohitus ei ihan mennyt nappiin, kun ohitetteva bortsu oli sitä mieltä, että ohi ette pääse. Tästä Nona vähän hämääntyi ja joutui väistämään "hyökkivää" rotutoveriaan. Onneksi pienen käskyttämisen jälkeen muisti oman duuninsa ja meidän matka jatkui taas liina tiukalla.Viimeinen puoli kilsaa oli loivaa ylämäkeä, joten tässä vaiheessa sai etsiä niitä viimeisiä voimavaroja käyttöön, sillä alun hurvittelu oli tehnyt tehtävänsä. Vaihtoalue häämötti jo edessä, joten piti alkaa siirtää ajatukset vaihtoon. Sain koiran irti sujuvasti ja vein vaihdon ankurille. Meidän suoritus oli ohi. Jäähdytellessä itseäni sekä koiraa ehdin katsoa maaliintulon. Meidän ykkösjoukkue tuli kuin tulikin hopealle ja meidän joukkue sitten neljänneksi. Ei paha! Ei paha etenkin, kun mitalikokoonpanot oli miesjoukkueita ja meidän joukkue oli ensimäinen sekajoukkue (no, minähän siellä meidän joukkueessa sen sekaisuuden aiheutin ;) ) Siitä sitten pienen verryttelyn ja kamppeiden vaihdon jälkeen alkoi kotimatka. Sulanmaan SM:it oli nähty ja koettu. Ehkä sitten ensi vuonna me olemme mukana myös henkilökohtaisissa lajeissa.

Lomalla pojoisessa oli jo mukavan talviset olot, joten muutama kuvatus tuli napattua :

Rivi kommeita tyttöjä.

Ruska ei arvosta kuvaamista.

Nukka the lumiturpa

Nona vakavana.

Back in business

Siltä se ainakin tuntuu, kun vietimme lokakuun ensimmäisen viikonlopun Tuulia Liuhdon agilitykoulutuksessa. Jotenkin tuolla niin huomaa ne omat puutteensa niin selvästi, etenkin radanluvussa ja suunnittelussa. Mielestäni kuitenkin jo jotenkin osan ajatella koiran linjoja, mutta tietyissä kohdissa olen pulassa.

Osallistuttiin Nonan kanssa molempina päivinä. Nona oli aika loistava oppilas, vaikka sai kummia oikosulkuja mm. pakkovalsseissa ei osannut muka hakeutua käteen. Muuten Nona esitti aivan loistavan varmaa keppityöskentelyä. Kesti vedästystä hyvin, vaikka äänitehosteita löytyi jo loppupuolella. Valitsin radalla ennemmin suoria linjoja kuin pyörittelyitä, kun en vaan saa Nonaa jarruttamaan oikea-aikaisesti. Pyöritykset muutenkin tuntuvat vähän Nonalla falskaavan, niitä pitäisi siis reenata. Kotiläksyksi saimme vahvistella juuri pakkovalsiin tulemista sekä jarrutuksiin tulemista. Jarrutukset menee kyllä ihan täysin ohjaajan piikkiin, kun se ei osaa tehdä sitä oikealla ajalla. Tämän huomasi tuplasylkkärissäkin, jossa kyllä oltiin niin ulkona meidän mukavuusalueelta. Ohjaaja sai vähän huomautusta jalkojen käytöstä. Pitäsi osata merkata jaloilla paremmin, eikä huitoa käsillä. No kaikki aikanaan, mun jalat ovat vasta oppineet suunnilleen liikkumaan. Videotakin tuli molemmilta päiviltä.

Niin, muistin aikana voitaisiin vielä mainita, että Nona pääsi luokalta Pieksämäen aksoissa 21.9. Toiselta agilityradalta tuli se viimeinen nolla voiton kera. Ekalla agiradalla tehtiin vitonen, kun muurin palikat tuli alas. Hyppyrata juostiin sitten kakkosissa ja vitosella selvittiin sieltäkin. Ohjaaja ei ihan osannut hommaa tuolla hyppärillä, joten joutui Nona hetken aikaan vähän valistamaan kartturia.

Syyskuun vikana viikonloppuna käytiin leireilee Rautavaaralla vetohommissa. Nona kanssa mentiin 2.6 kilsan rata molempina päivinä kertaalleen. Nona oli aika liekeissä. Sunnuntaina juoksi kyllä elämänsä parhaan vedon, sillä meni ohi useammasta koirakosta vilkasematta, painoi ihan loppuun asti ja vasta maaliviivan jälkeen meni keskelle paanaa pissille. Ei ollut näkkyy tarpeeksi muistanut tyhjentää itseään ennen juoksua, mutta tuo kyllä kertoo jo varsin kovasta juoksupäästä, kun matkan varrella ei pysähdytä vessaan. Meillä oli mukana lainakoira Repe, jonka kanssa aloiteltiin yhteisiä reenejä. Repe varmasti tulee opettamaan paljon, mutta kun pohjatyöt on tehty, on meno aika kylmää kyytiä. Sitä odotellessa.. :D

Hakua & esineitä

Meidän treenit ovat olleet nyt haku painoitteiset. Nonan kanssa kyllä aloiteltiin taas tokon muistelu Ponderalla ja aksaamassa käydään Pro Perrolla. Kisoihin pitäisi Nonan kassa taas lähtee yrittämään, joko mahduttais samalle kartalle molemmat. Treenit ovat kyllä olleet melko lupaavia etenkin aksassa.

Viikolla tehtiin Ruskalle palauttava reeni neljällä maalimiehellä. Pistot olivat suoria ja vaikuttaisi siltä, että Ruska muistaa taas edetä suoraan riittävän syvälle. Ruskan mielestä sillä olis voinut jatkua hommat vielä pidempään. :D Nonan kanssa tehtiin suoria pistoja ääniavulla. Ensin lähti liikaa etenemään alueelle ja kerran oli jo ollut maalimiehellä, kun huusin pois. No onneksi se löytyi kuitenkin kolmannella lähetyksellä. Ilmaisu jätettiin nyt pois, sitä on yritetty rakentaa metsään mukaan, mutta ilmeisemmin etsintä ei ihan vielä ole niin varmalla pohjalla, että ilmaisu lähtisi käyntiin kunnolla. Kolme viimeistä pistoa teki aika hyvin, eikä ollut oikeastaan mitään ongelmaa irrota sinne 70metriin. Pimeäkin vielä sopivasti oli tuloillaan, joten nenään oli syytä luottaa.

Viikonloppuna sitten käytiin tekasemassa uudet treenit. Ruskalle n. 200metrin rata, jossa oli viisi maalimiestä ja pari tyhjää. Ei ongelmia. Ruska teki just niin kuin suunniteltiin: otti maalimiehet suoran päästä, teki tyhjät hyvin ja ilmaisi moitteettomasti. Pari maalimiestä oli umpparissa, eikä nekään mikään juttu Ruskalle ole. Vähän alkoi näkyä lämmin keli loppupuolella, mutta ei se Ruskaa haitannut. Nonan kanssa tehtiin neljä maalimiestä. Mukaan otettiin myös ihan etenemistä,tulikohan sitä n.100metriä. Nonalla sujui todella loistavasti. Suorat oli taas ylisyviä, eikä Nonalla ollut niissä mitään ongelmaa. Hieno pieni!! Nyt meidän pitäisi rakentaa ilmaisu kunnolla valmiiksi kentällä. Tämä syksy ehkä keskitytään sitten etsintään maastossa.

Hakutreenien jälkeen käytiin illemmasta vielä tekemässä esineitä. Ruska on kyllä saanut esineisiin kivan motskan. Kolme esinettä löytyi hyvin 5 minuutissa. Nona se suorastaan tykittää esineillä. Meni ehkä pari minsaa, kun se oli kaikki kolme hakenu. Hyvin osaa Nona nenäänsä käyttää. Päivän positiivisin yllätys oli kuitenkin Nukka. Käytiin Nukan kanssa ensin kiertämässä ruutu liinassa. Merkkasi tällä matkalla jo yhden, joten annoin hakea. Sitten jatkoimme lähetyslinjalle ja laitoin Nukan ruutuun. Nukkahan on toki aina lähtenyt hyvin, mutta usein tehnyt stopin 15-20 metrin kohdalla. Esineetkin se kyllä löytää, mutta niiden palauttaminen on sitten toinen juttu. Nyt Nukka lähti todella hyvin ja eteni takalinjalle (ruutu ei ihan ollut täysmittanen) ja hetken kuluttua tuli takasin päin esineen kanssa. Palautus oli niin vauhdikas ja innokas, että ei meinannut riittää ylistyssanat minulla. Lähdimme Nukan kanssa vielä purkamaan ruudun ja samalla Nukka sai nostaa loput esineet. Nekin tulivat hyvin ilman mitään venkoilua. Joskohan me oltais saatu pahin paine pois esineiltä. Josko sitä uskaltais jäljelle kokeilemaan.

Viikonloppuun sisältyi myös omatoimiaksat. Ruska ja Nukka ovatkin nyt taukoilleet aksareeneistä pari viikkoa. Ruskalla alkaa taas löytyä into hommaan, Nukan kanssa saadaan edellen painia paineistumisen kanssa. Nonan kanssa ei oikeen edetty keppitreenissä toiveiden mukaan. Nona on alkanut sössimään keppien sisäänmenoa etenkin avokulmasta. Niistollakaan ei muista jarrata tarpeeksi, joten ei vaan taivu kakkosväliin. Keppejä pitäisi siis työstää, mutta ei näkkyy osata tehdä sitä. Yritettiin siis tarjoamisen kautta rakentaa keppien aloitusta, mutta homma kosahti siihen, kun koira ehdottaa kaikkea muuta kuin sitä mitä haluttais. Jotenkin Nona alkaa ottaa näissä tilanteissa tosi helposti painetta ja jumittaa, kun ei palkkaa tulekaan. Vaudin kanssa saatiin vähän parempi tatsi hommaan, mutta se tarkkuus kyllä kärsi. Keppien aloitus oli nimittäin ihan putken vieressä. Nona aloitti kepit kyllä oikesta välistä, mutta ei koskaan ehtinyt kakkosväliin, kun putki veti puoleen. :P Noh, treeniä treeniä..

Muutama syksyinen kuvatus:

Pohdiskellen

Pieni koikkeli hönökorva <3

Ruska rulettaa ruskaa.

Syksyn tuoksuja ilmassa!

Onnenpäivä

7.9. on meille jollain tapaa hyvin onnekas päivä. Viime vuonna saimme Ruskan kanssa juhlistaa agilityn maksien piirinmestaruutta kyseisenä päivänä. Tänä vuonna voimme iloita haun rotumestaruudesta ja HK1 koulutustunnuksesta. Jotta tämä päivä olisi todellinen jackpot, voitti Jyty äipän ohjaamana Lady-haukut upealla 95 pisteen tuloksella.

Me tosiaan ajelimme Rovaniemelle, kun olin niin pyhästi luvannut, että tänä vuonna uskaltaudumme hakukokeisiin Ruskan kanssa. Rovaniemellä oli lappalaiskoirien PK-rotumestaruudet, joihin osallistui valitettavan vähän koirakkoja: vain kolme hakukoiraa. Tämä oli tosin meidän onni, sillä ohjaaja pysyi sentään jotenkin kasassa, kun oli sen verran mukavat "pikkukisat". Sunnuntain koe alkoi tottelevaisuudella ja sain kuulla, että ainoana ykkösluokan koirana aloitamme Ruskan kanssa liikkeet. Noh, niin se vaan koitti se kauan pelätty tottis, mutta me selviydyimme siitä. Eikä tuloskaan ollut ollenkaan pöllömpi, sillä tuomari Allan Aula antoi meille huikeat 95pistettä. Ruska kyllä teki tottiksen hyvin nousujohteisesti, seuraaminen oli minusta aika surkeaa, sillä alkoi katsomaan laukauksia ja sen jälkeen paikka eli liikaa sivuttaissuunnassa, henkilöryhmässä oli jo ihan leipääntynyt ja ötökätkin muka häiritti. Seuraamiseen jälkeen meno kuitenkin kohentui ja jäävät Ruska suoritti ilmeisen hyvin ja todellakin Ruska istui. Luoksetuloon tuli mukavalla vauhdilla muistaakseni jopa loppuun asti. Tasamaanouto oli muuten hyvä, mutta luovutti vähän vinoon. Hyppynouto ja estenouto oli superhienot ja tuli takaisin ihan oikeaa reittiä. Kylläpä kannatti käydä edellisenä iltana reenaamassa noihin esteisiin hyvä fiilis. Eteenlähetykseen lähti hyvin, mutta tarvi kaksi käskyä maahan. On nyt alkanut ennakoimaan palkkaa, kun ekalla käskyllä jää istumaan. Paikallaolossa ilmeisemmin suht ok, vaikka kauhukuvia näin, kun kuulin ketjun helinää aina välillä. Loppupeleissä oikeen kiva esitys Ruskalta. Seuraaminen saisi olla parempaa, mutta oikeen tyytyväinen täytyy olla noutoihin ja ehjään suoritukseen.

Sitten ne maastot. Ensin oli esineruutu, jossa meidän vuoro oli viimeisenä kahden voittajakoiran jälkeen. siinäpä oli sitten hyvä aika jännäillä sitä muistaako Ruska todella etsiä niitä esineitä. Noh, muistihan se! Kahden eka piston jälkeen kyllä meinasin vaipua epätoivoon, sillä Ruska rallatteli niillä ruudun reunat läpi nenä ihan ylhäällä. Kolmannella pistolla sitten suorastaan törmäsi esineeseen, otti sen suuhun ja pysähtyä hetkeksi, kunnes muisti mitä pitikään tehdä. Esineruudusta saimme täydet 30 pistettä. Olin aika ällistynyt tässä vaiheessa, mutta se viimeinen koitos oli vielä edessä. Maasto vaikutti hyvin helpolta kangasmetsältä. Ainut asia, mikä pelotti oli umpipiilo maakuoppana. Ensimmäinen lähetys sai ohjaajan kyllä haukkomaan pahasti henkeä, sillä juuri lähetyksen jälkeen huomasin, että lähetin koiran ihan väärään suuntaan. Toinen pisto tehtiin toiselle puolelle ja kun sieltäkään nurkasta ei löytynyt ukkoa tiesin tehneeni melkoisen mokan. Yritin korjata sen pienellä siirtymällä ja vähän lähetyksen jälkeen huokaisin helpotuksesta, kun näin koiran suuntavaan vasempaan etukulmaan. Ja sieltä alkoikin kuulua lähes heti haukku. Paikalle päästyä totesin Ruskan haukkuvan kuopassa, jossa oli vaneri päällä,se pelätty maakuoppa oli kuin olikin. Otin koiran haltuun melko pitkältä matkalta ja Ruska tuli varsin kiltisti vierelle istumaan. Homma jatkui seuraavaalle puolelle ja sieltäkin heti toinen ukko. Haltuunotossa jäi nyt seisomaan. Tuomarin arvostelua kuunnellessa meinasi silmät tippua päästä, sillä maastosta tuli täydet 170 pistettä ja hyvät kehut vielä päälle. Saimme myös kuulla, että Ruska oli kolmesta koirasta ainoa, joka otti vasemman etukulman maapiilon. Onneksi Ruska osaa nää hommat, ohjaajalla on selvästi vielä opeteltavaa. Meidän tulos oli siis huikea 295 pistettä ja samalla saimme lappalaiskoirien haun ykkösluokan rotumestaruuden.

Loppupeleissä reissu oli huikean hieno, sillä tunnelma oli mukavan leppoisa ja oli todella hienoa seurata meidän näkökulmasta kokeneita kisaajia niin hienojen koirien kanssa.

Muutama kuvakin tuli todistusaineistoa: kuvat maastosta on ottanut Kaisa Kemppainen.