Hajatelmia

Viime aikoina on ollut syytä rasittaa vähän omaakin päänuppia erilaisten pohdintojen ja ajatelmien myötä. Vähän väkisin ne ajatelmat ovat kääntyneet hajatelmiksi. Oma treenimotivaatio ja into haastaa itseäni on kai hautautunut jonnekin lumikinosten alle. Motivaatiopulan takia on myös reenaaminen jäänyt vähemmälle, ainakin agilityn ja tokon osalta. Tällä hetkellä ainut laji, joka iskee on valjakkohiihto. Onneksi edes se! Olisihan meillä nyt tulevana sunnuntaina kauden eka kokomatkan kisa, joka on myös samalla bortsujen rotumestis. Toivottavasti saataisiin tuonne mukava ja ehjä suoritus. Nonan kanssa on treeneissä vedetty nyt sitä vitosta parissa pätkässä, joten jospa se matka huilais.

Vetolajeista voitaneen vielä mainita viime sunnuntain uusi aluevaltaus. Nona kävi vedättämässä lapsia pulkalla tai oikeestaan rekihän se oli. Yllättävän hyvin Nona suhtautui hommaan, vaikka aisat ensin hieman ahisti. Mutta siitä se neiti lähti kerta kerran jälkeen vaan selkeämmin työskentelemaan ihmisvilinässä. Ihanaa oli taas todeta kuinka helppoa Nonankin kanssa on mennä yleisille paikoille. Kierros kun oli heitetty, niin neiti odotteli rauhallisesti seuraavaa kyytiläistä. Onneksi jotkut lapset muistivat tulla kiittäämään Nonaa rapsutuksin, sillä se valjaissa nököttäminen oli kuitenkin vähän ikävää, kun ei päässyt luikertelemaan ihmisten iholle. Huomaa, että Nona on kasvanut, kun se jotenkin osaa suhtautua lapsiin niin sopivalla volyymilla.

Rekikoira ja sen kyytiläinen.

 Mutta sitten niihin hajatelmiin. Tällä viikolla on kyllä ollut myös niitä hetkiä, jolloin se into hetkeksi purskahtaa pintaan. Kontaktien suhteen tultiin loppupäätelmään, että Nonalla ei vaan ole käsitystä, mitä toivotaan. Tässäpä yksi hajatelma, sillä en ilmeisemmin osaa olla kertomatta koiralle, että pieleen meni. Nona jarruttaa puomin alastulolle tultaessa edelleen, jolloin loikkaa kontaktin yli. Kontaktit siis joudutaan aloittaa alusta. Muutaman kerran olemme saaneet aikaiseksi lenkkien yhteydessä ottaa juoksutusta. Koska sopivaa mattoa en vielä mukaan löytänyt, ollaan jäältä valittu kelkan ura, jota pitkin juostaan. No nämä juoksutukset on sujuneet mukavasti, vaikka minun silmä ei osaa kovin hyvin havannoida laukkaa. Ruska ja Nukkakin ovat päässeet tekemään tätä. Lenkkien yhteydessä on myös vähän muistetltu tokoa, mutta aika höntsäilen. Voi kun saisin sen motskan reenata Ruskan ja Nonan kokeisiin. Pitäisi kai mennä vaan ilmoamaan ne kokeeseen. Tosin eipä sekään auta - hajatelma sekin. Nona on kyllä taas näyttänyt sitä asennettaa, joka sykähdyttää. Kyllähän sillä matsua löytyis, mutta...en kai osaa käsitellä sitä oikein. Tällä viikolla nimittäin sattui ja tapahtui taas vaihteeksi. Jäällä ollaan nyt lenkit tehty ja välillä tytöt ovat ottaneet ilon irti siitä. Nyt taas maanantaina mahtoi jää jonkun verran poksahtaa Nonan kohdalla, joka aiheutti tietty reaktion. Nona tulee noissa tilanteissa minun luokseni sellasena säällittävänä rättinä - korvat luimussa ja häntä alhaalla. Muutenkin pälyilee ympärilleen kuin säikky kauris. Koska minulla ei juuri tuolla kerralla ollut yhtään nappuloita taskussa, niin kuin useasti on, niin yritin olla reagoimatta Nonan käytökseen. En kai vaan ole riittävän uskottava noissa tilanteissa, kun Nonalle jää nuo hetket vähän liian hyvin muistiin. Jäältä onneksi selvittiin pois suunnilleen normaalisti, mitä nyt se hyvä fiilis loistavasta kelistä oli kadonnut kai laskevan auringon kanssa yhtä matkaa. Myöhemmin illalla sitten vetotreenien yhteydessä verryttelylenkillä Nona totesi lähes kaiken hyvin epäilyttäväksi alustaksi. Parkkipaikalla piti kulkea reunoja myöten, sillä autonurat olivat niitä pahoja. Itekin kai suhtauduin asiaan ihan liian totisesti ja sen huomasi koirasta. En oikeen tiedä ottaako Nona nuo tilanteet itse liian vakavasti, vai johtuuko se minun veetutuksesta, miksi sille ne jää päälle. Tämäpä onkin se johto hajatelma - miksi jään liikaa kiinni niihin negatiivisiin asioihin. Ärsyttävää ja hyvin kuluttavaa.

Onneksi aurinko on taas vilauttanut itseään taivaalla ja me ollaan saatu hyödyntää sen valoenergiaa...

ja onneksi oikealla asenteella (ja välineillä) jäällä ulkoilu sujuu taas normaalisti. Jospa tuo valoenergia tosi myös motivaation takaisin. Sillä aikaa keskitymme kai pieniin askeliin. Ei se päämäärä vaan se matka sinne.