Oikeaa asennetta etsimässä

Pyörähdimme taas vaihteeksi paimentelemassa poroja Kerppumutkassa. Tehtiin päiväreissuna, joten kilometrejä kertyi lähes sellainen 650. Otettiin mukaan myös Valla ja Vallan oma ihminen. Mukana menossa Ruskan ja Vallan lisäksi oli Ruskan lapsoset Manu (Korpikairan Ikirouta) ja Lumi (Korpikairan Ikilumi). Mukavaa oli nähdä tuota jälkikasvua näissä hommissa. Lieneekö sattumaa vain, mutta olin jotenkin huomaavinani samanlaisia piirteitä työskentylyssä kuin tuolla emällä. Manu olisi ensin tahtonut kaasutella ja huudella vähän liikaakin, mutta parin tilanteen jälkeen huomasi, ettei se ole suotavaa. Kyllä vaan oli jopa liikuttavaa huomata se asenteen muutos koirassa. Sen huomasi myös poroista, kun koira ei enää ollut liikaa saaliilla. Toisella kierroksella Manu työskenteli jo varsin mukavalla asenteella. Manulla mielestäni näkyi melko vahvasti kiertämistä ja se selvästi halusi hallita partiota. Varsin hienoa ekakertalaiselta. Kylläpä huomasi pojasta, että joutui pohtimaan asioita. Lumikin hallitsi itsensä hienosti, vaikka ääntä olisi tahtonut käyttää alkuun turhan paljon. Lumilla oli havaittavissa kiertämistä aavistuksen verran enemmän, joka kenties johtui lammastreeneistä. Lumilla oli havaittavissa myös hyvin ruskamainen toimintamalli ns. pattitilanteissa, sillä periksi ei oikeen anneta, vaan vähän väkisin painostetaan niskuroiva poro takaisin. Tämä tosin voi olla ihan vaan tyypillinen nartuille. Kaiken kaikkiaan hienoja lapsosia kyllä oli! Vallakin oli selvästi pohtinut porojen liikuttelua taipumustestin jälkeen. Hieman oli tilanteet Vallalle vielä kysymysmerkkiä, sillä kovasti yritti käydä kysymässä ihmiseltä neuvoja. Valla työskenteli kuitenkin varsin mukavalla asenteella, vaikka välillä vähän vahingossa ajautui turhan lähelle poroja. Hauska tuo Vallan tyyli, kun se vaan on sellainen pieni harmiton paimen.

Ruskan kanssa meillä sitten oli sitä zen-tilan etsintää. Alku vaikutti lupaavalta, vaikka hvyin, hyvin hankalaa se Ruskalle oli. Se teki pajon sijaistoimintoja, mutta työskenteli pyydettäessä yllättävän hyvin. Kuunteli ohjeita mukavasti, vaikka sitten muutamissa hetkissä paine kasvoi liikaa ja vanha Ruska tuli esiin. No onni onnettomuudessa, kyllä se Ruska nykyään onneksi uskoo jo, ettei noita hyökkäysiä suvaita. Päästiin ensimmäisellä kierroksella ehkä muutaman kerran tilanteeseen, jossa Ruska pyynnöstä löysäsi painetta ja siirtyi syömään paskaa. Toisella kierroksella samaan malliin jatkettiin, välillä se kuppi kiehahti, vaikka nyt tuli niitä tilanteita, joissa Ruska yritti keksiä erilaista toimintamallia porojen liikkeelle saamiseen. Ne pari omatoimista ehdotusta paineen löysäämisella ja haukun käyttämistä oli kyllä liikuttavia. Ehkäpä,ehkäpä me opitaan tämä!! Huikeaa on kyllä tuo muutos, mikä ollaan tämän talven aikana saatu aikaan. Ruska alkaa selvästi hallitsemaan hermojaan.

Muutamia kuvia reissusta:

Ruskan kuljettelua. Tilanteita, joissa näkyy kuinka kovasti yritetään keskittyä oikeen mielentilaan.

Muutama kuva myös lapsosista:

Manu

Alkuun oli liikaa kaasua, joka onnekseen saatiin hallintaan.

Loppua kohden Manu ymmärsi hienosti toivotun asenteen.

Lumingsti. Toipa niin mieleen maailman ihanimman pikkujätkän <3

Lumi

Lumi

Valla

Valla tansahdellen

Valla kiertää

Sunnuntaina käytiin sitten taas tekemässä esineitä. En kyllä osaa sanoa, mitä noiden Ruskan ja Nonan pääkopassa on tapahtunut, mutta taas ne tekivät varsin loistavat esineet. Ei ollut enää hankikantoa, joka teki liikkumisestä aavistuksen verran raskaampaa, mutta varsin sukkelaan ja vaivattomasti nousi kolme esinettä. Molmmilla oli nyt pari esinettä takanurkassa ja yksi keskellä. Ruskan työskentely näytti kyllä taas niin hienolta. Nona teki pari pientä pistoa ennen kuin muisti liikkua eteenpäin. Ilmaisussa sitten ollaan hieman kysymysmerkkinä. Nonalle on työstetty haukkua ja se kyllä sujuukin varsin sujuvasti. Yrityksenä on ollut tehdä myös paikkaa, niin että Nona haukkuu makuulta. Nyt ei meinannut millään mennä maahan muutamassa ilmaisussa. Haukkui kyllä hyvin paikaltaan, mutta se maahanmeno oli ihan unohtunut. Mieleen heräsi vaan kysymys: kannattaako tuota maahan menoa oikeen vaatia, kun se kuitenkin on tietyissä maastoissa hyvin hankalaa. Alkuun ajatuksena oli rauhoittaa tuota ilmaisua, sillä Nona hyppi, pomppi ja kiersi ensimmäisissä versioissa ilmaisuja. Pohditaan, pohditaan.

Pohdintaa riittäsi myös niissä kontakteissa. Se puomin kontakti on vaan jotain sellaista, mikä ei meinaa mennä tajuntaan. Tätä pohdittiin tämän viikon agitreeneissä ProPerrolla. Kävi ilmi, että Nona varmaankin yrittää ottaa osumaa etutassuillaan, joka kovasta vauhdista on kyllä varmasti hyvin haastavaa, jopa vaarallista. Tämän seurauksena sitten loikkaa aika tehokkaasti kontaktin yli tai sitten jarruttaa ja kääntyy katsomaan. Kaipa me vielä yritetään, vaikka en tiedä saanko tuon tajuamaan takajalkojen tarkoituksen. Pääsiäisenä käydän kokeilemassa kisaratoja muutaman startin verran.

Talviteloilta esineille

Tänä viikonloppuna aktivoiduttiin vaihteeksi treenailemaan esineitä porukalla. Onhan mun pitänyt tehdä motska treeniä tässä talven mittaan, mutta ihan muutamaan kertaan ne on jääneet. Ruskapa sitten yllätti minut ihan totaalisesti. En tiedä oliko ne pari treeniä jo tuonneet sen tavoitellun esinemotivaation, mutta hienolta näytti Ruskan meno, vaikka itse sanonkin. Siinä oli jo sitä asennetta, mitä niin toivon. Kas tässäpä Ruskan menoa jopa kerrankin ihan videolla.

Eka lenkki oli joku härölenkki, joka kaartoi pois alueelta ( ei näy videolla), mutta sitten se loksahti kohdalleen ja kolmella pistolla nousi esineet. Tuuli tuli tarkoituksella edestä. Nonakin teki lähes yhtä hienoa jälkeä. Hyvin käyttivät nenää, vaikka tuuli kyllä oli sen verran selvä, että kyllähän tuossa pitäiskin saada haju helposti. Nona teki myös pari ilmaisua ja ne vaikutti jo ihan lupaavilta.

Muuten me ollaan käyty hiihtämässä lyhyitä vetoja ja nautittu hankikeleistä. Nyt vaan vaikuttaa siltä, että perjantain hiihtotreenit kuluttivat Nonan tassuja sen verran, että neiti alkoi ensin aristelemaan ja nyt sepelillä selvästi kinkkaili. Tossuja en vaan saa pysymään kunnolla jalassa, joten Nona joutuu nyt siputtelemaan hihnassa lenkit. Hanget ovat onneksi sen verran sileät, että siellä ei tassuja tarvi aristella, kunhan ei vaan ihan päättömästi juoksennella.

Olihan se vähän odotettavissa, että kohta jonkun tassut aukee, kun melkoista rallia ovat tytöt vetäneet lenkeillä vetäneet. Nonan kohdalla vielä nuo hiihtovedot ovat olleet hyvin tassuja kuluttavia.

Vähän ollaan otettu lenkkien yhteydessä tokoilukin. Aksaakin käytiin taas muistelemassa ensin omissa treeneissä ja Nonan kanssa vielä ProPerron valmennusryhmässä. Pari viikkoa taukoa näkyy etenkin ohjaajassa, joka ei oikeen muista liikkua. Josko me kohta taas päästäis kokeilee kisamenoa, vaikka eihän ne kontakti nyt ihan kunnossa ole.

Muutaman viikon takaisia kuvia poroilla vierailustakin saatiin. Kuvat ottanut Merja Soudunsaari.

Ruska

Ruska

Nukka

Vauhti kiihtyy

Menneenä viikonloppuna käväistiin suksimassa Jämin SM-viestit. Yksilömatkalle ei tänä vuonna päästy osallistumaan pakollisten muiden menojen takia. Saimme kuin saimmekin joukkueen kasaan naiset C-sarjaan, vaikka vielä lauantaina se oli hieman epävarmaa, koska yksi viestinviejä olikin perunut osallistumisensa. Ladun kunto sai aikaan melkoista porinaa ja aika moni jättikin osallistumasta jäisen paanan takia. Sunnuntaina paana oli kyllä saatu varsin hyvän kuntoon, enkä itse ihan käsittänyt sitä nurinaa. No minulla onkin pieni ja hidas koira, jonka kanssa ei edes tarvitse kovin pitkää matkaa hiihdellä. Ymärrän toki, että voimakkaampien koirien kanssa haasteet kasvaa, mutta minusta tämä on laji, jossa myös suksijan on osattava pestinsä. Entisenä maastohiihtäjä sunnuntain paana oli melkoisen iisi laskuineen kaikkineen. Suuressa maailmassa oli vähän haastavampia laskuja ja ne piti aikoinaan laskea täysillä alas, toki pystyssäkin piti vielä pysyä.

Meidän sarjaan oli ilmoitettu neljä joukkuetta, joista yksi oli jäänyt poissa. Kaksi joukkuetta koostui varsin nopeakinttuisista koirista, joten oli aika selvää, että voitosta ei taistella. Meillä oli Nonan kanssa ankkuriosuus. Eroa kärkeen oli syntynyt jo reilusti, joten omaa suoritusta tehtiin. Nona työskenteli ihan hyvin, mutta reitti ei oikeen ollut neidille tarpeeksi selkeä. Joka käännöksessä vähän arvottiin mihin suuntaan lähdetään, mutta muuten tasaisen varmaa työtä tehtiin. Kääntöpaikan jälkeen tuli kumpuileva alamäki ja ihan yhtäkkiä huomasin olevani pepullani. En oikeen vieläkään käsitä, miten sinne päädyin. Nona kääntyi katselemaan tätä tapahtumaa, mutta onneksi sain kammettua itseni takaisin jaloille ilman suurempia stoppeja. Loppupätkä oli melko tasaista paanaa ja välissä Nonan ote oli hieman löysempi. Vähän toki jännäsin sitä, miten lämmin keli vaikuttaa jaksamiseen. Maaliin päästiin hienolla loppukirillä, jos ei muuta. Oman kellon pysäytin aikaan 10:16, joten ei se mitenkään huonosti mennyt. Kisajärjestäjien kellot olivat laittaneet tuohon vielä toka viestinviejän hiihtämän ajan vaihtoon. Meidän lopputuloksena oli kolmas sija, joka tarkoitti myös SM-pronssia.

Nonan vauhti on kiihtynyt koko ajan ja jos katsoo nopeimpia koiria tuolla Jämin SM-kisoissa, niin tuolla ajalla jäätiin 45 sekkaa SM-ykkösestä. Yli minuutti ollaan vuodessa otettu kiinni, joten varsin onnistunut kausi on ollut. Nyt tarvittais vielä aavistuksen suurempi pykälä sekä koiralle, että hiihtäjälle. Jos hiihtäjä vielä oikeasti saisi laitettua itseään enemmän likoon, niin ehkäpä kaikki olisi mahdollista.

Keskittyneesti mennään. Kuva DogSportsPhotos.

 Vauhtia ollaan kiihdytetty myös keväthangilla. Ilmat ovat olleet sen verran loistavia, että on passanut lenkkeillä. Muut treenit ovat nyt vähän odottamassa omaa aikaansa, josko sitä kohta taas saisi aikaiseksi.

Ilme sen kertoo - ihan mahtavuutta.

SilmäpuoliNon

Naatiskellen.

Kevät on hyvä aika pistää vähän hösseliksi. Ruskan ja Nukan tyylinäytettä.

Hiihtoa, tokoa ja poroja!

Viime viikon sunnuntaina tehtiin reissu Kangasniemelle. Luvassa oli valjakkohiihtokisat, jotka olivat vielä bordercollieiden ja kelpieiden rotumestaruudet. Viime vuotista mestaruutta lähdettiin puolustamaan eikä suotta, sillä Nona uusi rotumestaruuden myös tänä vuonna. Hieno pikkukoira kerrassaan!! Kaiken lisäksi voitimme myös naisten C-luokan ihan mukavalla tuloksella.

Keliolot olivat melkoiset. Lunta tulla tuprutti koko ajomatka ja lämpötila oli siinä nollassa, joten tiedossa oli varsinainen työkeli. Kisapaikalle löydettiin perille hyvin. Onneksi sai seurakaverin perässä suunnistaa. Pieni ilonaihe oli huomata, että kisajärjestäjät olivat ajaneet paanan koneelle vast`ikään. Ei siis sentään ihan tarvinut tarpoa siellä lumipöperössä. Toisaalta se oli lopulta pieni lohtu, kun suksi selvästi imi kostealla lumella. Verryttelylenkki oli siis aika leppoisa, kun ei suksi huilannut sitten yhtään. Paanakin vaikutti melko pehmeältä, joten koirillekin oli luvassa haasteita. Suksen testaukset ja lämppäilyt saatiin hoidettua ihan kivasti ja koitti se lähdön aika. Nona oli mukana hommassa hyvin heti alusta alkean. Lähtösuoralla oli sen verran pehmeää, että kyllä se Nonakin sinne upposi. Vähän neit tästä hämmentyi, mutta jatkoi työskentelyä. Ekat kilsat menivät etsiessä ei-niin-upottavia uria. Sitten alkoi ylämäki pätkä, joka oli kohtaisen työläs. Hienosti tämä sujui, vaikka näin jälkikäteen totesin, että olisi pitänyt laittaa itseään vähän enemmän peliin. Loppumatkalla oli sen verran vauhdikkaita laskuja, että niissä pääsi hyvin palautumaan. Nonakin sai taas paremman vaihteen silmään, kun saatiin edellä meneviä kiinni. Kaksi ohitusta matkalla tehtiin. Ennen maalisuoraa oli käännös ja tienylitys, jossa Nona oli kyllä vähän pihalla. Niin oli useammat muutkin. Maaliin päästiin jo tutulla kirillä. Siinä vaatteita päälle laittaessa Nona olisi voinnut lähteä vielä toiselle kierokselle, kun katseli viimeisiä lähtijöitä.

Tulokset kertoivat sitten mukavan sanoman. Voitimme oman sarjamme ja aikakin oli mielestäni ihan hyvä. Yli minuutti oli lähtenyt pois viime kerran kiekasta.

Lunta tuli lähdön aikaan. Kuva Katja Juntunen.

Maaliin tulossa. Kuva Marjo Halmiala.

Palkalle tullaan. Kuva Katja Juntunen.

Hiihtoa jatkettiin viime viikolla treenimuodossa. Vitonen huilaa jo ihan kivasti kahdessa osassa. Vähän otettiin taas irrottelua kaksvaljakossakin. Nukan kanssa ollaan saatu tehtyä kahden kilsan kokonaismatkaa osissa. Viime treenit osoittivat, että Nukka ei vielä irtoa tyhjälle. Omatoimitreenissä ei ollut palkkaajaa, joten Nukalle piti tehdä ihan lyhyitä vetoja.

Viime viikolla tehtiin Nonan kanssa myös aksaa. Kontaktitreeniä pitäisi päästä tekemään nyt, kun niitä uusia työvälineitä on saatu käyttöön. Vähän kyllä meinaa iskeä epätoivo tämän projektin kanssa, kun Nonalla on kuitenkin se kaikki vanha siellä niin tiukasti kiinni. Ratareenissä ollaan löydetty yhteistyö. Aika kiva tunne, kun voi luottaa koiraan. Ruskankin kanssa ollaan saatu aksaan vähän asennetta, kun ollaan pidetty meno varsin suoraviivaisena. Ruska kepittäis parhaimmillaan varsin mukavasti. Kontakteja pitäs kasailla Ruskallekin, mutta josko sitten aikanaan.

Meillä alkoi talviloma, joten loman alkuun otettiin sitten äkkilähtö möllitokoon. Alkuun ilmotin vain Nonan, mutta viime hetkellä, juuri ennen luokan alkua, ilmoitin Ruskankin muistelemaan. Ruska teki hyvin omantasoisen suorituksen. Estehypyn nollasi, kun meni maahan. Eipä olla miesmuistiin tokohyppyä tehty ja Ruska vähän heijasteli eteenmenoa. Pisteitä kerättiin melko löysällä arvionnilla 165p. Virallisiin kokeisiin sais siis suunnata. Nona tokoili myös ALOa. Treeniin nähden ihan kivaa tekemistä. Seuraaminen on ainut mikä on minusta hyvä. Sekin aavistuksen edessä, mutta asenne siinä on kiva. Maahanmenossa on tahmea. Seisomisessa nimittäin näytti oikeen hienon maahanmenon. Seisominen ei vaan mene jakeluun. Höh! Hypyssäkin pysähtyi ensin hyvin, mutta valahti istumaan ennen kuin olin lähelläkään koiraa. Kaikista eniten rassaa Nonan yleisvire. Toki kokeenomaisia ei meillä ole tehty, mutta silti. Parin liikkeen jälkeen alkoi nimittäin se haahuilu kehässä. Piti käydä haistelemassa liikkeenohjaaja ja muutenkin koira vaikutti paineistuneelta. Eikä oikeen riemuitse kehuistakaan kunnolla. Puuh...No kaiken kaikkiaan saatiin kuitenkin pisteitä 170,5, joskin tosi löysällä arvioinnilla. Ehkäpä se siitä kokemuksen ja treenin myötä helpottaisi. En vaan oikeen tiedä uskallanko tuolla asenteella lähteä virallisiin.

Loman toisena päivänä suunnattiin kohti pohjoista. Matkan varrella tehtiin stoppi Kerppumutkaan poroja katselemaan. Ruska oli tapansa mukaan hieman kierroksilla. Pari kertaa ehti taas tehdä pöllöilyä, vaikka nyt kyllä sentään kuunteli kieltoja. Heti kun päästään porojen lähellä, tulee Ruskalla tuo pöllytys mieleen. Ruska saattaa esittää näennäisesti hyvin rauhallista, mutta ei tarvita kun pieni äkkiliike poroilta, niin neiti on menossa. Saatiin onneksi tätä taas vähän hanskaan ja Ruska näytti jo ihan lupaavia otteita. Se yllätyksekseni ei heittänyt hanskoja tiskiin, vaikka vähän jouduttin kieltämään. Pitäisi itse vaan osata lukea tilanteita, että osaisi puuttua asiaan. Ihan vähän olen tässä kuitenkin kehittynyt. Nukan kanssa keskusteltiin sitten siitä työn tekemisestä. Meillä on Nukan kanssa taas pieni dilemma päällä, joten yritimme kokeilla, josko Nukka lähtis kouluttajan kanssa tekemään paremmin. Minun kanssasi Nukka nimittäin vaan keskittyy mielistelyyn ja vierellä kulkemiseen. Minun silmään vaikutti siltä, että Nukka selvästi paremmin käsitteli asian vieraan kanssa. Yritti välillä vaikuttaa poroihin, vaikka vähän ilmeni turhaa haukkumista. Toisella kierroksella sitten tehtiin yhdessä. Nukka kulutti suuren osan aikaansa leikkimällä kakkikikkareiden kanssa, sijaistoiminto kai se tämäkin. Muutaman kerran oli kartalla ihan kivasti, mutta enemmän hengailua se oli. Hyvä mieli kuitenkin jäi tästä reissusta. Ehkä olen jo vähän ymmärtänyt noiden mielenliikkeitä. Nukkka todennäköisesti kaipaisi tuota hengailua ja itsetunnon vahvistelua, Ruskan kanssa saadaan panostaa asenteeseen ja siihen, että Ruska ymmärtäisi purkaa painetta, jos se meinaa kasvaa turhan suureksi. Muutaman kerran olin havaitsevinani, että Ruska kovasti yritti olla kiihtymättä. Käänsi katseensa pois, vaikka porot tuijotti.

Hajatelmia

Viime aikoina on ollut syytä rasittaa vähän omaakin päänuppia erilaisten pohdintojen ja ajatelmien myötä. Vähän väkisin ne ajatelmat ovat kääntyneet hajatelmiksi. Oma treenimotivaatio ja into haastaa itseäni on kai hautautunut jonnekin lumikinosten alle. Motivaatiopulan takia on myös reenaaminen jäänyt vähemmälle, ainakin agilityn ja tokon osalta. Tällä hetkellä ainut laji, joka iskee on valjakkohiihto. Onneksi edes se! Olisihan meillä nyt tulevana sunnuntaina kauden eka kokomatkan kisa, joka on myös samalla bortsujen rotumestis. Toivottavasti saataisiin tuonne mukava ja ehjä suoritus. Nonan kanssa on treeneissä vedetty nyt sitä vitosta parissa pätkässä, joten jospa se matka huilais.

Vetolajeista voitaneen vielä mainita viime sunnuntain uusi aluevaltaus. Nona kävi vedättämässä lapsia pulkalla tai oikeestaan rekihän se oli. Yllättävän hyvin Nona suhtautui hommaan, vaikka aisat ensin hieman ahisti. Mutta siitä se neiti lähti kerta kerran jälkeen vaan selkeämmin työskentelemaan ihmisvilinässä. Ihanaa oli taas todeta kuinka helppoa Nonankin kanssa on mennä yleisille paikoille. Kierros kun oli heitetty, niin neiti odotteli rauhallisesti seuraavaa kyytiläistä. Onneksi jotkut lapset muistivat tulla kiittäämään Nonaa rapsutuksin, sillä se valjaissa nököttäminen oli kuitenkin vähän ikävää, kun ei päässyt luikertelemaan ihmisten iholle. Huomaa, että Nona on kasvanut, kun se jotenkin osaa suhtautua lapsiin niin sopivalla volyymilla.

Rekikoira ja sen kyytiläinen.

 Mutta sitten niihin hajatelmiin. Tällä viikolla on kyllä ollut myös niitä hetkiä, jolloin se into hetkeksi purskahtaa pintaan. Kontaktien suhteen tultiin loppupäätelmään, että Nonalla ei vaan ole käsitystä, mitä toivotaan. Tässäpä yksi hajatelma, sillä en ilmeisemmin osaa olla kertomatta koiralle, että pieleen meni. Nona jarruttaa puomin alastulolle tultaessa edelleen, jolloin loikkaa kontaktin yli. Kontaktit siis joudutaan aloittaa alusta. Muutaman kerran olemme saaneet aikaiseksi lenkkien yhteydessä ottaa juoksutusta. Koska sopivaa mattoa en vielä mukaan löytänyt, ollaan jäältä valittu kelkan ura, jota pitkin juostaan. No nämä juoksutukset on sujuneet mukavasti, vaikka minun silmä ei osaa kovin hyvin havannoida laukkaa. Ruska ja Nukkakin ovat päässeet tekemään tätä. Lenkkien yhteydessä on myös vähän muistetltu tokoa, mutta aika höntsäilen. Voi kun saisin sen motskan reenata Ruskan ja Nonan kokeisiin. Pitäisi kai mennä vaan ilmoamaan ne kokeeseen. Tosin eipä sekään auta - hajatelma sekin. Nona on kyllä taas näyttänyt sitä asennettaa, joka sykähdyttää. Kyllähän sillä matsua löytyis, mutta...en kai osaa käsitellä sitä oikein. Tällä viikolla nimittäin sattui ja tapahtui taas vaihteeksi. Jäällä ollaan nyt lenkit tehty ja välillä tytöt ovat ottaneet ilon irti siitä. Nyt taas maanantaina mahtoi jää jonkun verran poksahtaa Nonan kohdalla, joka aiheutti tietty reaktion. Nona tulee noissa tilanteissa minun luokseni sellasena säällittävänä rättinä - korvat luimussa ja häntä alhaalla. Muutenkin pälyilee ympärilleen kuin säikky kauris. Koska minulla ei juuri tuolla kerralla ollut yhtään nappuloita taskussa, niin kuin useasti on, niin yritin olla reagoimatta Nonan käytökseen. En kai vaan ole riittävän uskottava noissa tilanteissa, kun Nonalle jää nuo hetket vähän liian hyvin muistiin. Jäältä onneksi selvittiin pois suunnilleen normaalisti, mitä nyt se hyvä fiilis loistavasta kelistä oli kadonnut kai laskevan auringon kanssa yhtä matkaa. Myöhemmin illalla sitten vetotreenien yhteydessä verryttelylenkillä Nona totesi lähes kaiken hyvin epäilyttäväksi alustaksi. Parkkipaikalla piti kulkea reunoja myöten, sillä autonurat olivat niitä pahoja. Itekin kai suhtauduin asiaan ihan liian totisesti ja sen huomasi koirasta. En oikeen tiedä ottaako Nona nuo tilanteet itse liian vakavasti, vai johtuuko se minun veetutuksesta, miksi sille ne jää päälle. Tämäpä onkin se johto hajatelma - miksi jään liikaa kiinni niihin negatiivisiin asioihin. Ärsyttävää ja hyvin kuluttavaa.

Onneksi aurinko on taas vilauttanut itseään taivaalla ja me ollaan saatu hyödyntää sen valoenergiaa...

ja onneksi oikealla asenteella (ja välineillä) jäällä ulkoilu sujuu taas normaalisti. Jospa tuo valoenergia tosi myös motivaation takaisin. Sillä aikaa keskitymme kai pieniin askeliin. Ei se päämäärä vaan se matka sinne.

Black & white

Näillä väreillä on treenit edenneet ja "edenneet". Nonan kanssa ollaan taas vaihteeksi melko solmussa aksailun suhteen. Kontaktitreeni ei ole tuonut toivottua käyttäytymistä, vaikka eipä noita treenikertojakaan ole liiaksi. Kaikki kontaktit kusee ja se suurin ongelma on se, että minulta puuttuu sopivat työkalut. En osaa. Puomissa ei vaan laukat satu kohdalleen, kun ehkä joka viidennellä. A:lta tulee kovassa vauhissa liian korkealta alas. Keinun tekee joko lentokeinuna tai sitten juoksee puoleen väliin, hidastaa, odottaa, että laskeutuu ja loikkaa pois. Aksassa muutenkin tökkii asenne, etenkin ohjaajan. Ei kestäis jäädä yhtään nyrpeilemään ja jallittaan, kun tuo Nona ottaa siitä sen verran herkästi itteensä.

Käytiinpä viikonloppuna Nonan kanssa Oulussa aksaa kolme rataa. Ekalla hyppärillä tehtiin jo jotain historiaa, sillä saatin tulos 5. Aika oli todella hidas, etenemä just neljän pinnassa. Tällä radalla alussa oli mielenkiintoinen pyörittelyhässäkkä, josta sitten muutaman valssailun kautta kepeille ja suoraviivaiseen paahdatukseen. Lopussa oli taas muutama valssi melko tiukkaan ja loppusuora alkoi putkesta. Nonan kanssa lopun valssit koitui kohtaloksi, kun ei ajoitus sattunut oikein ja jouduin kalastelee toiselle valssille, jonka takia sitten eksyin putkilinjasta ja Nona tuli mukaan ohi putken suun. Siitäpä sitten kielto. Ruskan kanssa käytiin hiputtelemassa myös tuo hyppäri. Ruska teki suht varmaa työtä, mutta hitaasti. Kepit olis saanut olla räväkämmät ja pussiinkin jäi asumaan (vaikka se oli kyllä tosi pimee pussi, josta monet kakkosluokan koirat tuli pois). Valssit Ruskankaan kanssa ei olleet niitä parhaimpia, mutta ilman ratavirheitä maaliin tultiin. Vieläkään vaan ei ylletä Topran Samin aikoihin, sillä yliaikaa tuli 0,11. Nonan kanssa jatkettiin pari agirataa ja odotetusti puomilta tuli kontaktivirheet. En kyllä radalla jäänyt katsomaan, miten se ne juoksee, kun yritin vain ehtiä ohjaamaan. Agiradoilla tuomarina oli Minna Jokisaari. Ekalla agiradalla oli meno jo varsin mukavaa. Radalla oli vaan sellainen 30metrin suora paahdatus, joka loppui renkaaseen ja siitä piti kääntyä hypylle ja kepeille. Rata alkoi kivasti sillä sain puomille vähän etumatkaa ja ehdin ottaa koiran mukaan ja laittamaan sen viskillä oikeeseen putkeen. Toinen putki olisi ollut tarjolla, mutta kerrankin oltiin kartalla yhdessä. Siitä sitten sinne suoralle, joka sujui melko hyvin omalta osalta. Nonaa taisi taas vähän arveluttaa jarrujen käyttö ja kiersi renkaan. Korjailttin se kuitenkin ja jatkettiin. Ei löytänyt keppien sisään, vaan juoksi ekasta välistä pois. Alettiin korjailee ja Nona oli sitä mieltä, että nythetijustkerromitätehdäänminnemennään. Siinä huutaessa se sitten otti ylimääräsen hypyn ennen kuin löysi kepit. Puuh.. Loppurata sujui taas ihan kivalla meiningillä. Vika rata oli sitten aika kammotus. Ohjaaja ei muistanut / ehtinyt edetä suunnitelman mukaan, joten kaikki kusi. Kaikki sai oikeastaan alkunsa keinusta, joka oli kolmas este. Jäin katsomaan, että loikkaako ja unohdin koko homman. Nona otti keinun tosi hitaasti. Argh. Muu sitten olikin omaa tupeksuntaa. Hylky mahtoi tulla vasta vikalla esteellä, kun se jäi ottamatta. Mahtoi siellä kieltokin tulla yhden hypyn kohdalla, kun olin ihan väärässä paikassa väärään aikaan ja meinasin törmätä koiraan. Sellastapa se taas vaihteeksi. Aika tummalta näyttää tuo aksamotivaatio tällä hetkellä. Eniten ahdistaa just nuo kontaktit. Kun en tiedä miten toimia niiden kanssa, että päästäis oikeesti eteenpäin. Ehkä me sittenkin jäädään vaan treenitauolle ja katsotaan kisoja sitten, kun oikeesti osataan jotain.

Ruskan kanssa aksailu on ollut sitä pikkusievää piiperrystä. Se tsemppaaminenkaan ei auta, kun se kenties vähän liikaa häiritsee Ruskaa. Parempi tunnetila kai pitäsi saada treeneihin, kun siellä on välillä niin kamalaa Ruskastakin. Kunpa vaan osaisi ja muistaisi sen itse. Nukan osalta olen jo melkeen todennut, että en kehtaa vääntää aksaa sen kanssa.

Valoisampia näkymiä on sentän ollut tuolla ladulla. Siellä ollaan treeniä tehty Nonalle ja Nukalle. Nonan kanssa on siirrytty normimatkan reenaukseen. Ollaan siis vedetty se vitonen kolmessa osassa kaavalla 2+2+1. Tuo meidän treenimaasto ei ole mikään helpoin, sillä ylä- ja alamäkeä löytyy. Sen on kyllä Nonastakin huomannut, että alkaa vähän tassuissa tuntumaan. Sinnikkäästi se silti töitä tekee ja alamäissä se on petrannut ihan hirmuisesti. Nyt ollaan sitten parissa treeneissä vedetty vielä loppusilauksena Nona parivaljakkoon kaverin seisojan kanssa. Melko hyvältä näyttää näiden meno, josko se tois Nonallekin vähän vielä tehoja lisää. NukkaRukkakin on kunnostautunut näissä hommissa. Se vetää jo tosi hienosti, vaikka uudet urat aiheuttaa vielä ihmetystä. Nukalle ollaan tehty kilsan lenkkiä parissa osassa. Nyt viimeisissä treeneissä vedettiin pari kilsaa neljässä osassa. Melko maltilla koitetaan Nukan kanssa edetä, kun tarttuu vähän häiriöihin ja selvästi tarvitsee sen palkan sinne eteen.

Aksatuntumaa hakemassa

Niin se koitti tämän vuoden ekat aksailut. Nonan kanssa kävimme ACEn kisoissa pari agilityrataa juoksemassa tai ei me oikeesti niitä juostu. Tavoitteena oli saada kivat hyvänmielen suoritukset, jossa ei jäädä virheisiin ja väärän rataan kiinni, mutta penkin alle meni. Eka rata oli ihan kivanoloinen. Puomiltakin oli oikeen sopivasti suora paahdatus putkeen. Me Nonan kanssa emme tosin sinne asti edes päässeet. Meno alkoi ihan kivasti ja päästiin esteelle numero 11, joka oli A. A:n vieressä oli putken suu ja Nona ampui suoraan sinne kuuntelematta kontaktikäskyä. Tätä käytiin oikeen varta vasten vielä reenaamassa ennen kisoja. Toisella kerralla muisti jo kuunnella. Siitäpä otettiin sitten suoraan loppusuora ja poistuttiin radalta. Sinänsä ihan hyvänmielenrata, mitä nyt Nonan tupeksuntaan kaatui. Nona kun tahtoo putkeen. Toisella radalla ei sitten onnistunut mikään. Ennen lähtöä Nona alki nostaa kierroksia nähdessään edellä menevän koirakon suoritusta. Tämä jäi jotenkin minulla päälle ja lähdössä kutsuin koiran ihan liian aikasin liikkeelle, enkä edes itse tajunnut liikkua. Kolmosesteelle piti saada valssi ja kääntyä putkeen, mutta koska oli vähän jälessä, niin hätiköin valssin, jonka seurauksena Nona kielsi hypyn. Siitä matka jatkui kuitenkin esteelle numero 8, joka oli muuri. Muurille tultiin suorasta putkesta. Nona kaahotti putkesta tulemaan ja päättikin sitten, ettei muuria voikaan hypätä. Nonahan ei ole koskaan ollut mikään kohelo rämäpää ja sitä oikeastaan inhottaa tiputella rimoja. Muuri kovasta vauhdista oli ilmeisemmin taas vähän turhan haastava pala, etenkin kun Nona tahtoo juosta kovaa. Aloin sitten korjailemaan muuria, kävellen. Tämä ohjaajan jumittuminen aiheutti sitten sen, että Nona ehti hypätä seuraavan hypyn, joka olisi pitänyt ottaa takaakiertona. Siitä sitten koitettiin kepeille räpeltää ja ne onneksi löytyikin. Mutta sitten hupsista taasen, viimeinen keppiväli jäi tekemättä. Kepit uudestaan. Keppien jälkeen piti viedä taas takaakierrolle ja siinä matkan varrella arvoin, että pyöritänkö vai niistänkö. En osannut päättää ajoissa ja lähdin muka pyörittämään, mutta sitten vaihdoinkin niistoksi. Olinpa reilu. Tämä aiheutti sen, että Nona hyppäsi hypyn viistosti ja kiersi toisen siivekkeen kautta. Vielä koitettiin jatkaa matkaa ja kyllähän se sillä suoralla pätkällä onnistui ihan ookoo. Päästiin puomille, enkä kyllä millään ehtinyt nähdä, millaset kontaktit tuli. Siinä kun koitin tsiikailla kontakteja, niin Nona ehti paahtaa putkeen, joka odotti siellä puomin edessä. Nyt menoa olisi pitänyt jatkaa ihan toiseen suuntaan hypylle. Minä vielä sähellän Nonan ottamaan sen kuuluneen hypyn ja taas Nona ajautuu ihan väärille urille. Onneksi maali jo häämötti ja sinne juostiin vaan ilman hyppelyitä. Sellanen reissu se.

Jäipä kyllä niin paljon hampaankoloon tuolta viimeiseltä radalta, että... Eniten harmittaa se, että harmitti niin pirusti tollainen sähläily ja Nonakin sen jo huomasi. Meidänhän nimenomaan piti keskittyä siihen hyvänmielen aksailuun. Puuh...Peiliinhän sitä saa katsella, josko sieltä vaikka laittais yhden tyypin tilille. Onneksi Elastinen jaksaa tsempata, sillä me aiotaan edelleen JATKAA ja JAKSETAAN, VAIKKA VÄKISIN. Vaikka se treenimotska on taas hukassa, ja kaikki on kaaosta ja me ei osatakaan mitään. Jospa seuraavalla kerralla sitten päästäs edes siihen hyvänmielen aksaan kiinni, sillä tulin päätökseen, että kisareeniä tarvitaan vaan enemmän.