Vauhti kiihtyy

Menneenä viikonloppuna käväistiin suksimassa Jämin SM-viestit. Yksilömatkalle ei tänä vuonna päästy osallistumaan pakollisten muiden menojen takia. Saimme kuin saimmekin joukkueen kasaan naiset C-sarjaan, vaikka vielä lauantaina se oli hieman epävarmaa, koska yksi viestinviejä olikin perunut osallistumisensa. Ladun kunto sai aikaan melkoista porinaa ja aika moni jättikin osallistumasta jäisen paanan takia. Sunnuntaina paana oli kyllä saatu varsin hyvän kuntoon, enkä itse ihan käsittänyt sitä nurinaa. No minulla onkin pieni ja hidas koira, jonka kanssa ei edes tarvitse kovin pitkää matkaa hiihdellä. Ymärrän toki, että voimakkaampien koirien kanssa haasteet kasvaa, mutta minusta tämä on laji, jossa myös suksijan on osattava pestinsä. Entisenä maastohiihtäjä sunnuntain paana oli melkoisen iisi laskuineen kaikkineen. Suuressa maailmassa oli vähän haastavampia laskuja ja ne piti aikoinaan laskea täysillä alas, toki pystyssäkin piti vielä pysyä.

Meidän sarjaan oli ilmoitettu neljä joukkuetta, joista yksi oli jäänyt poissa. Kaksi joukkuetta koostui varsin nopeakinttuisista koirista, joten oli aika selvää, että voitosta ei taistella. Meillä oli Nonan kanssa ankkuriosuus. Eroa kärkeen oli syntynyt jo reilusti, joten omaa suoritusta tehtiin. Nona työskenteli ihan hyvin, mutta reitti ei oikeen ollut neidille tarpeeksi selkeä. Joka käännöksessä vähän arvottiin mihin suuntaan lähdetään, mutta muuten tasaisen varmaa työtä tehtiin. Kääntöpaikan jälkeen tuli kumpuileva alamäki ja ihan yhtäkkiä huomasin olevani pepullani. En oikeen vieläkään käsitä, miten sinne päädyin. Nona kääntyi katselemaan tätä tapahtumaa, mutta onneksi sain kammettua itseni takaisin jaloille ilman suurempia stoppeja. Loppupätkä oli melko tasaista paanaa ja välissä Nonan ote oli hieman löysempi. Vähän toki jännäsin sitä, miten lämmin keli vaikuttaa jaksamiseen. Maaliin päästiin hienolla loppukirillä, jos ei muuta. Oman kellon pysäytin aikaan 10:16, joten ei se mitenkään huonosti mennyt. Kisajärjestäjien kellot olivat laittaneet tuohon vielä toka viestinviejän hiihtämän ajan vaihtoon. Meidän lopputuloksena oli kolmas sija, joka tarkoitti myös SM-pronssia.

Nonan vauhti on kiihtynyt koko ajan ja jos katsoo nopeimpia koiria tuolla Jämin SM-kisoissa, niin tuolla ajalla jäätiin 45 sekkaa SM-ykkösestä. Yli minuutti ollaan vuodessa otettu kiinni, joten varsin onnistunut kausi on ollut. Nyt tarvittais vielä aavistuksen suurempi pykälä sekä koiralle, että hiihtäjälle. Jos hiihtäjä vielä oikeasti saisi laitettua itseään enemmän likoon, niin ehkäpä kaikki olisi mahdollista.

Keskittyneesti mennään. Kuva DogSportsPhotos.

 Vauhtia ollaan kiihdytetty myös keväthangilla. Ilmat ovat olleet sen verran loistavia, että on passanut lenkkeillä. Muut treenit ovat nyt vähän odottamassa omaa aikaansa, josko sitä kohta taas saisi aikaiseksi.

Ilme sen kertoo - ihan mahtavuutta.

SilmäpuoliNon

Naatiskellen.

Kevät on hyvä aika pistää vähän hösseliksi. Ruskan ja Nukan tyylinäytettä.

Hiihtoa, tokoa ja poroja!

Viime viikon sunnuntaina tehtiin reissu Kangasniemelle. Luvassa oli valjakkohiihtokisat, jotka olivat vielä bordercollieiden ja kelpieiden rotumestaruudet. Viime vuotista mestaruutta lähdettiin puolustamaan eikä suotta, sillä Nona uusi rotumestaruuden myös tänä vuonna. Hieno pikkukoira kerrassaan!! Kaiken lisäksi voitimme myös naisten C-luokan ihan mukavalla tuloksella.

Keliolot olivat melkoiset. Lunta tulla tuprutti koko ajomatka ja lämpötila oli siinä nollassa, joten tiedossa oli varsinainen työkeli. Kisapaikalle löydettiin perille hyvin. Onneksi sai seurakaverin perässä suunnistaa. Pieni ilonaihe oli huomata, että kisajärjestäjät olivat ajaneet paanan koneelle vast`ikään. Ei siis sentään ihan tarvinut tarpoa siellä lumipöperössä. Toisaalta se oli lopulta pieni lohtu, kun suksi selvästi imi kostealla lumella. Verryttelylenkki oli siis aika leppoisa, kun ei suksi huilannut sitten yhtään. Paanakin vaikutti melko pehmeältä, joten koirillekin oli luvassa haasteita. Suksen testaukset ja lämppäilyt saatiin hoidettua ihan kivasti ja koitti se lähdön aika. Nona oli mukana hommassa hyvin heti alusta alkean. Lähtösuoralla oli sen verran pehmeää, että kyllä se Nonakin sinne upposi. Vähän neit tästä hämmentyi, mutta jatkoi työskentelyä. Ekat kilsat menivät etsiessä ei-niin-upottavia uria. Sitten alkoi ylämäki pätkä, joka oli kohtaisen työläs. Hienosti tämä sujui, vaikka näin jälkikäteen totesin, että olisi pitänyt laittaa itseään vähän enemmän peliin. Loppumatkalla oli sen verran vauhdikkaita laskuja, että niissä pääsi hyvin palautumaan. Nonakin sai taas paremman vaihteen silmään, kun saatiin edellä meneviä kiinni. Kaksi ohitusta matkalla tehtiin. Ennen maalisuoraa oli käännös ja tienylitys, jossa Nona oli kyllä vähän pihalla. Niin oli useammat muutkin. Maaliin päästiin jo tutulla kirillä. Siinä vaatteita päälle laittaessa Nona olisi voinnut lähteä vielä toiselle kierokselle, kun katseli viimeisiä lähtijöitä.

Tulokset kertoivat sitten mukavan sanoman. Voitimme oman sarjamme ja aikakin oli mielestäni ihan hyvä. Yli minuutti oli lähtenyt pois viime kerran kiekasta.

Lunta tuli lähdön aikaan. Kuva Katja Juntunen.

Maaliin tulossa. Kuva Marjo Halmiala.

Palkalle tullaan. Kuva Katja Juntunen.

Hiihtoa jatkettiin viime viikolla treenimuodossa. Vitonen huilaa jo ihan kivasti kahdessa osassa. Vähän otettiin taas irrottelua kaksvaljakossakin. Nukan kanssa ollaan saatu tehtyä kahden kilsan kokonaismatkaa osissa. Viime treenit osoittivat, että Nukka ei vielä irtoa tyhjälle. Omatoimitreenissä ei ollut palkkaajaa, joten Nukalle piti tehdä ihan lyhyitä vetoja.

Viime viikolla tehtiin Nonan kanssa myös aksaa. Kontaktitreeniä pitäisi päästä tekemään nyt, kun niitä uusia työvälineitä on saatu käyttöön. Vähän kyllä meinaa iskeä epätoivo tämän projektin kanssa, kun Nonalla on kuitenkin se kaikki vanha siellä niin tiukasti kiinni. Ratareenissä ollaan löydetty yhteistyö. Aika kiva tunne, kun voi luottaa koiraan. Ruskankin kanssa ollaan saatu aksaan vähän asennetta, kun ollaan pidetty meno varsin suoraviivaisena. Ruska kepittäis parhaimmillaan varsin mukavasti. Kontakteja pitäs kasailla Ruskallekin, mutta josko sitten aikanaan.

Meillä alkoi talviloma, joten loman alkuun otettiin sitten äkkilähtö möllitokoon. Alkuun ilmotin vain Nonan, mutta viime hetkellä, juuri ennen luokan alkua, ilmoitin Ruskankin muistelemaan. Ruska teki hyvin omantasoisen suorituksen. Estehypyn nollasi, kun meni maahan. Eipä olla miesmuistiin tokohyppyä tehty ja Ruska vähän heijasteli eteenmenoa. Pisteitä kerättiin melko löysällä arvionnilla 165p. Virallisiin kokeisiin sais siis suunnata. Nona tokoili myös ALOa. Treeniin nähden ihan kivaa tekemistä. Seuraaminen on ainut mikä on minusta hyvä. Sekin aavistuksen edessä, mutta asenne siinä on kiva. Maahanmenossa on tahmea. Seisomisessa nimittäin näytti oikeen hienon maahanmenon. Seisominen ei vaan mene jakeluun. Höh! Hypyssäkin pysähtyi ensin hyvin, mutta valahti istumaan ennen kuin olin lähelläkään koiraa. Kaikista eniten rassaa Nonan yleisvire. Toki kokeenomaisia ei meillä ole tehty, mutta silti. Parin liikkeen jälkeen alkoi nimittäin se haahuilu kehässä. Piti käydä haistelemassa liikkeenohjaaja ja muutenkin koira vaikutti paineistuneelta. Eikä oikeen riemuitse kehuistakaan kunnolla. Puuh...No kaiken kaikkiaan saatiin kuitenkin pisteitä 170,5, joskin tosi löysällä arvioinnilla. Ehkäpä se siitä kokemuksen ja treenin myötä helpottaisi. En vaan oikeen tiedä uskallanko tuolla asenteella lähteä virallisiin.

Loman toisena päivänä suunnattiin kohti pohjoista. Matkan varrella tehtiin stoppi Kerppumutkaan poroja katselemaan. Ruska oli tapansa mukaan hieman kierroksilla. Pari kertaa ehti taas tehdä pöllöilyä, vaikka nyt kyllä sentään kuunteli kieltoja. Heti kun päästään porojen lähellä, tulee Ruskalla tuo pöllytys mieleen. Ruska saattaa esittää näennäisesti hyvin rauhallista, mutta ei tarvita kun pieni äkkiliike poroilta, niin neiti on menossa. Saatiin onneksi tätä taas vähän hanskaan ja Ruska näytti jo ihan lupaavia otteita. Se yllätyksekseni ei heittänyt hanskoja tiskiin, vaikka vähän jouduttin kieltämään. Pitäisi itse vaan osata lukea tilanteita, että osaisi puuttua asiaan. Ihan vähän olen tässä kuitenkin kehittynyt. Nukan kanssa keskusteltiin sitten siitä työn tekemisestä. Meillä on Nukan kanssa taas pieni dilemma päällä, joten yritimme kokeilla, josko Nukka lähtis kouluttajan kanssa tekemään paremmin. Minun kanssasi Nukka nimittäin vaan keskittyy mielistelyyn ja vierellä kulkemiseen. Minun silmään vaikutti siltä, että Nukka selvästi paremmin käsitteli asian vieraan kanssa. Yritti välillä vaikuttaa poroihin, vaikka vähän ilmeni turhaa haukkumista. Toisella kierroksella sitten tehtiin yhdessä. Nukka kulutti suuren osan aikaansa leikkimällä kakkikikkareiden kanssa, sijaistoiminto kai se tämäkin. Muutaman kerran oli kartalla ihan kivasti, mutta enemmän hengailua se oli. Hyvä mieli kuitenkin jäi tästä reissusta. Ehkä olen jo vähän ymmärtänyt noiden mielenliikkeitä. Nukkka todennäköisesti kaipaisi tuota hengailua ja itsetunnon vahvistelua, Ruskan kanssa saadaan panostaa asenteeseen ja siihen, että Ruska ymmärtäisi purkaa painetta, jos se meinaa kasvaa turhan suureksi. Muutaman kerran olin havaitsevinani, että Ruska kovasti yritti olla kiihtymättä. Käänsi katseensa pois, vaikka porot tuijotti.

Hajatelmia

Viime aikoina on ollut syytä rasittaa vähän omaakin päänuppia erilaisten pohdintojen ja ajatelmien myötä. Vähän väkisin ne ajatelmat ovat kääntyneet hajatelmiksi. Oma treenimotivaatio ja into haastaa itseäni on kai hautautunut jonnekin lumikinosten alle. Motivaatiopulan takia on myös reenaaminen jäänyt vähemmälle, ainakin agilityn ja tokon osalta. Tällä hetkellä ainut laji, joka iskee on valjakkohiihto. Onneksi edes se! Olisihan meillä nyt tulevana sunnuntaina kauden eka kokomatkan kisa, joka on myös samalla bortsujen rotumestis. Toivottavasti saataisiin tuonne mukava ja ehjä suoritus. Nonan kanssa on treeneissä vedetty nyt sitä vitosta parissa pätkässä, joten jospa se matka huilais.

Vetolajeista voitaneen vielä mainita viime sunnuntain uusi aluevaltaus. Nona kävi vedättämässä lapsia pulkalla tai oikeestaan rekihän se oli. Yllättävän hyvin Nona suhtautui hommaan, vaikka aisat ensin hieman ahisti. Mutta siitä se neiti lähti kerta kerran jälkeen vaan selkeämmin työskentelemaan ihmisvilinässä. Ihanaa oli taas todeta kuinka helppoa Nonankin kanssa on mennä yleisille paikoille. Kierros kun oli heitetty, niin neiti odotteli rauhallisesti seuraavaa kyytiläistä. Onneksi jotkut lapset muistivat tulla kiittäämään Nonaa rapsutuksin, sillä se valjaissa nököttäminen oli kuitenkin vähän ikävää, kun ei päässyt luikertelemaan ihmisten iholle. Huomaa, että Nona on kasvanut, kun se jotenkin osaa suhtautua lapsiin niin sopivalla volyymilla.

Rekikoira ja sen kyytiläinen.

 Mutta sitten niihin hajatelmiin. Tällä viikolla on kyllä ollut myös niitä hetkiä, jolloin se into hetkeksi purskahtaa pintaan. Kontaktien suhteen tultiin loppupäätelmään, että Nonalla ei vaan ole käsitystä, mitä toivotaan. Tässäpä yksi hajatelma, sillä en ilmeisemmin osaa olla kertomatta koiralle, että pieleen meni. Nona jarruttaa puomin alastulolle tultaessa edelleen, jolloin loikkaa kontaktin yli. Kontaktit siis joudutaan aloittaa alusta. Muutaman kerran olemme saaneet aikaiseksi lenkkien yhteydessä ottaa juoksutusta. Koska sopivaa mattoa en vielä mukaan löytänyt, ollaan jäältä valittu kelkan ura, jota pitkin juostaan. No nämä juoksutukset on sujuneet mukavasti, vaikka minun silmä ei osaa kovin hyvin havannoida laukkaa. Ruska ja Nukkakin ovat päässeet tekemään tätä. Lenkkien yhteydessä on myös vähän muistetltu tokoa, mutta aika höntsäilen. Voi kun saisin sen motskan reenata Ruskan ja Nonan kokeisiin. Pitäisi kai mennä vaan ilmoamaan ne kokeeseen. Tosin eipä sekään auta - hajatelma sekin. Nona on kyllä taas näyttänyt sitä asennettaa, joka sykähdyttää. Kyllähän sillä matsua löytyis, mutta...en kai osaa käsitellä sitä oikein. Tällä viikolla nimittäin sattui ja tapahtui taas vaihteeksi. Jäällä ollaan nyt lenkit tehty ja välillä tytöt ovat ottaneet ilon irti siitä. Nyt taas maanantaina mahtoi jää jonkun verran poksahtaa Nonan kohdalla, joka aiheutti tietty reaktion. Nona tulee noissa tilanteissa minun luokseni sellasena säällittävänä rättinä - korvat luimussa ja häntä alhaalla. Muutenkin pälyilee ympärilleen kuin säikky kauris. Koska minulla ei juuri tuolla kerralla ollut yhtään nappuloita taskussa, niin kuin useasti on, niin yritin olla reagoimatta Nonan käytökseen. En kai vaan ole riittävän uskottava noissa tilanteissa, kun Nonalle jää nuo hetket vähän liian hyvin muistiin. Jäältä onneksi selvittiin pois suunnilleen normaalisti, mitä nyt se hyvä fiilis loistavasta kelistä oli kadonnut kai laskevan auringon kanssa yhtä matkaa. Myöhemmin illalla sitten vetotreenien yhteydessä verryttelylenkillä Nona totesi lähes kaiken hyvin epäilyttäväksi alustaksi. Parkkipaikalla piti kulkea reunoja myöten, sillä autonurat olivat niitä pahoja. Itekin kai suhtauduin asiaan ihan liian totisesti ja sen huomasi koirasta. En oikeen tiedä ottaako Nona nuo tilanteet itse liian vakavasti, vai johtuuko se minun veetutuksesta, miksi sille ne jää päälle. Tämäpä onkin se johto hajatelma - miksi jään liikaa kiinni niihin negatiivisiin asioihin. Ärsyttävää ja hyvin kuluttavaa.

Onneksi aurinko on taas vilauttanut itseään taivaalla ja me ollaan saatu hyödyntää sen valoenergiaa...

ja onneksi oikealla asenteella (ja välineillä) jäällä ulkoilu sujuu taas normaalisti. Jospa tuo valoenergia tosi myös motivaation takaisin. Sillä aikaa keskitymme kai pieniin askeliin. Ei se päämäärä vaan se matka sinne.

Black & white

Näillä väreillä on treenit edenneet ja "edenneet". Nonan kanssa ollaan taas vaihteeksi melko solmussa aksailun suhteen. Kontaktitreeni ei ole tuonut toivottua käyttäytymistä, vaikka eipä noita treenikertojakaan ole liiaksi. Kaikki kontaktit kusee ja se suurin ongelma on se, että minulta puuttuu sopivat työkalut. En osaa. Puomissa ei vaan laukat satu kohdalleen, kun ehkä joka viidennellä. A:lta tulee kovassa vauhissa liian korkealta alas. Keinun tekee joko lentokeinuna tai sitten juoksee puoleen väliin, hidastaa, odottaa, että laskeutuu ja loikkaa pois. Aksassa muutenkin tökkii asenne, etenkin ohjaajan. Ei kestäis jäädä yhtään nyrpeilemään ja jallittaan, kun tuo Nona ottaa siitä sen verran herkästi itteensä.

Käytiinpä viikonloppuna Nonan kanssa Oulussa aksaa kolme rataa. Ekalla hyppärillä tehtiin jo jotain historiaa, sillä saatin tulos 5. Aika oli todella hidas, etenemä just neljän pinnassa. Tällä radalla alussa oli mielenkiintoinen pyörittelyhässäkkä, josta sitten muutaman valssailun kautta kepeille ja suoraviivaiseen paahdatukseen. Lopussa oli taas muutama valssi melko tiukkaan ja loppusuora alkoi putkesta. Nonan kanssa lopun valssit koitui kohtaloksi, kun ei ajoitus sattunut oikein ja jouduin kalastelee toiselle valssille, jonka takia sitten eksyin putkilinjasta ja Nona tuli mukaan ohi putken suun. Siitäpä sitten kielto. Ruskan kanssa käytiin hiputtelemassa myös tuo hyppäri. Ruska teki suht varmaa työtä, mutta hitaasti. Kepit olis saanut olla räväkämmät ja pussiinkin jäi asumaan (vaikka se oli kyllä tosi pimee pussi, josta monet kakkosluokan koirat tuli pois). Valssit Ruskankaan kanssa ei olleet niitä parhaimpia, mutta ilman ratavirheitä maaliin tultiin. Vieläkään vaan ei ylletä Topran Samin aikoihin, sillä yliaikaa tuli 0,11. Nonan kanssa jatkettiin pari agirataa ja odotetusti puomilta tuli kontaktivirheet. En kyllä radalla jäänyt katsomaan, miten se ne juoksee, kun yritin vain ehtiä ohjaamaan. Agiradoilla tuomarina oli Minna Jokisaari. Ekalla agiradalla oli meno jo varsin mukavaa. Radalla oli vaan sellainen 30metrin suora paahdatus, joka loppui renkaaseen ja siitä piti kääntyä hypylle ja kepeille. Rata alkoi kivasti sillä sain puomille vähän etumatkaa ja ehdin ottaa koiran mukaan ja laittamaan sen viskillä oikeeseen putkeen. Toinen putki olisi ollut tarjolla, mutta kerrankin oltiin kartalla yhdessä. Siitä sitten sinne suoralle, joka sujui melko hyvin omalta osalta. Nonaa taisi taas vähän arveluttaa jarrujen käyttö ja kiersi renkaan. Korjailttin se kuitenkin ja jatkettiin. Ei löytänyt keppien sisään, vaan juoksi ekasta välistä pois. Alettiin korjailee ja Nona oli sitä mieltä, että nythetijustkerromitätehdäänminnemennään. Siinä huutaessa se sitten otti ylimääräsen hypyn ennen kuin löysi kepit. Puuh.. Loppurata sujui taas ihan kivalla meiningillä. Vika rata oli sitten aika kammotus. Ohjaaja ei muistanut / ehtinyt edetä suunnitelman mukaan, joten kaikki kusi. Kaikki sai oikeastaan alkunsa keinusta, joka oli kolmas este. Jäin katsomaan, että loikkaako ja unohdin koko homman. Nona otti keinun tosi hitaasti. Argh. Muu sitten olikin omaa tupeksuntaa. Hylky mahtoi tulla vasta vikalla esteellä, kun se jäi ottamatta. Mahtoi siellä kieltokin tulla yhden hypyn kohdalla, kun olin ihan väärässä paikassa väärään aikaan ja meinasin törmätä koiraan. Sellastapa se taas vaihteeksi. Aika tummalta näyttää tuo aksamotivaatio tällä hetkellä. Eniten ahdistaa just nuo kontaktit. Kun en tiedä miten toimia niiden kanssa, että päästäis oikeesti eteenpäin. Ehkä me sittenkin jäädään vaan treenitauolle ja katsotaan kisoja sitten, kun oikeesti osataan jotain.

Ruskan kanssa aksailu on ollut sitä pikkusievää piiperrystä. Se tsemppaaminenkaan ei auta, kun se kenties vähän liikaa häiritsee Ruskaa. Parempi tunnetila kai pitäsi saada treeneihin, kun siellä on välillä niin kamalaa Ruskastakin. Kunpa vaan osaisi ja muistaisi sen itse. Nukan osalta olen jo melkeen todennut, että en kehtaa vääntää aksaa sen kanssa.

Valoisampia näkymiä on sentän ollut tuolla ladulla. Siellä ollaan treeniä tehty Nonalle ja Nukalle. Nonan kanssa on siirrytty normimatkan reenaukseen. Ollaan siis vedetty se vitonen kolmessa osassa kaavalla 2+2+1. Tuo meidän treenimaasto ei ole mikään helpoin, sillä ylä- ja alamäkeä löytyy. Sen on kyllä Nonastakin huomannut, että alkaa vähän tassuissa tuntumaan. Sinnikkäästi se silti töitä tekee ja alamäissä se on petrannut ihan hirmuisesti. Nyt ollaan sitten parissa treeneissä vedetty vielä loppusilauksena Nona parivaljakkoon kaverin seisojan kanssa. Melko hyvältä näyttää näiden meno, josko se tois Nonallekin vähän vielä tehoja lisää. NukkaRukkakin on kunnostautunut näissä hommissa. Se vetää jo tosi hienosti, vaikka uudet urat aiheuttaa vielä ihmetystä. Nukalle ollaan tehty kilsan lenkkiä parissa osassa. Nyt viimeisissä treeneissä vedettiin pari kilsaa neljässä osassa. Melko maltilla koitetaan Nukan kanssa edetä, kun tarttuu vähän häiriöihin ja selvästi tarvitsee sen palkan sinne eteen.

Aksatuntumaa hakemassa

Niin se koitti tämän vuoden ekat aksailut. Nonan kanssa kävimme ACEn kisoissa pari agilityrataa juoksemassa tai ei me oikeesti niitä juostu. Tavoitteena oli saada kivat hyvänmielen suoritukset, jossa ei jäädä virheisiin ja väärän rataan kiinni, mutta penkin alle meni. Eka rata oli ihan kivanoloinen. Puomiltakin oli oikeen sopivasti suora paahdatus putkeen. Me Nonan kanssa emme tosin sinne asti edes päässeet. Meno alkoi ihan kivasti ja päästiin esteelle numero 11, joka oli A. A:n vieressä oli putken suu ja Nona ampui suoraan sinne kuuntelematta kontaktikäskyä. Tätä käytiin oikeen varta vasten vielä reenaamassa ennen kisoja. Toisella kerralla muisti jo kuunnella. Siitäpä otettiin sitten suoraan loppusuora ja poistuttiin radalta. Sinänsä ihan hyvänmielenrata, mitä nyt Nonan tupeksuntaan kaatui. Nona kun tahtoo putkeen. Toisella radalla ei sitten onnistunut mikään. Ennen lähtöä Nona alki nostaa kierroksia nähdessään edellä menevän koirakon suoritusta. Tämä jäi jotenkin minulla päälle ja lähdössä kutsuin koiran ihan liian aikasin liikkeelle, enkä edes itse tajunnut liikkua. Kolmosesteelle piti saada valssi ja kääntyä putkeen, mutta koska oli vähän jälessä, niin hätiköin valssin, jonka seurauksena Nona kielsi hypyn. Siitä matka jatkui kuitenkin esteelle numero 8, joka oli muuri. Muurille tultiin suorasta putkesta. Nona kaahotti putkesta tulemaan ja päättikin sitten, ettei muuria voikaan hypätä. Nonahan ei ole koskaan ollut mikään kohelo rämäpää ja sitä oikeastaan inhottaa tiputella rimoja. Muuri kovasta vauhdista oli ilmeisemmin taas vähän turhan haastava pala, etenkin kun Nona tahtoo juosta kovaa. Aloin sitten korjailemaan muuria, kävellen. Tämä ohjaajan jumittuminen aiheutti sitten sen, että Nona ehti hypätä seuraavan hypyn, joka olisi pitänyt ottaa takaakiertona. Siitä sitten koitettiin kepeille räpeltää ja ne onneksi löytyikin. Mutta sitten hupsista taasen, viimeinen keppiväli jäi tekemättä. Kepit uudestaan. Keppien jälkeen piti viedä taas takaakierrolle ja siinä matkan varrella arvoin, että pyöritänkö vai niistänkö. En osannut päättää ajoissa ja lähdin muka pyörittämään, mutta sitten vaihdoinkin niistoksi. Olinpa reilu. Tämä aiheutti sen, että Nona hyppäsi hypyn viistosti ja kiersi toisen siivekkeen kautta. Vielä koitettiin jatkaa matkaa ja kyllähän se sillä suoralla pätkällä onnistui ihan ookoo. Päästiin puomille, enkä kyllä millään ehtinyt nähdä, millaset kontaktit tuli. Siinä kun koitin tsiikailla kontakteja, niin Nona ehti paahtaa putkeen, joka odotti siellä puomin edessä. Nyt menoa olisi pitänyt jatkaa ihan toiseen suuntaan hypylle. Minä vielä sähellän Nonan ottamaan sen kuuluneen hypyn ja taas Nona ajautuu ihan väärille urille. Onneksi maali jo häämötti ja sinne juostiin vaan ilman hyppelyitä. Sellanen reissu se.

Jäipä kyllä niin paljon hampaankoloon tuolta viimeiseltä radalta, että... Eniten harmittaa se, että harmitti niin pirusti tollainen sähläily ja Nonakin sen jo huomasi. Meidänhän nimenomaan piti keskittyä siihen hyvänmielen aksailuun. Puuh...Peiliinhän sitä saa katsella, josko sieltä vaikka laittais yhden tyypin tilille. Onneksi Elastinen jaksaa tsempata, sillä me aiotaan edelleen JATKAA ja JAKSETAAN, VAIKKA VÄKISIN. Vaikka se treenimotska on taas hukassa, ja kaikki on kaaosta ja me ei osatakaan mitään. Jospa seuraavalla kerralla sitten päästäs edes siihen hyvänmielen aksaan kiinni, sillä tulin päätökseen, että kisareeniä tarvitaan vaan enemmän.

Kultaa ja VKM15

Ukomatonta mutta ihan täyttä totta! Nona on Suomen mestari ja ansaitsi itsellensä tittelin VKM15 (Valjakkohiihdon mestari 2015). Me siis avasimme Nonan kanssa hiihtokauden valjakkohiihdon SM-sprinteissä 12.1, mitkä olivat meille kotikisat. Melkeen meinasin jättää jo nämä kisat välistä, kun epäilin että lähtötilanne ei Nonalle ole välttämättä se ideaali. Muutama lähtötreeni osoitti sen, että ihan turhaa jännäilin sitä, sillä Nonalla ei ollut lähdössä mitään ongelmia.

Me saimme sunnuntaina juhlia,vaikkakin melko maltillisesti, sillä todellakin ylitimme maaliviivan ensimmäisenä sprintin SM-karkeloissa. Meidän sarjassa eli naiset C-luokassa oli kisojen runsain osanotto - 9 kilpailijaa. Viime vuoden normimatkojen mestari oli jäänyt pois, mutta mielestäni mukana oli varsin kovia koiria meidän näkökannasta. Nona jokatapauksessa teki kolme hienoa juoksua, vaikka itse sorruin parilla kertaa painamaan alamäessä liikaa koiran kannoille, joka aiheutti sen, että Nona alkoi väistää reunaan ja upposi lumihankeen. Onneksi Nona ei kuitenkaan häkeltynyt tästä liikaa vaan jatkoi juoksemista hyvin, kun muistin itekin pitää tuntuman narussa. Aika-ajoissa me saatiin yllättäen nopein aika ja se toi mieleen paljon toiveita. Välierät tulivat niin pikasesti vastaan, että taktiikkaa en ehtinyt juuri ajatella. Mutta kun kärkipaikalla lähdettiin, niin aattelin, että siellä olisi helpointa pysyäkin, jos fiinaaliin mieli. Välierässä tulitiin oman erän ekoina ja koska kilpakumppanit olivat ilmeisemmin vähän kompastelleet matkalla, niin meidän ei tarvinut maaliin asti edes painaa täpöllä. Tipalle vaan meni sitten se nopein aika, joka tarkoitti piikkipaikkaa finaalin lähtöön, nimittäin sadasosalla oltiin toisen erän voittajaa nopeampia. Finaalia odotellessa omat kierrokset kasvoivat melkoisesti. Sain seurakavereilta sisäpiiritietona, että toisena lähtevää malinossia ei kannate ohi päästää, sillä sen jälkeen siitä ei pääse ohi. Eli taktiikkana olisi taas oltava, että keulassa vedetään niin pitkään kuin voidaan. Keulassa vedettiin sitten ihan loppuun asti ja ihan selvällä erolla vieläpä. :)

Aika-ajot käynnistymässä. Kuva Katja Juntunen

Saimme finaaliin ihan nappilähdön. Sprintissähän lähtö tapahtuu erässä niin, että koiraa pidetään valjaista ekat 50 metriä ja ite lykitään toisella sauvalla tasatyöntöä. Sen jälkeen saa koiran narun vapauttaa ja hiihtää normaalisti. Karattiin jo lähdössä hieman meidän pahimmalta kilpakumppanilta. Siitä annettiin sitten painaa niin täysillä kuin uskalsi mennä. Itse onneksi sain tehtyä aika mukavasti vielä töitä ylämäkiin ja tasasella koitin pitää vauhtia yllä. Nona juoksi kyllä aivan huipusti, vaikka itsekin hiihdin ihan tosissaan perässä. Me ei nimittäin olla mitään vauhtireeneja pidetty, vaan reeneissä ollaan menty enemmän Nonan mukaan. Noin puol kilsaa ennen maalia kuulosti siltä, että ihan seläntakana ei ole ketään, mutta taakse en uskaltanut katsella. Maalin häämöttäessä painelin vielä ihan täysiä sinne, kun en tienyt mikä tilanne on ihan tarkasti. Ihan utopinen olo kyllä tuli, kun maaliviiva ylitettiin ja mestaruus varmistui.

Tukka putkella mentiin. Kuva Eija Rytkönen

Nona oli vaan niin huippu. En voi varmaan tarpeeksi ylistää tuota mestaria, mutta tähän en olisi uskonut meidän kuunaan päivänä yltävän. Meidän tiimi on vaan näkkyy melko toimiva ja olihan meillä vähän kotirataetukin. Viimeiset treenit saatiin vetää tuolla kisapaanalla, joten reitti oli Nonalle tuttu.

Tyytyväinen juoksija maalissa. Kuva Katja Juntunen

 Aamulla oli vielä vähän epäselvää, että onko koko kisoja, kun pakkanen näytti kotimittarissa -17, joka on kilpailuraja. Vartti ennen kisojen alkua saatiin kuitenkin teto, että pakkasta ei ole liikaa ja kisat pidetään. Mukavaa oli myös todeta, että kisatankkaus oli selvästi ihan onnistunut. Aloitin tankkauksen jo keskiviikkona eli juotin Nonalle n. 0,3 -0,5l ylimääräistä nestettä kaiken muun lisäksi joka päivä.


Mestaruushumun jälkeen ollaan toki jo laskeuduttu arkeen. Vetotreenejä, tokoilua ja agia on mahtunut viime viikkoon. Tokoilua tehdään nyt ihan itekseen. Katotaan mitä siitä tulee. Nona on taas ihan unohtanut jäävät ja arpoo liikkeitä. Enkä kyllä oikeen saa siihen sellasta ilmettä, mitä toivosin. Seuraamisessa ollaan yritetty korjailla edistämistä ja kontaktia. Tämä toimii jo aika kivasti. Nouto on toinen ongelma meille. Tahtosin palautukseen lisää vauhtia tai ainakin intoa. Nyt se on sellaista pikkusievää. Toinen asia on sitten taas ne ylempien luokkien liikkeet. Kaukoja ollaan yritetty jumppailla ja perustekniikka jo ihan kiva. Tunnari vaikutti jo melko kivalta, tosin pureskelee ihan kerpeleesti kapulaa, mutta nyt viimeksi on taas ottanut vääriä. No katsellaan, josko vaan itsekin tietäsi mistä narusta vetää. Agissa Nona esittää melko kivaa tekemistä, jos kontakteja ei lasketa. Juoksutustreeniä ei olla hirmuisen säännöllisesti päästy tekemään. Käydään kuitenkin kokeilemassa kisaamista tulevana viikonloppuna ja pohditaan sitten lisää.

Ruskan kanssa on myös muisteltu tokohommia. Ruskahan olisi vallan pätevä siihen, jos sen ohjaajakin jaksais ja osais. Ruskalle tehtiin myös seuraamiseen häiriötä ja kontaktin pitoa ja alun häsellyksen jälkeen seuraaminen alkoi olla varsin kivaa. Luoksetulon stoppia ollaan saatu muistella urakalla. Nyt alkais taas vaikuttaa, että Ruskakin muistaa stopin. Agia käytiin tekemässä torstaina ja yllättäen Ruska esitti ihan kivaa tekemistä, vaikka omissa reeneissä oli taas hyvin vaisu. Keinuun saatiin myös vähän työkaluja, jolla sitä saatais nopeemmaksi. Pitäsi muistaa keskittyä nyt ihan etenemistreeneihin, josko saatais intoa ja vauhtia ylläpidettyä. Nukan kanssa olen jo kohta valmis nostamaan kädet pystyyn. En vain ymmärrä sitä. Sai taas viime agitreeneissä toimimattomuuskohtauksen ja karkasi kesken radan häkkiin turvaan. Pussi oli sitten niin hirveä paikka, että Nukka mieluummin poistui paikalta. Tokotellessa se taas on esittänyt varsn kivoja otteita, mitä nyt pieniä seuraamispätkiä ollaan tehty.

Vuosi vaihtuu... siis vaihtui

Vuosi 2015 on jo hyvää vauhtia käynnissä. On aika kai katsastaa vuoden 2014 aikaansaannokset ja asettaa tavoitteita tälle vuodelle.

Vuosi 2014 loppui hieman onnettomissa merkeissä. Nona reagoi nyt rakettien paukkeeseen. Kaksi ensimmäistä vuodenvaihdetta hän ei korvaansakaan lotkauttanut paukkeelle. Nyt pissilenkillä jäi kuuntelemaan pauketta ja oli levottoman oloinen. Onneksi ei ihan paniikkiin ja toimintakyvyttömäksi mennyt ja sai suoriuduttua vessahommista, mutta sitten olikin vähän kiireisen oloinen sisälle. Sisällä ei kyllä välittänyt enää paukkeesta vaan veteli hirsiä ihan tyytyväisenä.

Mutta sitten niihin viime vuoden ansioihin:
Ruskan tavoitteet vuonna 2014:
- Agilityssä löytää taas vauhti kisaradoille, sekä keskittyä etenkin pystyhypyn opetteluun ja kääntymiseen. Kesällä korkkaamme SM-kisat Tapereella ja MM-karsinnat Rovaniemellä. Lupa osallistua on. Heinäkuun loppupuolella voimme taas vastaanottaa agisertejä, joten loppuvuoden tavoite olisi onnistua nyysimään viimoinen serti. Hyppyserteistä ei haaveilla. 
Kisavauhtia haettiin ja välillä se sieltä mukavasti löytyikin. SM-kisoissa käytiin ja sieltä ihan kelpo suoritus hyppyradalta ilman ratavirheitä, mutta se vauhti oli tuohon aikaan hukassa, joten yliaikaa kertyi 7,70. MM-karsintoihn ei sitten menty, kun vauhti oli mitä oli. Viimeinen serti tulla tupsahtikin sitten yllättäen vuoden loppupuolella, vaikka jo olin varma, että ei mahda onnistua. Ruska kisasi viime vuonna 20 starttia, joista 12 nollatulosta eli nollaprosentti siinä 60%.

-Tokossa me koitamme tavoitella avoimen luokan koulutustunnusta.Tokossa ei sitten tehty mitään. Vähän kotireeniä, mutta siihen se jäi.

-Tottis olisi se juttu, mikä pitäisi saada kuntoon edes ALO-luokka. Tottisteltiin suht säännöllisesti ja ALO-luokka luonnistui.

-Haussa pyrimme kehittymään, kunhan vaan pääsisimme reenaamaan kunnolla. Viime kesänä reenit jäi olemattomiksi. Esineruutu kaipaa myös parempaa tarkastelua. Haussa pääsimme taas säännöllisemmin reenaamaan ja se kantoi hedelmää. Kokeessa käytiin lappalaiskoirien rotumestiksissä, josta HK1 ykköstuloksella ja ihan ihme pisteillä 295.

-Silmätarkki ja geenitesti, jos kaikki kunnossa, niin loppuvuodesta suunnitellaan mammalomaa.Silmätarkissa käytiin ja samalla katottiin vielä polvet. Geenitestiin ollaan vasta menossa ja mammalomaa suunnitellaan ensi kesälle.

Nukan tavoitteet:
-Agilityssä saada yhteistyö toimimaan. Nousta kolmosluokkaan, mielellään niin, että saisimme SM-kisoihin seurajoukkueen.Nukan kanssa onnistuime nousemaan kolmosiin. Harmittavasti vain yhden viikonlopun liian myöään, että oltais saatu seurajoukkue. Yhteistyö toimi ajoittain, mutta kolmosissa vauhti tuli vastaan, kun Nukka ei kykene antaamaan itsestään sitä, mitä lähtis. Nukka kisasi 23 starttia ja sai 5 nollatulosta eli nollaprosentti n.22%. Kolmosissa tehtiin puhtaita ratoja, mutta yliaikaisia.

-Tokossa yrittää saada yhteistyö toimimaan ja hioa alokasluokan liikkeet kuntoon. Josko sitten viimeistään syksyn erkkareissa kokeisiin.Tokossa sama homma kuin Ruskalla --> kotitokoiltiin.

-Tehdä jälkeä ja mennä siinä eteenpäin.Jälkeäkin tehtiin hyvin laiskasti, kun esineitä ei saatu eteenpäin, niin ohjaajankin motivaatio katosi.

-Paimentelua lampailla, josko myös poropaimennustesti (taipumustesti). Paimentelua tehtiin pari leiriä sekä pari muuta yksittäistä kertaa. Poropaimennustesti käytiin ja saatiin uusinta suositus. Nukka ei kyennyt itsenäiseen työskentelyyn, muuta kuin vääräällä asenteella. Viimeinen harjoitus oli tosin lupaava, sillä Nukka oli jo selvästi vapautuneempi ja tahtoi tehdä hommia.
 
-Silmä- ja polvitarkki. Silmä- ja polvitarkki done. Kaikki hyvin.

Nonan tavoitteet:
-Agilityssä oppia yhteistyötä. Saada kontaktit, pujottelu ja useat perusasiat kuntoon. Korkata kisaura. Toiveissa tämän vuoden puolella nousta kolmosiin, mutta ei oteta paineita. Nonan kanssa homma on niin erilaista, ettei yhtään tiedä mitä siellä kisaradalla tapahtuu. Nonan kanssa päästiin agilityssä hyvinkin eteenpäin ja kisaura saatiin korkattua n.19kk:n iässä. Ei me oikeesti oltu valmiita silloin, mutta kun oli pakko päästä. Sen seurauksena toki opimme uusia asioita, jotka kilparadoilla tulivat ilmi ja jotka tarvitsivat työstämistä. Noustiin kuitenkin kolmosiin 30 startilla ja käytiin vielä harjoittelemassa kolmosluokkaa yksien kisojen merkeissä. 

-Tokossa päästä yli ahdistuksesta, joka tappaa molempien motivaatiota. Löytää reeni-into. Toiveissa korkata "kisaura".Tokoa työstettiin ja saatiin siihen ihan hyvää tekemisen meininkiä. Kisauran korkkausta käytiin kokeilemassa ilman ykköstulosta. Ohjaaja sai sen seurauksena koepelon, joten ei uskallettu mennä uudestaan.

-Tehdä tottikseen pohjia, BH loppuvuodesta, jos homma toimii. Ei ehditty BH kokeeseen tälle vuodelle.

-Haussa ja jäljellä mennä eteenpäin. Tämä kausi oli hyvin heikko haun osalta. Haussa mentiin eteenpäin, vaikkakin ilmaisun kanssa saadaan painia vielä kovasti. Jälkeä ei juuri tehty.

-Opetella valjakkohiihdon saloja. Tavoitteena löytää motivaatio juoksemiseen/ vetämiseen, vaikka suksija tuleekin perässä.Vetolajeja kokeiltiin kunnolla ja treenattiin melko säännöllisesti. Parit sulanmaan startit otettiin juosten, kun omaa kikkaria ei ole. Niin keväällä käytiin SM-hiihdot ihan kelpo suorituksella keltanokille. Rotumestaruuskin tuli kaupan tekijäisinä.

Sonin tavoitteet:
-Käydä lampailla.
-Terveystarkastuksia.
-Opetella kunnon koirakansalaiseksi, pysyä terveenä ja iloisena pikkupoikana.
Sonin tavoiteet jäivät saavuttamattomiksi, koska Soni lähti ihan liian aikaisin enkeliksi. Pääsiäiseen asti Soni jaksoi taistella, se yritti kovasti loppuun asti pysyä iloisena pikkujätkänä. Sitten tuli aika päästää hänet pois. Saimme onneksi syyn, jonka takia Sonin elämä ei ollut helppoa. Kauhea ikävä tätä poikaa on edelleen, sillä Soni todella oli maailman ihanin pikkujätkä.

Vuoden 2015 tavoitteet olisi:
Ruska:
-Haussa käydä kokeilemassa AVO-luokkaa, mielellään myös HK2
-Tokossa käydä koulutustunnus avoimesta
-Pennut

Nukka:
-Löytää agilityyn taas vauhtia ja saada yhteistyö tomimaan.
- Opetella vetolajeja.
-Tokoilla ja yrittää alokasluokkaa

Nona:
-opetella juoksukontaktit
-saada agilityssä valiokellot käyntiin
- tokoilla alo1 ja avo1 ja pohtia olisko rahkeita pitemmälle
-kisailla vetolajeissä, mm spirintin SM:t ja rotumestaruudet.
-haussa saada ilmaidu kuntoon ja rakentaa maastoja, sekä opettaa tottikseen ampumisen sietäminen.

Dodih. Kovia tavoitteita ei uskalleta ottaa, sillä se tärkein tavoite itselle olisi saattaa Ruskan pennut maailmaan ja tarjota heille hyvä ja tasapainoinen aloitus elämälle ja löytää heidän arvoiset rakastavat ja aktiiviset kodit, jossa pääsisivät nauttimaan hyvästä elämästä.