sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Joulun tuloa odotellessa

Talvi alkaa näin joulun seudulla ottamaan jo otettaan. Tämä tarkoittaa meillä tietenkin sitä, että vetotreenit siirtyvät suksille. Syksyllä on vetotreenejä vedetty pääsääntöisesti kikkarilla ja pyörällä. Juoksemaan en ole tohtinut ryhtyä, kun murtunut jalka on vielä vähän antanut viitteitä siitä, että se ei pysy vauhdissa mukana. Lokakuun alussa käytiin vähän ottamassa tuntumaa kisapaanoilla ALMA OFF SNOW kisoissa, jotka olivat myös SM-kisat. Otin osaa lainakoira Paukun kanssa, jonka kanssa mentiin harratekikkarissa 3km. Päivän lopuksi Paukku urakoi toisenkin kikkarikolmosen SM-viestissä, jossa meidän tyttöjengi sijoittui sijalle 4. Nona pääsi aloittamaan meidän viestin juoksuosuudella Alinan kanssa, toisen osuuden hoiti Jasmin, joka myös juostiin. Harmikseni en saanut suunnittelemaani canicross starttia Riipille tälle syksyä. Riipi ja Manu ovat nyt treenailleet melko säännöllisesti, pääsääntöisesti kaksvaljakkona. Manu hoitaa innostamisen ja Riipi handlaa suunnat ja reitin valinnan. Nona on myös varsin lupaavassa kunnossa, vaikka ei syksyllä saanutkaan enempää startteja.

SM-viestin lähtö: Nona ja Alina oikeassa reunassa nauhan vieressä



Vetojen lisäksi ollaan tässä marras-joulukuun aikana muutamat treenit päästy tekemään agilityä uudessa hienossa Koiramekassa. On kyllä luksusta, kun tuollainen halli on ihan lähellä. Marraskuun alussa kävimme Lappalaisten Superpäivillä Riipin kanssa agilityssä, Ruskan kanssa rally-tokossa ja Manun kanssa noseworkissa. Varsin kiva päivä lappalaisseurassa. Riipi alkutahmeuden jälkeen osoitti taas olevansa ihan kehityskelpoinen. Loppupuolella treenejä luki sokkareita jo todella kivasti, niin että piti ihan lähteä jo miettimään ajoituksia. Vauhtia ja irtoamista Riipi tarvisi enemmän, että päästäisiin samaan rytmiin, mutta tämä vaatisi kyllä sitä treenaamista. Ruska oli kyllä vallan innoissaan päästessään tekemään rallya. Aika kisavalmishan se olisi alokasluokkaan, harmi vaan kun ohjaaj ei ole. Manukin oli ihan pähkinöinä, kun pääsi hajuhommiin. Aika äkkiä herra ymmärsi jutun juonen. Vähän tarttui tuosta päivästä intoa päästä tekemään enemmän noita lajeja, mutta tällä hetkellä aikataulut eivät ole meidän puolella.

Muutama viikko sitten sijoitustyttö Viima piipahti meillä hoidossa. Viima hyppäsi laumaan muitta mutkitta mukaan, vaikka sisko koitti vähän nurista ja lukea lakia. Viima on kyllä ihana diplomaattinen ja lunki noissa tilanteissa. Viiman kanssa oli tarkoitus käydä vetotreeneissä, mutta harmittavasti sairastettiin juuri tuolla viikolla, joten päästy vetoja ottamaan. Agilityä kävimme pikku omatoimitreenit ottamassa. Innokas, vauhdikas ja äänekäs menijä on Viima. Siis ihan valtavan loistava etenijä, mutta hyvin ohjattavissa oleva. Koitimme kuvata pienen ratapätkän treeneistä, mutta harmittavasti ihan ei kuvajaa onnistunut saamaan kuin alun pikkupätkän ikuistettua.
Viiman agilitypätkä: Viiman aksaa 24.11.-18

Viima, Ruska ja Riipi

Manu täytti 6 vuotta. Aikamies jo.

Syskyllä ahkeroitiin Ruskan kanssa yksi hakukoe, joka oli samalla lappalaisten rotumestis. Ihan hirveesti ei saatu tottista treenailtua, kun Ruskalla oli lihaksistossa ollut kremppaa sen verran, että en tohtinut sitä esteitä hyppyyttää. Koe alko henkilöetsinnällä, joka meinasi päättyä vähän yllättävästi. Ruska aloitti radan työstämisen tuttuun tyyliin. Ensimmäinen maalimies löytyi vähän ennen satasta umpparista. Maltoin olla yllättävän luottavainen koiraan, vaikka etukulmista ei heti löytynytkään ketään. Ekan jälkeen matka jatkui. Meidän tyyli tehdä rataa on edelleen risteily, joten lähetin työstämään toista puolta. Seuraavan piston, minkä laitoin samalle puolelle, mistä oli ensimmäinen löytö otettu, niin Ruska alkoi taas ilmaisemaan. Hyväksyin ilmaisun ja heti kun lähdin kulkemaan kohti koiraa tajusin, että nyt on sama paikka ilmaisussa kuin mitä oli ekalla löydöllä. Siinä sitten kiireen vilkkaan raahustin koiran luo ja otin tuomarin ohjeiden mukaan haltuun. Matkalla keskilinjalle sapetti kyllä hirveesti, miksi ihmeessä en tarkistanut ennen ilmaisun hyväksymistä sen tarkkaa suuntaa. No ei ollut muutenkaan Ruskan tyylistä ottaa umppareita uudestaan. Keskilinjalle päästyämme ensimmäinen maalimies helpotuksekseni kertoi unohtaneensa piilon kiinni. Puuh! Selitys tapahtuneelle! Jatkoimme rataa normaalisti eteenpäin. Ruska työskenteli kivasti, vaikka vähän olisi saanut toisella puolella tehdä syvempää pistoa. Toinen puoli oli joko enemmän hajustettu tai tuuli oli sen verran sivusuuntainen, että sinne Ruska työskenteli jopa ylipitkiä ja vähän liiankin eteneviä pistoja. 200 metrin tiennoilla Ruska oli ottanut lähes 50 metrin etenemän oikean puolen sivulinjaa. Huusin takaisin päin ja iloisesti neiti sieltä laukkoi, mutta vähän ennen keskilinjaa huomasin Ruskan ottaneen hajun. Pitikin huutaa sitten ihan napakasti, että Ruska palaa keskilinjaa luokseni, sillä maalimies oli toisella puolella aluetta. Minun ei myöskään kannattanut lähteä koiran luokse, kun osa alueesta jäisi sitten työskentelmättä. Ruska lopulta saapui luokseni ylittämättä kesklinjaa, joten reippaasti koira matkaan. Ja hetken päästä alkoi ilmaisu. Kun menin piilolle, niin vähän tuhmasti Ruska muutaman kerran hyppäsi piiloa kohti etutassuillaan. Hallintaan tuli onneksi nätisti. Vähän oli jäänyt tyhjä umppari harmittamaan. Rataa oli vielä noin 100 metriä jäljellä. Jatkettiin sitä ilmeisesti kohtuu järkevästi loppuun asti ja viimeinen maalimies löytyi pienen tarkentelun jälkeen lähes takarajalta. Aikaa jäi rutkasti jäljelle sen verran reippaasti Ruska työskenteli. Arvionti jännitti hirveesti. Lopulta tuomari päästi pälkähästä ja jätti ns. valeilmaisun hyväksymättä virheen takia. Kerättiin henkilöetsinnästä kivat 165 pistettä vain 5 pistettä maksimista jäi uupumaan.

Seuraavana vuorossa oli esineruutu. Ruska oli jo vähän väsähtäneen oloinen, kun sen verran innoissaan oli laukkonut hakuradan. Työskenteli yllättävän kivasti kuitenkin ruudussa ja kohta jo tulikin esineen kanssa. Sattui vaan matkalla törmäämään toiseen esineeseen ja vaihtoi siihen. Toinen esine tuli vasemmalta sivurajalta lähietäisyydeltä. Kolmas oikealta takareunalta. Viimeistä esinettä etsittiin pitkään. Ruska otti lopulta sen kerran jo löydetyn esineen suuhunsa ja lähti tuomaan sitä kohti, kun huudettiin aikaa. Uskomatonta, että kaikki neljä esinettä löytyi. Esineruutuun saatiin vähän työstettyä motivaatiota, mutta koskaan en uskonut, että Ruska koetilanteessa jaksaisi työstää kaikki. Olin väärässä!! Esineruudusta kertyi 28 pistettä.

Viimeisenä oli vuorossa tottis. Hirmuisia odotuksia ei ollut, kun Ruska oli tehnyt jo pitkän päivän maastossa. Kaiken lisäksi meidän vuoro oli jälleen aloittaa paikkamakuulla. Yritin luottaa siihen, että noudot ja esteet pitävät meidät 70 pisteen kannassa. Paikkamakuu oli hyvä, vaikkakin heti vietyäni koiran sinne tiesin, että varsinainen tottis on ihan kamlaa. Ruska alkoi raahustaa heti seuraamisessa. Koitin olla höpöttämättä ja antamatta lisäkäskyjä, mutta ihan en pystynyt. Todella luokattoman huonoa tekemistä kyllä. Yritin kuitenkin kiitellä koiraa ennen istumista, että joku herääminen tapahtuisi. Istuminen meni makuulle, muut jäävät ok mitä nyt luoksetulot laamailua lopussa. Toivoin tasamaanoudossa heräämistä, mutta kun sitäkään ei tullut, niin olo oli itselläkin aika tukala. Ennen hyppynoutoa oli aikaa valmistella koiraa, kun tuomari kirjoitti. Ruskan lähtö hypylle oli todella löysä. Yli mentiin ja kapulakin otettiin, mutta takaisin tulo li vielä onnettomampi, joten Ruska kompastui hyppyyn ja tiputti kapulan. Otti sen itse kuitenkin takaisin ilman käskyä ja toi joten kuten perille asti.
Aalle Ruska ei sitten suostunutkaan lähtemään. Kiersi ja haki kapulan ja yritti suunnata takaisin Aan kautta, mutta onneton vauhti esti sen. A-este jäi suorittamatta. eteenlähetyksen teki jopa tähän tasoon nähen yllättävän kivasti. Puuh! Kyllä oli rämpimistä! Vaikka tiesin oikeastaan A-esteen jälkeen, että pisteet ei voi riittää hyväksyttyyn tulokseen, niin kovasti kuitenkin sitä toivoin. Ei ollut tuomari anteliaalla päällä, joten pisteitä kertyi vain 61. Se tarkoitti sitä, että tulos ja koulutustunnus jäi tekemättä. Harmituksen harmitus!! Istuminen tai edes se A-este jos olisi onnistunut, niin olisimme saaneet juhlistaa rotumestaruutta. Mutta onneksi maastot toivot onnistumista ja oppia. Tottis oli osaltaan ihan omaa syytä. Sen verran kokenut kettu alkaa Ruska olemaan, että selvästi kokeenomaista treeniä olisi tarvittu. Nyt saa Ruska kuitenkin jäädä eläkkeelle PK:sta. Se rally-toko olisi kyllä vallan mainio eläkelaji.
Manu, Viima, Riipi ja Ruska: äiti ja sen lapsukaiset


Viima marraskuun auringossa bikineissään.

Nonakin juhlisti syksyllä 6-vuotis päivää. Ihana hönökorva.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Paimennuskesä 2018 ja syyskuun kuulumisia

Meidän paimennuskesä huipentui 8.9. Onnistuin saamaan Riipille koepaikan paimennuksen esikokeeseen Vehmersalmelle. Kävimme Riipin kanssa viimeiset paimennustreenit keskiviikkona 5.9. Tehtiin tuolloin vähän koemainen harjoitus, joka sisälsi samoja osa-aluita kuin esikoe. Riipillä oli alku haltuunotossa vähän liikaa virtaa ja lähti vähän leikkimään lampaiden kanssa. Tämmöinen johtaa meillä vielä helposti siihen, että koiran ja lampaiden juostessa ohjaaja vähän jäätyy eikä muista ottaa tilannetta haltuun. Tätä saadaan vielä siis työstää, että maltti säilyisi ihan alusta alkaen. Riipi teki muuten varsin kivan treenin, jossa jopa kuunteli välillä ohjausta todella kivasti. Laitumelta takaisin tullessa otti lampaat ritolat ja lähtivät vauhdilla kotia kohti. Tässä vaiheessa tehtiin poispäinkuljetusta, joten ohjaajan vetoa ei saatu hyödynnettyä. Portilla meillä meinasi lampaat karata takaisin laitumelle, mutta kerrankin saatiin Riipin kanssa sama ajatus homman pelastamiseksi. Lopuksi tehtiin vielä laiduntamista, jossa koira vahtii lampaita.

Riipi pitää vahtia, etteivät lampaat karkaa toisen lauman luokse ja sotke muiden koirien harjoitusta.
Paimennuksen esikokeen Vehmersalmella tuomaroi Maija-Liisa Pasanen. Koepäivä alkoi järjestyksen arpomisella. Meille tuli numero kaksi eli olimme suoritusvuorossa toisena. Päivän aloittivat kakkosluokan koirat, joten hetken sai puhaltaa ja katsella muiden suorituksia. Kakkosluokan rata oli melkoisen työteliäs ja vaati kyllä ohjaajaltakin osaamista. Kun tuli rataan tutustumisen vuoro, oli suurin jännitys jo ehditty purkaa. Rata oli varsin kiva, vaikka häkistä otto ja takaisin laitto vaikuttivat haastavilta, koska varikon lampaat olivat melko lähellä. H-hetki koitti ja lähdimme Riipin kanssa aitaan. Häkistä otto sujui yllättävän hyvin ulkopuolelta kiertäen. Yritin alkuun laittaa Riipiä häkin sisään, mutta Riipi vähän arpoi menemistä, joten korjasin heti ulkopuolelle. Päästiin jatkamaan kuljettamista ja sain kyllä siinä vaan ihailla koiran työskentelyä. Riipi kuljetti minusta varsin kivasti , huolehti kaikista ja oli aktiivinen. Portti saatiin selvitettyä ja suunnattiin laidunnukseen. Riipi jäi yllättävän hyvin paikoilleen, sillä paikoillaan pysyminen minun ollessa takana on ollut Riipille hankalaa. Laidunnuksen jälkeen saatiin lampaat kivasti haltuun, mutta tässä alkoi vähän Riipillä nousemaan kierrokset ja se laittoi lampaisiin vähän painetta. Portin sain auki, mutta kun lähetin koiran hakemaan lampaita ei Riipi oikein halunnut mennä ja samassa lampaat keksivät avonaisesta portista karata varikolle. En oikein itse tiedä täysin mitä tässä tapahtui, mutta tuomarin mukaan virhe oli täysin minun. Riipi varmaan halusi tulla portille pysäyttämään lampaita, mutta onnistuin taas sössimään toisen työt. Lampaiden karkaaminen tarkoitti sitä, että yksi osio eli pysäyttäminen oli jätettävä välistä. Tämä harmitti kovasti, koska sitä oltiin niin harjoiteltu tämän kesän aikana, että oltaisiin haluttu se tietenkin näyttää. Ei auttanut kun lähteä hakemaan lampaita, jotka olivat pakkautuneet varikon lampaiden kanssa samaan nurkkaan. Vähän aikaan jouduttiin työstämään, että saatin meidän lauma irrotettua kokonaisuutena varikon porukasta. Sen jälkeen häkitys onnistuikin kivasti. Suoritus oli varsin meidän näköinen. Riipi teki todella kivasti töitä ja kuunteli ohjeita, mutta kokematon ohjaaja sääti välillä omiaan. Tuloksena oli kuitenkin hyväksytty esikoe erittäin hyvällä arvostelulla. Pisteitä saatiin lopulta 80 suorituksella, josta uupui yksi osa-alue kokonaan. Hyvä Riipi!!

PAIM-E koulutustunnus pistää hymyilyttämää Riipiäkin
Paimennuskesä 2018 oli alkuun hieman haalea ja alavireinen, mutta huolimatta oman jalan murtumisesta ja kipsin kanssa raahustamisesta saatiin lopulta kivasti säännöllistä treeniä ja oppia. Oli meillä kyllä erittäin taitava, hyvä ja kärsivällinen koutsi, joka jaksoi ohjata ja opastaa kerta toisensa jälkeen samoissa asioissa. Jospa tässä talvitauon aikana ohjaaja taas kasvaisi hieman, sillä kova palo olisi päästä paimennusta jatkamaan. Talvella toivon mukaan pääsemme taas poroilla pyörähtämään. 
Lauma sänkipellolla
Syyskuuhun kuuluu tietenkin sänkipellot ja peltorallit. Niistä olemme päässeet nauttimaan. Paimennusten päätyttyä lähdimme taas muistelemaan jälkihommia pellolla. Manulla on kivasti intoa, mutta vähän tarkkuutta toivoisin enemmän. Riipi näytti taas varsin loistavaa työskentelyä, vaikka vähän vielä on työstämistä kulmissa ja esineilmaisussa. Kävimme pari viikkoa sitten Riipin kanssa tervehtimässä Osku-poikaa naapurikunnasta. Samalla päästiin uudelle pellolle testailemaan jäljestystä. Osku ja Riipi kävivät ensin vähän rallailemassa metsässä ja pellolla. Manu pääsi sillä aikaa viettämään aikaansa Kerttu-serkkunsa kanssa.
Osku ja Riipi peltorallien lomassa

Kaverukset kauniina ja komeana
Riipi jälkiraiteilla

Manun menoa.

Syyskuun kuvasatoa:
Nona puolukkamailla 

Ruska ehti jo vähän herkutella puolukoilla.

Manu on saanut ruhonsa sporttimalliin.

torstai 23. elokuuta 2018

Tapaamisia

Elokuu käynnistyi meillä vauhdikkaasti. Riipin kanssa aloitimme heinäkuun tauon jälkeen lammaspaimennukset. Kesäkuun paimennusten jälkeen olimme vähän siipi maassa. Valeraskaus teki Riipistä varsin kevyen lampaita kohtaan ja oikeastaan Riipiä ei jaksanut paimennusasiat niin kiinnostaa, joten hommat meni läskiksi.
Elokuussa heti ensimmäisistä treeneistä lähtien minulla oli kuitenkin ihan uusi koira, joka teki töitä innokkaasti ja lähes kuunteli jopa ohjaajansa ohjeita. Piipahdimme nyt elokuun aikana kuudesti lampailla ja Riipi välillä väläytteli kyllä hyvin loistavaa menoa. Treenit sisälsivät peruskuljetuksen lisäksi, lauman pysäyttämistä, vartiointia laidunnettaessa, rännäämistä, häkitystä ja poispäinajoa. Välillä treenasimme ison lauman kuljettamista, mutta yleensä oli pienempiä porukoita. Meidän haasteena osaltaan oli ohjaaja, jonka toinen jalka oli kipsissä. Yllättävän hyvin selvittiin, vaikkakin välillä isolla laumalla häkitykset vähän karkasivat käsistä, kun en ehtinyt ottaa kunnolla vetoa ja ohjeistamaan Riipiä. Riipi vaikuttaa selvästi taas kehittyneen asioissa ja pikku hiljaa myös ohjaaja pääsee mukaan tukemaan koiran työskentelyä. Paljonhan meillä vielä on opittavaa, mutta kovasti lämmitti mieltä meidän kouluttajan toteamus, että Riipillä voi jo ihan oikeita työtehtäviä tehdä. Riipi ehkä haluaa kohta laittaa jollekin tilalliselle työhakemuksen sisään. 

Riipi tuo aholta lampaita

Riipi kuljettaa poispäinajaen.

Riipi toi lampaat pienempään aitaan ja jäi porttivahdiksi.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna meillä oli reissu Pohjois-Karjalaan. Manu piipahti Susirajan lappalaiskoirien järjestämässä luonnetestissä. Koska olin tuohon aikaan vielä kepeillä liikkuva, niin Manu kävi testin lainaohjaajan kanssa. Tikki pojan oma ihminen pelasti meidät pulasta ja kävi Manun kanssa kiertämässä testin. Manu tassutteli testin leppoisasti häntä heiluen läpi ja keräsi yhteistulokseksi 117+++ pistettä.

Videota testistä:















Luonnetestin jälkeen jatkoimme turneeta Pohjois-Karjalassa. Iltapäivällä oli pentuetapaaminen Kolilla Pilvipolun Neakkel - pennuilla. Tikki oli luonnollisesti mukana isänsä kera. Tapaamiseen pääsi osallistumaan viisi veljestä seitsemästä. Mukavaa oli nähdä tätä Manun jälkikasvua Unnan kanssa. Reippaita poikia oli kaikista kasvanut.


Seuraavana viikonloppuna vietimme sitten omia kennelpäiviä. Mukana menossa oli Riipin siskot Muru ja Viima sekä Manun pojat Kulo ja Tikki. Lauantaina paimensimme Koiranotkon tilalla. Hirveän mukava oli nähdä, miten kaikilla oli luontaisia paimunnustaipumuksia. Paimennusten jälkeen nautimme vielä yhteislenkistä sekä illemmasta vähän suoritimme koirien kanssa jumppailu ja kehonhallinta juttuja. Yhteinen yökin sujui aitassa kahdeksan koiran kera varsin rauhallisesti. Sunnuntaina meillä oli vuorossa hakua / henkilöetsintää. Kouluttajaksi meille tuli Kaarakaisen Tanja, jolta löytyy pitkä kokemus etenkin PK-hauan parista. Pitkä päivä tuli tästäkin, mutta ihana oli katsella, kuinka kasvatit omistajineen innostuivat tästäkin lajista. Ruska ja Riipi pääsivät myös muistelemaan hakuhommia. Ruskaltahan homma käyttää, mutta Riipi oli pienen tuumimisen jälkeen taas niin liekeissä. Aivan mahtava viikonloppu!! Me kiitämme vielä kaikkia mukana olleita. 
Isä-Manu kera poikiensa Tikin ja Kulon.

Paimennusporukka yhteislenkillä.

Siskokset Riipi, Viima ja Muru

torstai 26. heinäkuuta 2018

Pentusunnitelmia ja kesäkuulumia

Heinäkuun loppu häämöttää, joten kesää on eletty jo jonkun aikaa. Tämä kesä onkin tarjonnut vaihteeksi lämpöä, joten veden ääreen on täytynyt suunnata koirien kanssa.

Kesäillan auringossa Ruska tarkkailee piisamin puuhia


Kevään ja kesän aikana on kypsynyt ajatuksista suunnitelmia ja haaveita.
Meillä olisi nimittäin hieman pentuhaaveita ja - suunnitelmia ensivuodelle. Riipin olisi tarkoitus lähteä treffeille seuraavien juoksujen aikaan. Odotan niiden saapuvan joulukuussa, joten mahdolliset pennut syntyisivät helmikuun tietämillä.
.
Juhannuksena kokeilimme Riipin kanssa vähän kukkatemppuja ja -taikoja.


Riipin suunnitelmat hieman aikaistuivat, sillä sulhoksi lopulta valikoitui jo varsin kunniotettavaan ikään ehtinyt Peetu (Kuurakuonon Hallan Hurtta). Peetu täytti huhtikuussa 14 vuotta ja vaikka onkin mieleltään hyvin virkeä, niin hieman jo vanhuuden oireita kropasta löytyy. Tämän takia päätin aikaistaa Riipin suunnitelmia.
Pääsin tutustumaan Peetuun ja tämän herran itsevarma, tasapainoinen, avoin, ystävällinen ja eloisa luonne teki kyllä vaikutuksen. Peetu on muutama vuosi sitten muuttanut kaupunkiin ns. eläkepäivien viettoon. Nuoruuden ja aikuisuuden Peetu on asunnut maalla. Omistajan mukaan Peetu on etenkin nuorena ollut varsin energinen ja aktiivinen sekä hyvin kekseliäs ja tietyissä toimissaan hyvin itsenäinen. Peetu on aina tykännyt liikkua. Välillä itsenäisyys ja itsepäisyys ovat kysyneet omistajien kärsivällisyyttä, mutta iän karttuessa Peetun tottelevaisuus on parantunut.

Peetu kävi hetki sitten virallisessa silmätarkastuksessa tuloksella "ei perinnöllisiä silmäsairauksia". Peetun luusto on kuvattu epävirallisesti 12-vuotiaana.

Riipi kesällä 2018

Riipi on kohta 3-vuotias meidän lauman juniori, joka on kyllä viimeisen vuoden aikana aikuistunut selvästi. Riipi on hyvin iloinen ja leikkisä, mutta työskennelleessä melkoisen totinen ja vakava. Kotioloissa Riipi rauhallinen, mutta omaa vahvan vahtitaipumuksen sekä on todella herkkä haukkumaan. Riipi suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimen neutraalisti, vaikkakin usein niin sanotusti omalla reviirillään vieraat otetaan vastaan haukkuen. Tutut ihmiset saakin sitten äänihuulet ihan eri taajuudella laulamaan sekä hyvin perusteellisen puhdistuspalvelun. Riipin kanssa on touhuiltu hieman agilityä, pk-jälkeä ja -hakua sekä tottista. Valitettavasti Riipi on jäänyt vähän vanhempien koirien jalkoihin harrastusrintamalla, eikä noissa lajeissa ole oikein edetty haluamallani tavalla. Päälajiksi Riipille onkin tullut paimennus ja vetolajit. Riipi on suorittanut paimennustaipustestin lampailla hyväksytysti sekä Porokoirakerhon taipumustestin poroilla hyväksytysti erinomaisin arvosteluin. Riipiltä löytyy hyvät ja vahvat paimennustaipumukset sekä loistava työäly, mutta voisi löytyä aavistus enemmän ohjattavuutta. Riipin heikoin puoli on sen pehmeys sekä nöyryys ihmiselle. Tämä on asettanut monia haasteita harrasteluissa, sillä Riipi oppii asioita todella nopeasti, etenkin niitä epämiellyttäväksi kokemiansa. Vetolajeissa Riipin kanssa on menty juosten, pyöräillen ja hiihtäen. Kokoonsa nähden Riipi on yllättävän nopea ja sinnikäs juoksija, vaikka naru on kireänä.

Riipi on luustokuvattu tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, silmät ok (01/18), polvet 0/0 sekä geenitestattu terveeksi Pompen tautin, DM:n ja PRA-prcd:n osalta. Riipi osoittautui CMR3 kantajaksi, joten odotamme Peetun geenitestituloksia tämän osalta. Riipi on tepsutellut luonnetestin läpi ihan piirun päälle 2- vuotiaana tuloksella 86++. Riipi on pyörähtänyt myös näyttelyissä saaden laatumaininnan EH.

Riipi on oman koirani Ruskan jälkeläinen ja vaikka onkin monessa suhteessa hyvin erilainen kuin emänsä, niin osaltaan ilmentää juuri samoja minua miellyttäviä ominaisuuksia. Riipi on parhaimmillan työn touhussa, kun sillä on itsellään myös selkä käsitys siitä mitä halutaan. Riipi on hyvin laumasidonnainen ja sen kanssa onkin ollut helppo liikkua vapaana metsässä. Riista ei kiinnosta sitä juurikaan. Riipi ei pelkää kovia ääniä, laukauksia tai ukkosta ja tepsuttelee ongelmitta erilaisilla alustoilla. Vieraat koirat eivät Riipiltä automaattisesti saa lämmintä vastaanottoa, mutta yleensä se tulee toimeen kaikkien kanssa. Omassa laumassaan se nuorimpana kunniottaa vanhempia narttuja mukisematta. 

Toivon kovasti, että Riipin ja Peetun romanssi tuottaisi hedelmää. Peetun luonne ja omistajien kertomat muistelmat saivat minut ainakin vakuuttumaan siitä, että pariskunta saisi aikaan hyvin tarmokkaita, aktiivisia, ehkä hieman itsenäisiä ja itsepäisiä, mutta ihmisläheisiä ja reippaita porokoiranalkuja, jotka varmasti haluasivat löytää kodin liikkuvaisesta, tekeväisestä ja rakastavaisesta paikasta. Peetun toivon tuovan Riipiin vähän enemään varmuutta ja tasaisuutta. Riipi toivon mukaan täydentää Peetun itsenäisyyttä. 

Riipi poroilla 2017
Riipin loppukiri epävirallisissa hiihtokisoissa.
Kuva Mari Moisala.
Riipi hakuilemassa 2016

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Talven taittumista kevääseen

Maaliskuun loppu jo häämöttää. Mehän tätä olemme kuumeisesti odottaneet, koska se tietää paimennusleiriä Saajománnuun. Enää viikko odotusta jäljellä. Tuleva kevät sisältää paimunnusta hieman enemmänkin, sillä Riipin kanssa pääsimme poropaimennustestiin. Porokoirakerhon järjestämä poropaimennustapahtuma järjestetään Kittilän Urakkapuljun erotusaidalla.

Jäällä on ollut tilaa temmeltää. Lauma kasassa.


Meidän talvi on pitänyt sisällään lisää hiihtelyä. Nonan kanssa kävimme hiihtelemässä Kangasalalla 25.2. bordercollieiden rotumestaruuskokeessa. Nona nappasi neljännen rotumestaruuden sijoittumalla toiseksi tuossa kokeessa. Voittaja oli meille tuttu kilpakumppani belgianpaimenkoira malinois, joka on ohjaajansa kanssa yltänyt tänä vuonna selvästi elämänsä parhaimpaan kuntoon. Nonan kanssa jäimme voittajalle 15 sekunttia. Ilahduttavaa oli kuitenkin huomata, että meidän vauhti Nonan kanssa oli hyvin kilpailukelpoinen B-luokan koiriin.
Bordercollieiden valjakkohiihdon rotumestari 2018

Rotumestaruuksien jälkeen vuorossa oli talven kohokohta eli valjakkohiihdon SM-kisat Keminmaalla 3.-4.3. Meidän treenejä oli hieman sotkenut kylmät kelit, sillä pakkanen laski iltaisin aina -20 asteeseen. Onneksi pääsimme ottamaan viimeistelyt päiväsellä, jolloin ei ollut liian viileetä. Meillä on myös onneksemme mahdollisuus hyödyntää uintia osana treenejä.
Kisapaikalle pääsimme perjantaina, jolloin kävin itse tutustumassa rataan. Se oli itse asiassa lähes sama kuin vuonna 2014 Nonan ja minun ensimmäisessä hiihtostartissa. Rata sisälti yhden todella haastavan nousun sekä muutamia hyvin hiihdettäviä, mutta pitkiä ylämäkiä. Näiden ohella mukana oli sitten myös pari kovavauhtista alamäkeä sekä muutamia loivia alamäkiä. Tämä tietenkin tarkoitti sitä, että rata olisi koiralle melko haastava sillä töitä oli tehtävä koko ajan. Meillä Nonan kanssa alamäet ovat yksi vahvuus, sillä Nona on hyvin vauhdikas juoksija kokoonsa nähden. Ylämäet ovat pieni haaste, sillä vetovoimaa ei Nonalta löydy niin paljoa kuin isommilta voimakkaammilta kilpakumppaneilta ja helposti niissä menee sitten hapoille, joka voi syödä vauhtia alamäissä. Minun tehtävä siis olisi auttaa ja pitää vauhtia yllä ylämäissä.
Naiset C luokkaan osallistui huimat 18 koirakkoa. Alkuspekulointina olin tullut tulokseen, että mitaliin sai todella tehdä töitä, sillä mukana oli todella hyviä hiihtäjiä, joilla oli isompia ja vahvempia koiria. Pahin kilpakumppani lähti meidän eteen, joten jo maaliin tullessa oli pieni käsitys siitä, että meidän vauhti ei riittänyt ihan samaan. Nonan kanssa kyllä yritimme tehdä parhaamme ja mielestämme sen teimme. Silti tuloksien tullessa jäi harmittamaan se yksi sekunnin kymmenys, jonka hävisimme hopeasta. Sijoituimme siis sijalle 3. Voittoon juoksi tuo malinois, joka jo tiedettiin kovaksi menijäksi ja pesi hiihtäjänsä kanssa meidät jo Kangasalalla. Hopealle kiilasi sitten uusi tuttavuus, malinois narttu, jota ohjasi kokenut kilpahiihtäjä. Voitimme tämän koirakon vielä kympin kisassa, mutta viiden kilometrin matkalla koiralla säilyi vielä motivaatio ja vauhti loppuun asti. Harmittava yksi sekunnin kymmenysosa! Mutta tätä on kilpaurheilu ja kello on armoton. SM-pronssi kyllä täydensi meidän mitalikaappia, sillä henkilökohtaiselta matkalta meillä ei vielä sellaista ollut.

Sunnuntaina hiihdimme viestiä miehet A sarjassa. Sain testattavaksi seurakaverien nuoren seisoja nartun Islan. Hiihdimme Islan kanssa ankkuriosuuden. Vaikka joukkuemme ei ihan kärkikahinoihin yltänyt, niin oli ilahduttavaa katsoa tuloksista, että hiihdimme Islan kanssa päivän nopeimman ajan ja mukana oli myös Suomen kuumin kärki. Huikea fiilis oli kyllä Islan kanssa mennä, vaikka se vanha kilpahiihtäjä itsessä heräsi ja täysiä oli painettava, joten hirmuisesti en ehtinyt nauttia vauhdin hurmasta.

Hiihtokausi paketointiin 10.3. Oulussa kymppikisoilla. Paana oli sama kuin helmikuussa, mutta keli oli selvästi raskaampi. Nonan kanssa saimme taas hyvän ehjän suorituksen, vaikkakin toinen kierros oli Nonalle selvästi raskas. Täytyy kyllä ihailla tuota sinnikkyyttä tuossa koirassa. Periksi se ei väsymykselle antanut kuin vasta maaliin päästyään. Kymppi taittui aikaan 21:32, joka oli mukavan vertailukelpoinen myös B-luokan koirien kanssa. Kisa toi myös sen kaivatun toisen vetosertin eli Nona olisi yhtä sertiä vaille vetovalio! Ensi talven tavoite on siis selvä.
Oulussa oli tarjolla myös epävirallinen harrastussarja ja pienenä päähänpistona ilmoitin Riipin sinne mukaan. Riipi ei kyllä ollut oikein valmis viiden kilometrin matkaan, sillä treenikilometrejä ei ole juuri kertynyt. Yllättäen Riipi kuitenkin hoiti ensimmäisen kilometrin varsin mallikkaasti naru tiukalla juoksien. Riipi myös ohitti kisapaikan yllättävän hyvin, sillä uskoin, että juoksu loppuu siihen. Myös koirakon ohituksen Riipi hoiti moitteetta, vaikka tässä vaiheessa juoksu oli jo vähän lönköttelyä. Seuraavat kilometrit mentiinkin vierekkäin juosten ja hiihtäen. Riipi vähän koko ajan varmisteli, että vieläkö pitää jatkaa. Huomasi selvästi, että uudessa tilanteessa pieni epävarmuus iski. Hankalaksi tässä teki sen, että Riipi halusi väistää laitaan, jolloin naru hankaloitti omaa hiihtämistä ja muutaman kerran pieni koira humpsahti hankeen, kun paana petti jalkojen alta. Keskivaiheilla Riipi otti taas pienen vetospurtin, juoksi vauhdikkaan alamäen hienosti ja kiskoi ylämäen narukireellä. Loppumatkalla taas ajottain iski epävarmuus ja vähän varmaan jo pieni väsykin, mutta maaliin otettiin taas hieno loppukiri. Kokonaisuutena Riipi suoriutui varsin mallikkaasti suorituksestaan. Parannettavaa vielä jäi, mutta Riipille oli varmasti hyvin opettavainen kokemus. Riipi juoksi koko matkan laukalla, joten sinnikkyyttä löytyy hänestäkin. Nyt käväälle syksylle yritämme saada jonkun juoksustartin, niin varmuutta tekemiseen kehittyisi.

Nona saapuu maaliin.
Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin lähtö, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala

Riipin loppukiri, Oulu 10.3.
kuva Mari Moisala


sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Vuosi 2018

Niin se vaan on vuosi 2018 jo kohta helmikuun puolessa välissä. Uuden vuoden kunniaksi päivitellään hieman meidän kuulumisia. Hirmuisen aktiivista harrastuselämää ei olla vietetty, koska allekirjoittanut on aloittanut opiskelut sekä yrityshommat. No opiskelut kyllä ovat hieman koirailuun liittyviä sillä minusta pitäisi tulla koirahieroja ammattitutkinnon suorittamisen jälkeen. Opiskelut alkoivat Kajaanin ammattiopistossa tammikuun loppupuolella. Yrittäminenkin on varsin koiramaista, sillä tätä nykyä tämä uimaope opettaa myös koiria uimaan Koirakylpylä AaltoTassussa.

Näiden asioiden myötä on toki meidän lauma joutunut ja päässyt uimaan sekä vatkattavaksi ja palpoitavaksi. Porokoirat eivät ihan aina ole arvostaneet kastelua, vaikkakin Riipi ja Manu jo vähän innostuivat uimisesta. Ruska puolestaan on ollut hieman haasteellisempi saada innostumaan uimisesta. Kuuliaisena koirana kuitenkin ui tarpeen tullen, mutta vain omalla tyylillään.

Uimarit
Ruska keskittyy tarkasti. Vähän jännittääkin.

Manu kauhoo kauniisti koiraa, mutta kuvaaminen pahoittaa mielen.
Nona on onnessaan kun pääsee uimasille.

Riipi on varsin taitava kropan hallitsija vedessäkin.
Meidän alkuvuosi on pitkälti mennyt veto- ja hiihtotreenien merkeissä. Nonan kanssa starttasimme kisakauden eilen Ylikiimingin baanalla. Tuo startti oli meille varsin jännittävä, sillä matkana oli 10km. Onneksemme saimme hiihtää omassa sarjassa eli naiset C luokassa. Kisat tai oikeammin SPKL:n valjakkohiihtokoe oli niin sanotusti sertikisat, sillä valionarvoon tarvittavan matkan tulee olla vähintää 10 km. Yleensä näitä matkoja ei ole ollut tarjolla meidän sarjassa ja A luokassa seisojien kanssa emme välttämättä pysy samassa vauhdissa. Minua jännitti todella paljon se, miten Nona jaksaa yhtäjaksoisesti koko matkan sekä toki se, miten itse jaksasin avustaa Nonan menoa. Nonalla kuin ei hirmuisesti ole tuota vetovoimaa, niin minun tulisi auttaa koiraa mahdollisimman paljon, etenkin ylämäissä, joissa voima korostuu. Myös kierrokselle lähtö vähän mietitytti, sillä baana oli Nonalle ennestään tuttu ja välillä tuo pikkukoira ajattelee ihan liikaa silloin kuin ei tarvisi. Pelkoni osoittautuivat onnekseni turhiksi, sillä Nona juoksi hienosti kokonaiset kaksi kierrosta. Toisella kierroksella huomasi kyllä, että väsy painaa, mutta periksi tuo pikkusinni ei antanut. Muutaman ohituksenkin teimme matkan varrella.

Toiselle kierrokselle kurvaamassa.
Kuva Saara Loukkola
Tulokset kertoivat meille, että menimme luokassamme nopeinta vauhtia. 10 kilometriä taittui meillä aikaan 20,41 varsin helpolla baanalla. Voitto toi kuitenkin sen kovasti halutun vetosertin eli vetovaliokello tikittäsi nyt. Tulos oli kokonaisuutenaan varsin ilahduttava ja osoitus siitä, että treenit ovat olleet tuottavia. Iso kiitos siitä kuuluu loistavalle treeniporukalle. Seuraavat kisat meillä on Kangasalalla, jossa olisi bordercollieiden rotumestaruuskoe. Sen jälkeen onkin vuorossa SM-karkelot Keminmaalla.
Kohti maalia ja ensimäistä vetosertiä.
Kuva Saara Loukkola
 Riipi ja Manu ovat myös vähän makustelleet vetohommia. Riipin kanssa olemme joutuneet palaamaan paljon taaksepäin, sillä syksyllä pieni pehmeä koira koki vähän ikäviä asioita vetotreeneissä. Tämän seurauksena vetohalut ovat olleet vähän hukassa, mutta nyt näyttää taas valoisammalta. Riipi ja Manu ovat olleet toisilleen jäniksinä, sillä olemme rakentaneet Riipillä halua juosta antamalla sen juosta vapaana palkalle. Ja Riipihän onkin painellut hirmuista kyytiä, jospa saataisiin se halu kanavoitua myös vetoon. Manulle Riipi on toiminnut hyvin kirittäjänä ja jäniksenä, joten herrakoirasta on kehittynyt ihan varteenotettava vetokoira. Välillä Riipi ja Manu ovat menneet myös kaksivaljakolla. Matkat ovat olleet todella lyhyitä, mutta olen halunnutkin panostaa vielä siihen mielentilaan ja haluun juosta.

Muutamat aksatreenit olemme käyneet kopasemassa Nonan ja Riipin kanssa. Nonan kanssa ollaan aika hukassa ohjauksen rytmityksen kanssa ja onpa tuo vauhtihirmu vähän unohtanut esteiden suorittamiskriteeritkin. Toiveena olisi päästä hiihtokauden jälkeen työstämään agilityä enemmän. Riipin kanssa on aloitettu kontaktien opettelu. Keppien suhteen täytyisi myös aktivoitua, mahtaa Riipikin jo olla unohtanut sen pienen ajatuksen mikä viime vuoden alussa opeteltiin.

Kevään aikana pääsemme myös käymään poroaidalla paimennushommissa, sillä maaliskuussa on odotettu poropaimennusleiri. Kovasti myös haluaisin saada jonkun porokoirista Porokoirakerhon taipumustestiin, mutta saapa nähdä suosiiko arpaonni.

Rilla neiti (R. Ihana Into)
Vuoden vaihteessa meillä kävi sijoitustyttö Rilla hoidossa. Rillasta oli kasvanut varsin virkeä, vauhdikas ja energinen lapinporokoiran alku. Rilla sopeutui hurjan hienosti meidän laumaan ja arkeen. Vaikka tytöllä oli kovasti vauhtia, niin varsin oppivainen ja kiltti hän osasi myös olla.

Tämän vuoden kohokohtiin kuulunee myös Manun joulukuiset treffailut suloisen rotuunotetun Unnan kanssa. Tuosta lemmenlomasta syntyi 7 lapinporokoiran alkua tammikuun lopulla. Pennut syntyivät Pilvipolun kenneliin. Kävin kurkistamassa pentusia viime perjantaina ja olihan ne jo hurjan söpöjä. Meidän etälauma kasvaa yhden poikasen myötä, sillä yksi seitsemästä veljeksestä tulee sijoitukseen.
Pennuista enemmän täältä: Maatiasmuorin tarinoita