Se tapahtui sittenkin: me suuntasimme Nonan kanssa meidän ensimmäisiin kilpailuihin. Lajina oli valjakkohiihto ja kilpailut vaatimattomasti vain Suomen Mestaruus kilpailut. Kylläpä se vaan jännitti tuo reissu, kun vaikutti paljon siltä, että koira ei ole valmis millään saralla..tai no intoahan sillä kyllä hommaan on, mutta se varmuus. Kilpailut pidettiin Keminmaalla lauantaina, joten lähdimme perjantaina suuntaamaan kohti pohjoista. Lauantai aamusta jatkoimme matkantekoa nukuttuamme yön Oulussa. Kilpailupaikalle saavuimme hyvissä ajoin, niin että olisi varmasti aikaa hermoilla. Ilmoittautumisen jälkeen suuntasin hermoilemaan ladulle ja tutustumaan reittiin. Viiden kilometrin lenkki oli maastoltaan hyvin hiihdettävä, mutta siellä oli paljon alamäkiä, mutkia ja risteyksiä. Ihmettelin kauhunsekaisin tuntein kuinka ihmeessä selviydymme maaliin asti. Meidän tuurina oli vielläpä lähteä C-sarjan ensimmäisenä matkaan, joten jännitti sekin tuleeko sieltä kaikki belgit ja peussit ohi. Lähdön hetken lähestyessä Nona ilmoitti olevansa hyvin valmis lähtöön. Neiti otti hyvin kierroksia katsellessa muita ja vähän tarkoituksella annoin sen siinä katsella. Sitten se koitti: lähtö...
 |
| MENE! kuva MariMoisala |
 |
| kuva MariMoisala |
 |
| kuva MariMoisala |
Matkan teko alkoi tuttuun tyyliin hyvin innokkaasti. Ensimmäinen ylämäki vedettiin hyvin, vaikka ihan ei narun toinen pää jaksanut pusertaa kunnolla. Alamäet otimme varman päälle: annoin Nonan työskennellä sen kykenemällä tavalla ja koitin kannustaa eteenpäin. Yllättävän hyvin meni kaikki alamäet, vaikka joissain mäissä menin turhan lähelle koiraa. Ylämäkiin Nona työskenteli loistavasti, vaikka loppua kohti voimat vähän hiipui molemmilta. Alikulkutunnelit osottautuivat vielä vähän kinkkisiksi ja niihin meinattiin jarrutella. Onneksi kuitenkin lähti hyvin jatkamaan, kun huomasi, että maa ei putoa jalkojen alta. Viimeiseen alamäkeen lähes syttyi juoksemaan taas ihan uudella sykkeellä ja maaliin saatiin ottaa kunnon kiri. Me päästiin siis koko viiden kilsan lenkki ympäri!! Aika uskomatonta ja vieläpä ihan mukavalla juoksulla. Kukaan ei tullut selän takaa ohi, joten kilpailija minussa heräsi. Verryttelylenkiltä tullessa sain kuulla, että me tulimme neljänneksi. Pienen makustelun jälkeen totesin sen olevan loistava suoritus. Meidän sarjassa kilpaili kahdeksan osallistujaa ja alkuspekuloinnissa olin varma, että pidetään häntäpäätä. Kaupan päälle Nona kruunattiin vielä rotumestariksi, joten saimme käydä vähän (lohdutus)palkintoja pokkailemassa. Aivan mahtava pikkutirriäinen!!
Kotiin palattuamme heitimme keikan lappalaiskoirien erkareissa Nurmeksessa, jossa Nukka kävi esiintymässä ERIn arvoisesti avoimessa luokassa. Sijottui kilpailuluokassa taas neljänneksi ja oli ainut, joka ei saanut SA:ta. Sijokkityttö Valla sai tällä kertaa tuomion purennasta: tuloksena NUO HYL. Tuomari oli antoi kuitenkin hyvin kattavan arvion, jossa totesi purennan olevan selvä alapurenta.
Erkkareista kiirehdimme hiihtokauden päättäjäisiin. Lumet oli meiltäkin lähteneet, joten siirryimme samalla kesäkauteen pienen leikkimielisen kisan myötä. Ensin juostiin koiran kanssa, jonka jälkeen ajettiin sama lenkkin kikkarilla ja lopuksi piti vielä viskata fribeet koriin.
 |
| Mennään! Kisamaskotit mukana. Kuva Eija Rytkönen |
|
|
 |
| Kikkarointi kohta ohi! Yksi maskotti hukassa. Kuva Eija Rytkönen |
 |
| Jännittäviä hetkiä!! Kuva Eija Rytkönen |
Kaiken tämän hauskuuden jälkeen palasimme arkeen tällä viikolla. Keskiviikkona kävimme tokoilemassa, joka olikin tällä kertaa omatoimista ohjaajan sairastuttua. Nona alkaa ilmentää varsin mukavia otteita, vaikka häiriöreeniä tarvitsisimme paljon. Seuraamisessa on myös vähän ongelmana edistäminen, eikä seisominenkaan liikkestä vielä ole sellainen kuin tahtoisin. Mutta eteenpäin on menty, vaikka edelleen ollaan aika laiskoja reenaamaan. Loppuviikko piti sisällään aksaa. Torstaina oli omat reenit, joissa kertailtiin keppikulmien hakemista. Lauantaina sitten suuntasimme Kajaaniin aksakisoihin. Nukan kanssa aloitimme kakkosluokan agiradoilla. Ekalla tapahtui jotain kummallista, sillä Nukka tiputti pari rimaa. Tuloksena siis 10. Vauhti oli ihan kivaa, vaikka eihän se Nukka parasta anna. Rata sujui muuten mukavan sujuvasti, eikä kepit takkuilleet. Toisella sitten tehtiin taas mukavan sujuvaa rataa, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä, joka oli rengas, Nukka päätti vähän oikaista. Siitä siis kielto. Olisin voinut ohajata loppusuoran toiselta puolelta, jolloin koira olisi saanut paremman linjan renkaalle, mutta päätin luottaa siihen, että osaisi hakea. Ilmeisesti Nukka ei rimojen tiputtua tahtonut hypätä huonosta kulmasta. Ruskan kanssa päätimme meidän reilun neljän kuukauden kilpailutauon. Siinähän sitä taas heitettiin tuplanollat sellasilla pikkusievillä radoilla. Ekalla radalla olimme toisia ja toisella sitten neljänsiä. Vauhti oli ihan kohtuullista sellaisella 3,8m/s etenemillä. Saisi vaan vieläkin kiihtyä tai minun pitäisi keskittyä paremmin ohjaamaan käännökset. Ekalla radalla muutama kurvi venyi hieman pitkäksi ja toisella radalla otin kontaktit varman päälle ja vähän vaadin, että tulisi alas asti. Jospa se vauhti taas löytyisi. Sunnuntaina jatkoimme akaamista RumaRakin koulutuksessa oman seuran hallissa. Nukan kanssa opettelimme leikkimään ja sitä kautta haimme vauhtia tekemiseen. Nukkahan leikkii hyvin, mutta kyllästyy pian. Tässäpä olen taas sitten antanut turhan helposti periksi, mutta nyt otamme härkää sarvista. Nonan kanssa saimme myös läksyksi lyhyen pätkän reeniä. Keppikulmia pitää Nonan kanssa vielä selvästi harjoitella. Myös se oikean ajoituksen löytäminen olisi todo -listalla sekä kontaktien työstäminen varmoiksi. Kilpailemaan ei nyt sitten ihan heti mennäkään, kun juoksut alkoivat. Onpahan aikaa päivittää tuota todo -listaa. Varsin hieno pieni epeli se Nona jo on, vaikka varmuutta tarvitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti