Kultaa ja VKM15

Ukomatonta mutta ihan täyttä totta! Nona on Suomen mestari ja ansaitsi itsellensä tittelin VKM15 (Valjakkohiihdon mestari 2015). Me siis avasimme Nonan kanssa hiihtokauden valjakkohiihdon SM-sprinteissä 12.1, mitkä olivat meille kotikisat. Melkeen meinasin jättää jo nämä kisat välistä, kun epäilin että lähtötilanne ei Nonalle ole välttämättä se ideaali. Muutama lähtötreeni osoitti sen, että ihan turhaa jännäilin sitä, sillä Nonalla ei ollut lähdössä mitään ongelmia.

Me saimme sunnuntaina juhlia,vaikkakin melko maltillisesti, sillä todellakin ylitimme maaliviivan ensimmäisenä sprintin SM-karkeloissa. Meidän sarjassa eli naiset C-luokassa oli kisojen runsain osanotto - 9 kilpailijaa. Viime vuoden normimatkojen mestari oli jäänyt pois, mutta mielestäni mukana oli varsin kovia koiria meidän näkökannasta. Nona jokatapauksessa teki kolme hienoa juoksua, vaikka itse sorruin parilla kertaa painamaan alamäessä liikaa koiran kannoille, joka aiheutti sen, että Nona alkoi väistää reunaan ja upposi lumihankeen. Onneksi Nona ei kuitenkaan häkeltynyt tästä liikaa vaan jatkoi juoksemista hyvin, kun muistin itekin pitää tuntuman narussa. Aika-ajoissa me saatiin yllättäen nopein aika ja se toi mieleen paljon toiveita. Välierät tulivat niin pikasesti vastaan, että taktiikkaa en ehtinyt juuri ajatella. Mutta kun kärkipaikalla lähdettiin, niin aattelin, että siellä olisi helpointa pysyäkin, jos fiinaaliin mieli. Välierässä tulitiin oman erän ekoina ja koska kilpakumppanit olivat ilmeisemmin vähän kompastelleet matkalla, niin meidän ei tarvinut maaliin asti edes painaa täpöllä. Tipalle vaan meni sitten se nopein aika, joka tarkoitti piikkipaikkaa finaalin lähtöön, nimittäin sadasosalla oltiin toisen erän voittajaa nopeampia. Finaalia odotellessa omat kierrokset kasvoivat melkoisesti. Sain seurakavereilta sisäpiiritietona, että toisena lähtevää malinossia ei kannate ohi päästää, sillä sen jälkeen siitä ei pääse ohi. Eli taktiikkana olisi taas oltava, että keulassa vedetään niin pitkään kuin voidaan. Keulassa vedettiin sitten ihan loppuun asti ja ihan selvällä erolla vieläpä. :)

Aika-ajot käynnistymässä. Kuva Katja Juntunen

Saimme finaaliin ihan nappilähdön. Sprintissähän lähtö tapahtuu erässä niin, että koiraa pidetään valjaista ekat 50 metriä ja ite lykitään toisella sauvalla tasatyöntöä. Sen jälkeen saa koiran narun vapauttaa ja hiihtää normaalisti. Karattiin jo lähdössä hieman meidän pahimmalta kilpakumppanilta. Siitä annettiin sitten painaa niin täysillä kuin uskalsi mennä. Itse onneksi sain tehtyä aika mukavasti vielä töitä ylämäkiin ja tasasella koitin pitää vauhtia yllä. Nona juoksi kyllä aivan huipusti, vaikka itsekin hiihdin ihan tosissaan perässä. Me ei nimittäin olla mitään vauhtireeneja pidetty, vaan reeneissä ollaan menty enemmän Nonan mukaan. Noin puol kilsaa ennen maalia kuulosti siltä, että ihan seläntakana ei ole ketään, mutta taakse en uskaltanut katsella. Maalin häämöttäessä painelin vielä ihan täysiä sinne, kun en tienyt mikä tilanne on ihan tarkasti. Ihan utopinen olo kyllä tuli, kun maaliviiva ylitettiin ja mestaruus varmistui.

Tukka putkella mentiin. Kuva Eija Rytkönen

Nona oli vaan niin huippu. En voi varmaan tarpeeksi ylistää tuota mestaria, mutta tähän en olisi uskonut meidän kuunaan päivänä yltävän. Meidän tiimi on vaan näkkyy melko toimiva ja olihan meillä vähän kotirataetukin. Viimeiset treenit saatiin vetää tuolla kisapaanalla, joten reitti oli Nonalle tuttu.

Tyytyväinen juoksija maalissa. Kuva Katja Juntunen

 Aamulla oli vielä vähän epäselvää, että onko koko kisoja, kun pakkanen näytti kotimittarissa -17, joka on kilpailuraja. Vartti ennen kisojen alkua saatiin kuitenkin teto, että pakkasta ei ole liikaa ja kisat pidetään. Mukavaa oli myös todeta, että kisatankkaus oli selvästi ihan onnistunut. Aloitin tankkauksen jo keskiviikkona eli juotin Nonalle n. 0,3 -0,5l ylimääräistä nestettä kaiken muun lisäksi joka päivä.


Mestaruushumun jälkeen ollaan toki jo laskeuduttu arkeen. Vetotreenejä, tokoilua ja agia on mahtunut viime viikkoon. Tokoilua tehdään nyt ihan itekseen. Katotaan mitä siitä tulee. Nona on taas ihan unohtanut jäävät ja arpoo liikkeitä. Enkä kyllä oikeen saa siihen sellasta ilmettä, mitä toivosin. Seuraamisessa ollaan yritetty korjailla edistämistä ja kontaktia. Tämä toimii jo aika kivasti. Nouto on toinen ongelma meille. Tahtosin palautukseen lisää vauhtia tai ainakin intoa. Nyt se on sellaista pikkusievää. Toinen asia on sitten taas ne ylempien luokkien liikkeet. Kaukoja ollaan yritetty jumppailla ja perustekniikka jo ihan kiva. Tunnari vaikutti jo melko kivalta, tosin pureskelee ihan kerpeleesti kapulaa, mutta nyt viimeksi on taas ottanut vääriä. No katsellaan, josko vaan itsekin tietäsi mistä narusta vetää. Agissa Nona esittää melko kivaa tekemistä, jos kontakteja ei lasketa. Juoksutustreeniä ei olla hirmuisen säännöllisesti päästy tekemään. Käydään kuitenkin kokeilemassa kisaamista tulevana viikonloppuna ja pohditaan sitten lisää.

Ruskan kanssa on myös muisteltu tokohommia. Ruskahan olisi vallan pätevä siihen, jos sen ohjaajakin jaksais ja osais. Ruskalle tehtiin myös seuraamiseen häiriötä ja kontaktin pitoa ja alun häsellyksen jälkeen seuraaminen alkoi olla varsin kivaa. Luoksetulon stoppia ollaan saatu muistella urakalla. Nyt alkais taas vaikuttaa, että Ruskakin muistaa stopin. Agia käytiin tekemässä torstaina ja yllättäen Ruska esitti ihan kivaa tekemistä, vaikka omissa reeneissä oli taas hyvin vaisu. Keinuun saatiin myös vähän työkaluja, jolla sitä saatais nopeemmaksi. Pitäsi muistaa keskittyä nyt ihan etenemistreeneihin, josko saatais intoa ja vauhtia ylläpidettyä. Nukan kanssa olen jo kohta valmis nostamaan kädet pystyyn. En vain ymmärrä sitä. Sai taas viime agitreeneissä toimimattomuuskohtauksen ja karkasi kesken radan häkkiin turvaan. Pussi oli sitten niin hirveä paikka, että Nukka mieluummin poistui paikalta. Tokotellessa se taas on esittänyt varsn kivoja otteita, mitä nyt pieniä seuraamispätkiä ollaan tehty.