tiistai 26. maaliskuuta 2013

Pienesti aksaa

Viikonloppuna iski aika kauhee lentsu ja oli tyydyttävä parin päivän sairaslomaan. Koiria piti kuitenkin jotenkin aktivoida, joten käytiin hallilla vähän aksailemassa. Ajatuksena oli vahvistaa ja harjoitella ohjaustekniikoita. Maanantaina tehtiin pätkää Mujusen Salmen kirjasta Agilityratoja osa 2 , sivulta 117 esteet 5-11. Lisättiin tähän vielä toinen putki. Ruskan kanssa tehtiin tämä melko sujuvasti. Jatkettiin vielä toisin päin parin esteen suoralla pätkällä, sitten takaakiertona pari seuraavaa ja sitten viimeinen hyppy etukautta poispäänkäännöksellä ja putkeen. Ruskalla on kyllä mukava tekemisen ote hommassa. Katsotaan miten kulkee nyt pitkäperjantaina Pellossa.

Nonan kanssa tehtiin vain tuota kirjan pätkää, ensin osissa ja sitten kokonaan. Nona on ihan HUIPPU!! Oppi äkkiä homman ja alkoi kivasti hakemaan esteitä edestä. Kesti hieman sivuetäisyyttäkin. Nonalle laitoin rimat 20cm. Itselle huomioksi, että linjat on pidettävä selkeinä, jos olen myöhässä tai varastan, niin liike vie helposti väärälle puolelle. Nonan kanssa tehtiin vielä putkirallia ja jarrua sekä aloitettiin keppien harjoittelu takaperin.
Nukan kanssa sama pätkä kuin Nonalla ja rimat 50cm. Ihan ok Nukaksi. En oikeen jaksanut viedä omalla liikkeellä kuin keuhkot oli tulessa jo puhumisestakin.

Tiistaina tehtiin taas pätkää Rumarakin viime perjantain reeneistä, esteet 1-5 ja A:n tilalla putki. Ruska toimi nyt paremmin tai olin jo suunnilleen oppinut kuvion, niin sujui helposti. Nukkakin teki pätkän mukavalla vauhdilla, joten jätettiin se siihen. Vaikutti siltä, että Nukasta oli kivaa vetää pätkä. Rimat oli taas 50cm.
Nonan kanssa aloitettiin eka persjätöllä ja siitä sitten esteen 5 valssiin. Äkkiä Nonan oppi homman ja voi vietävä mikä asenne neidillä on tehdä hommia. TYKKÄÄN!! Sitten vielä alkua harjoiteltiin erikseen. Välillä pieni tuumaustauko ja harjoiteltiin keppejä. Ollaan vasta tehty kahta viimeistä väliä ja nämä sujuu melko varmasti. Sitten jatkettiin takaisin radalle ja tempastiin koko kuuden esteen pätkä "puhtaasti". Mainitsinko jo, että Nona on aivan loistava? Parasta vielä on, että palkkaaminen onnistuu hyvin lelulla. Kyllä siitä vielä aksakoira tulee. <3

RumaRakin reenit 22.3.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti