Tasapainoilun ohessa teimme hieman myös kotitokoa. Ruskan kanssa muistelimme noutokapulan luovuttamista, käännöksiä ja kaukoja. Nonan kanssa perusasentoa, muutaman askeleen seuraamista ja käännöksiä, seisomista ja maahanmenoa. Nukankin kanssa muistelimme hieman noutokapulan luovuttamista, seuraamista ja maahanmenoa. Ruskan koe lähenee ja en ole oikeen saanut aikaseksi kunnon reenirutiinia. No, näillä mennään. Tämän siistin sisäpuuhailun lisäksi olemme lenkkeilleet koko kokoonpanon kanssa jäällä. Kelit ovat olleet aika mielenkiintoiset, kun tuota lunta tuli mukavasti tällä viikolla. Koiria se ei näyttänyt haittaavan. :) Loppuviikosta alkoi olla ilmat kohdillaan ja saatiin vähän kuviakin ikuistettua.
Perjantaina oli luvassa taas aksailua. Nukka etsi taas vauhtia ja kyllähän se löytyi, kun oli sopiva veto palkkaan. Nukka teki keppejä ohjureilla ja hyvin näytti reitti löytyvän. Kovaa vedättämistä ei vielä kestänyt. Nona pääsi myös rallattelemaan. Intoa ja vauhtia löytyy kyllä, mutta esteiden hakeminen oli hieman toisarvoista. Pussia saatiin kertailla useamman kerran, että saatiin veto sinne. Nona on kyllä varsin vauhdikkaan oloinen aksakoiranalku, mutta itsellä alkaa jo vähän pelottaa onko musta tuon koiran ohjaimiin. Etenkin kun tuntuu tuo oma tekeminen takkuavan jo Ruskan kanssa, joka on saanut hieman vauhtia lisää. Ruska pääsi siis vetämään radan läpi ja teki kyllä mukavalla sykkeellä hommia. Ongelmat oli vaan lähinnä minun ohjaamisessa. Heti tokalla esteellä en saanut kunnolla koiraa hanskaan, joten se kaarratti kaukaa ja sitten kolmoselle hätiköin käännöstä, joten hyppäsi väärältä puolelta. Vitosen niiston onnistuin kai tekemään riittävän hyvin ja Ruska haki kepit hyvin, mutta kolmanneksi viimeisessä välissä hätiköi ja oikaisi - ei siis kestänyt vedätystä kunnolla. Oikean putken pään haki hyvin, mutta 10 esteellä ohjaaja unohti mitä piti tehdä ja Ruska karkasi puomille. Uudessa vedossa ihan ok, mutta se keinu. Oikeen kaunis lentokeino oli taas luvassa. Pitäsi oikeasti muistaa jarruttaa koiraa. Esteelle 13 jatkettiin poispäinkäännöksellä ja leieröitiin 14 hyppy esteen 15 takaa. Ruska karkasi turhan kauas 14 hypyn jälkeen, ei ollut ohajaajalla oikeen ajoitus kohdillaan. Esteen 15 jaakotus ei oikeen onnistunut, pyöräyttämällä meni paremmin. A:n kontaktit aika hyvät ja esteen 19 putkeen vienti hirtolla ihan ok. Puomin ylösmenokontaktit minusta otti hyvin. Esteen 23 saksalainen kai ihan ok, mutta esteelle 24 vienti huono, ei oikeen kääntynyt kunnolla ja ohjaaja hätäili. Toinen versio 23 oli pakkovalssi, joka oli aika kauhea. Voin vain puolustautua sillä, että minua ei voi pakottaa valssaamaan. :P Loppu pätkä ok, kun sai 24 vietyä kunnolla.
![]() |
Perjantai 15.3. Ruska koko rata, Nukka 6-10 + 19,18(toiselta puolen),25,26,27,Nona sama kuin Nukka paitsi ei 6-8. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti