sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Erkkarireissu

Viikonloppu vierähti Kuopiossa ja Siilinjärvellä lappalaiskoirien keväterkkarissa. Lauantaina meillä oli ohjelmassa Ruskan kanssa toko koe avoimessa luokassa. Kylläpä se taas etukäteen jännitti ihan kauheesti. Itse kokeessa onnistuin kenties olemaan melko rento. Olimme melko ajoissa paikalla, joten saattoi hieman rauhoittua ennen meidän suoritusvuoroa. Paikan päällä oli myös nollakoira erikoisvoittajaluokassa. Kyllä katsoessaan Tending Yepin Satu Taskisen suorittamista, ei voinut muuta kuin ihailla. Siinäpä siis tavoitetta. Sitten takaisin maan pinnalle... Lappalaisten suorittamiset ylemmissä luokissa olivat "hieman" vaisumpia, eikä sieltä yhtään ykköstulosta tullutkaan. Mukavan näköistä menoa kuitenkin paikoitellen.

Sitten meidän suoritukseen. Kokonaisuutena se oli minusta oikeen hyvä ja Ruskan tasoinen. Ilmeisemmin viretila oli paikoin tosi hyvä ja Ruska tykkäsi suorittaa. Vähän olin kuulevinani pientä vuotamista luoksetulon jätössä, mutta tuomari ei ilmeisemmin kuullut sitä. Myös noudossa haukahti kerran lähtiessään. Liikkeiden välit pitäisi kuitenkin pitää vielä paremmin hallinnassa, nyt Ruska pääsi välillä hieman haahuilemaan.
Mutta pisteet meni seuraavasti:
Paikkamakuu 10
Seuraaminen 8,5
Liikkeestä maahan 10
Luoksetulo 6
Liikkeestä seisominen 10
Nouto 5
Kauko-ohjaus 9
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 8
Yhteensä siis 166p. ja ykköstulos!!

Seuraamisessa sattui jo lähtiessä pieni kömmi. Valmis sanalla Ruska meinasi lähteä ponkaisemaan hyppyesteen, joka oli seuraamisen aloituspaikan vieressä. Korjasi itse tilanteen ja lähdettiin liikkeelle. Alkuun mielestäni ihan hyvää seuraamista, loppupuolella kontakti tippui ja Ruska lähti harhailemaan jonnekin, kun piti kääntyä vasemmalle. Korjasi taas itse tilanteen ilman lisäkäskyä. Hidas ja huono täyskäännös, mutta loppupätkä vähän taas paremmin. Tuomari oli mielestni meille aika armollinen.
Maahanmeno oli hyvä ja ihan kohtuu nopea. Luoksetulon siirtymisessä virittelin koiraa vähän liikaa ja haukahdus pääsi. Jäädessä istumaan vinkui hieman. Lähti todella hyvää vauhtia ja stoppi oli minusta hyvä vauhtiin nähden ja loppukin tuli laukalla. Eteen tuli nätistä, mutta sitten se perusasentoon meno ei onnistunut kahdella käskyllä. Sitä saa, mitä vahvistaa!! Oltiin sitten vaan harjoiteltu eteentuloa, kun sen kanssa on ollut ongelmaa, enhän minä sitten ymmärtänyt muistuttaa myös perusasentoon tulemisesta. Liikkeestä seisominen onnistui mukavasti, vaikka saatoinpa hieman kurkkia jäikö seisomaan. Noudossa meillä sattui ekaksi kämmi, kun heitin kapulan ihan kehän reunalle piiloon . Tuomari antoi uusintaheiton ilman pistevähennyksiä, kun sanoi, että heitto oli hyvä, mutta kehän alusta aiheutti pomppimisen. Toka heitto onnistui ja Ruska lähti liikkeelle vauhdilla, tulipa sieltä yksi haukahduskin. Kapulan ottamisessa hieman tarpomista ja palautuksen meinasi tehdä liikkurille. Huomautin asiasta niin tuli minun luokse, mutta tiputti kapulan. Nosti ilman käskyjä ja tuli vinosti eteen, josta luovutus ja kahdella sivu käskyllä perusasentoon. Saattoipa mukana olla vähän vartaloapuakin. Taas oli tuomari aika armollinen tässä, mutta mukavaa oli, että Ruskalla on selvästi hyvä fiilis noutamisesta. Kaukoissa jättäessä jäi katselemaan sivulle (palkkaa?) ja katseli sinne vielä ekalla siirtymiselläkin. Toisella käskyllä istui ja loput sujui onneksi ongelmitta. Estehyppy muuten ihan ok, mutta eteentulo vino ja tarvi kaksi sivu käskyä sekä vartaloapua.
Tässä vielä videona:  TOKO Kuopio 23.3.

Mukavaa, että näillä saatiin kuitenkin ykkönen kasaan, vaikka nyt mahtaa olla niin, että jatketaan kuitenkin AVOssa koulariin asti. Ruska ehkä tarvitsee hieman enemmän kokemusta koetilanteesta. Eipä sillä, ei meidän voittajaluokka vielä valmis olekaan, lähellekkään. Ruska on minusta kuitenkin hyvin kehittynyt skarppaamaan kokeissa näiden kolmen kokeen otannalla. Ensi viikolla vuorossa sitten agikisat Pellossa.

Sunnuntaina oli vuorossa näytelmä Siilinjärven Kunnonpaikassa. Nukka oli ilmoitettu junioriluokkaan, ihan ensimmäiseen näytelmäänsä. Junnunarttuja oli melkoisen runsaasti, kaiken kaikkiaan joku 12. Nukka oli tietenkin ensimmäisenä arviointivuorossa. Sai kyllä olla tyytyväinen Nukan kehäkäyttäytymiseen. Ei juurikaan jaksettu / ehditty harjoitella moista, mutta se sujui vallan mainiosti. Nukka sai EH:n ja arvostelu kuului näin:

Erittäin hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan hyvä narttu. Oikeanmuotoinen pää. Hieman pitkät korvat. Hyvä ylälinja. Ikäisekseen riittävä runko. Riittävästi kulmautuneet raajat, joiden luusto voisi olla hieman järeämpi. Tiheä karva, joka vielä pehmeää. Hyvä asentoinen häntä. Tasapainoiset liikkeet. 

Tuomari (Eijä Lehtimäki) jakoi EH:ta melkoisen paljon ja pari H:ta.Kolme sai junnuissa ERI:n. Minusta Nukan arvostelu oli oikeen mainio ja mainiota oli vielä se, että Nukka oli hyvin lunkki kaveri näyttelyalueella. Se ei yrittänyt kukkoilla kellekään ja muutenkin otti tapahtuman rauhallisesti. Yhteinen sijoitustyttö Valla oli myös depytoimassa näytelmäuran. Hienosti Valla veti kehässä ja näytti hieman temppujaakin napsimalla hihnasta. Odotetusti Valla sai hieman noottia purennasta. Odotamme jännityksellä korjaantuuko purenta kunnolla kuosiinsa. Toivottavasti.Tässä vielä Vallan arvostelu:

Kokonaiskuvaltaan hyvä. Lyhytrunkoinen narttu. Oikealinjainen kapea pää. Hieman kevyt alaleuka. Osittainen alapurenta. Pyöreät silmät. Hyvät korvat. Rintakehä saisi olla pidempi. Niukasti kulmautunut, pysty olkavarsi ja lantio. Hyvä raajojen luusto. Sopivan mittainen,pehmeähkö karva. Ylöskiinnittynyt häntä. Liikkuu riittävällä askeleella sivulta, kapeasti sivulta (olisiko pitänyt olla edestä?). Hyvä luonne.

Oman mausteen reissuun toi loppuhäslinkin, kun olin hävittänyt auton avaimet. Etsin niitä useita tunteja kehän laidalta, kun muistelin jättäneeni ne hetkeksi häkin päälle. Avaimia ei meinannut löytyä ja alkoi hieman hätä tulla, kun Nonakin odotti autossa ja aurinko lämmitti jo melko hyvin. Järjestyksenvalvojatkin piti hälyttää apuun ja suunniteltiin jo autoon murtaitumista, mutta koska se ei olisi onnistunut ilman vaurioita autossa, niin ajattelin ensin tavoitella lukkoseppää. Kävin kuitenkin ensin reissun hotellihelpotuksessa ja siellä huomasin takkini hihassa olevan taskun. Tsadaa!! Avaimet oli siellä ja kauhea paino hartiolta tippui pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti