On vuosi 2023

Pitkän tauon jälkeen löysin blogiin sisään, joten ajattelin herätellä sitä vähän uudestaan henkiin.

Viime vuodet ovat vierähtänyt meillä nuorimmaisen eli Lempon kanssa touhutessa. Edelleen laumaan kuuluvat samat nelijalkaiset jäsenet. Ruska on elellyt mummokoirana ja eläkeläisenä jo useampia vuosia. Vanhuuden vaivoja alkaa olemaan ja askel on ajoittain hidas, mutta muuten mummeli porskuttaa lenkillä mielellään mukana. Ruska on aina ollut varsin rauhallinen liikkeissään ja nyt tuo piirre on hyvin korostunut, kun mummo jää haistelemaan ja tutkimaan omiaan. 

Nonan elämä on meillä muuttunut eniten. Pentusuunnitelmat Nonan osalta lopulta kuopattiin. Nona loukkasi jalkansa 1.1 2021. Lopulta selvisi, että vasemmasta ranteesta oli katkennut nivelsiteitä. Nona on elellyt siitä lähtien sairaseläkeläisenä. Nonan kanssa mennään päivä kerrallaan tavallista arkea eläen. Tapaturman jälkeen pelkäsin, että kroppa ei kestä menohaluista bordercollieta, mutta vaikka jalka selvästi kuormittaa kehoa väärällä tavalla, niin Nona on pysynyt varsin elämänhaluisena ja pirteänä.

Manu tuo meidän herrakoiramme on kulkenut uskollisesti tyttöjen mukana. Manukin on saanut ikää jo sen verran, että eletty elämä vähän näkyy ja tuntuu kropassa. Sen takia vetohommat ovat jääneet pois kuvioista. 

Riipi on jäänyt laumassa myös kotikoiran virkaan. Välillä Riipi toki on käynyt touhuamassa hakuhommia ja yksi kesä kokeiltiin myös vesipelastustakin. Ihan kehityskelpoinen vepekoira oli Riipikin, vaikka eihän se mikään Lempon tai Nonan kaltainen vesipeto ole. Muutamia kertoja ollaan käyty myös paimenessa, mutta nekin hommat ovat jääneet harjoituspaikkojen puutteen sekä muiden resurssien takia. Minua on harmittanut hirveästi Riipin osalta jättää paimennukset, mutta elämäntilanne on siihen vähän ajanut. 

Riipi teki vuoden 2020 lopulla pentueen, joka toi meille pennuntuoksua ja teräviä hampaita. Pentuja syntyi viisi, joista neljä oli narttua ja yksi uros. Isänä pentueella oli Pilvipolun Eemeli. 

Nuorimmainen laumanvahvistus on tätä nykyä jo lähes aikuinen yksilö. Lempon kanssa on ehditty kokea jo monenlaista. Siitä on kasvanut hyvin nimensä mukainen kamalan ihana ja ihanan kamala yksilö, joka on kyllä opettanut paljon. Vetohommiin Lempo syttyi varsin hyvin ja onkin parina talvena päässyt kisoja ja kokeita kiertämään. Vuonna 2021 koronan takia järjestettiin vain SPKL:n SM-kisat Kontiolahdella. Lempo starttasi tuolla ensimmäistä kertaa. Tuloksena oli C-sarjan voitto ja SM-kulta. Viime talvena päästiin starttaa kolme kertaa. SM-kisoissa ei onnistuttu keliolosuhteiden takia, mutta belgien rotumestaruuksissa oltiin ensimmäisiä. Lempon kanssa on myös kokeiltu onnea vepekokeissa, missä ollaan tällä hetkellä AVO-luokassa. Bh-koe käytiin suorittamassa syksyllä 2021, mutta haussa ei päästy tällä kaudella testaamaan osaamista kokeessa. 

Meillä olisi enää vajaa kuukausi valjakkohiihdon kilpailukauden alkamiseen, joten talvi pyörii pitkälti vetohommien parissa.

Kesän touhuja ja kevään kuulumia

Blogi on taas pitkään ollut hiljaiselossa. Me ei kuitenkaan olla laakereilla maattu, vaan kuluva kevät ja alkukesä ovat olleet varsin touhukkaita. Yksi syy tähän on ollut allekirjoittaneen opiskelut, jotka vihdoin saatiin päätökseen. Nyt on taskussa eläintenhoitajan ammattitutkinto osaamisalana koirahieronta.
Toinen syy kiireiseen kevääseen on huhtikuussa laumaamme liittynyt uusi jäsen Lempo. Lempo belgialainen tuli vähän yllättäen meille, mutta täytyy vaan myöntää, että mielenkiinnolla odotan mitä kaikkea päästään neidin kanssa kokemaan. Lempo toivottavasti kasvaa Nonan opissa nopeajalkaisesksi ja sisukkaaksi vetokoiraksi.

Lempo (Naavalan Musta Theia) 8,5vk

Lempo 4kk iltauinnin jälkeen.

Tämän kauden vetokausi toi taas mukanaan paljon iloja ja onnen hetkiä. Nona valioitui jo alkukaudesta ja saa nykyään kantaa Suomen Vetovalio titteliä ensimmäisenä bordercolliena. Nonan kanssa kävimme myös hiihtelemässä bordercollieiden rotumestaruuksissa saaden myös rotumestaruuden taskuun. SM-sprinteissä meidät palkittiin hopealla ja Nona oli SM-pronssilla miesten C-viestissä lainahiihtäjän kanssa. Itse starttasin muutaman kerran lainakoirilla. Rosvo belgialaisen kanssa kävimme belgien rotumestaruuksissa testaamassa vauhtia, joka riitti RM hopeaan. Isla seisojan kanssa kävimme kokeilemassa vauhtia A-sarjassa sekä VULlin SM-narussa (4.) ja SPKL:n SM:ssä. Palveluskoiraliiton Suomen mestaruuksissa meidän vauhti riitti hopealle ja Isla tienasi samalla ensimmäisen vetosertinsä. Riipi ja Manukin pääsivät puuhastelemaan hiihtohommia ihan epävirallisiin startteihin asti.

Rosvo kiitämässä maaliin rotumestaruuksissa.
kuva Sari Eskelinen

Islan kanssa Kuhmon SM-paanalla.
Kuva Anne Heikkinen

Nona ja Rosi Sprintin SM-kisoissa lähtökiihdytyksessä.
Kuva Pia Riiheläinen.

Kevään pentusuunnitelmat eivät nyt tuottaneet kaivattua tulosta. Viiman sulhanen vaihtui vielä vähän lennosta, mutta uuden sulhonkaan kanssa pentuhommat eivät onnistuneet, vaikka yritys oli kyllä kova. Viiman epäonnistuneen astutusreissun takia myös Riipi kävi keväällä treffaamassa omaa sulhoa, mutta sekään romassi ei nyt kukoistanut. Mietimme uusia suunnitelmia Riipille ensi vuodelle. Viiman sijoitussopimus tulee raukeamaan neidin täyttäessä 4 vuotta.
Mahdollisesti ensi vuodelle meillä on myös bordercolliepentusia. Nonalle olisi vähän kaavailussa sen toinen pentue.

Kevään aikana on touhuiltu vähän vetohommia sulalla maalla, tottelevaisuutta ja lumien lähdettyä tietenkin maastolajeja. Hakua on nyt tehty Nonan kanssa säännöllisesti sekä kesän korvilla pääsimme myös aloittamaan vepen. Nona ja Lempo ovatkin nyt käyneet jokuset vepetreenit opiskelemassa ja kyllä vaan tuokin laji on osoittautunut hyvin koukuttavaksi.
Manun kanssa kävimme keväämmällä harjoittelemassa BH:ta kurssilla ja Manulla oli hommat aika kivasti kasassa. Harmikseni en tietenkään saanut omaa treeni-intoa säilytettyä, joten joudumme kai unohtamaan tämän kauden osalta tuon BH kokeen. Manu kaipaisi kuitenkin vähän enemmän varmuuutta tekemiseen häiriössä tai ainakin ohjaaja kaipaisi. Riipin kanssa on käyty jokusen kerran paimentamassa. Täytyy vaan todeta, että onhan tuo paimennus vaan ihanan kamalaa. Meidän ongelma mahtanee Riipin kanssa olla osaltaan ohjaajan osaamattomuus, joka sitten heijastuu koiraan. No jospa saisimme vähän treeniä alle, niin että uskaltaudumme lähtemään kokeisiin. Tälle kaudelle on jokunen muukin tavoite tehty, joten toivon mukaan treenit ja opiskelut jatkuvat. Lajitreenien ohella pidämme myös kuntopohjaa yllä ja lähdemme valmistautumaan tulevaan vetokauteen.

Lempo on opiskellut haun alkeita.

Riipi pääsilauman opissa

Keskikesää juhlistettiin saaristossa meren äärellä.

Kevään pentusuunnitelmia

Meillä olisi keväälle pieniä toiveita ja unelmia siitä, että pentulaatikkoon tulisi vähän uutta elämää.
Sijoitustyttö Viima on tarkoitus astuttaa kevään juoksusta, joita odotellaan maaliskuulle.

Viima on  hyvin elämäniloinen ja vauhdikas koira, joka on myös hyvin kuuliainen, tottelevainen, nöyrä ja sopeutuvainen neiti. Viima on asustanut pääsääntöisesti taajamassa ja kaupungissa, ihan Helsingin kantakaupungissakin ilman ongelmia sekä matkustellut eri kulkuvälineillä sujuvasti.
Viima on vahvasti omistauskollinen koira, jolle oma perhe on todella tärkeä. Viimalta ei löydy riistaintoa ollenkaan. Viimaa onkin hyvin helppo lenkittää vapaana metsässä, sillä eteen tupsahtavat eläimet Viima jättää rauhaan ellei saa tehtäväkseen paimentaa heitä kauemmaksi.
Toisten koirien kanssa Viima on tullut ongelmitta toimeen ja osaa jopa toimia hyvinkin diplomaattisesti, jos toinen yrittää provosoida.
Viima on käynnyt meillä useamman kerran hoidossa ja joka kerta solahtanut laumaan kuin olisi siihen aina kuulunut.

Viima syksy 2018

Viiman harrastuksiin kuuluu agility, vetolajit ja haku. Agilityssä Viima on hyvin innokas, iloinen ja vauhdikas suorittaja., joka on silti todella hyvin ohjattava koira. Viima rakastaa juoksemista, joten myös vetolajeissa Viima on hyvin innostunut ja ahkera suorittaja, kunhan vaan tietää mitä halutaan. Viima palkkautuu hyvin sekä lelulla että namilla, mutta etenkin vauhtilajeissa lelu on selvästi parempi. Leikki-intoa ja -halua Viimalta löytyy todella paljon. Haussa Viima oppi nopeasti homman nimen ja tapansa mukaan innostui tästäkin lajista.
Viima on käynyt paimentamassa poroja ja lampaita muutamaan kertaan. Viimalla on todella hyvä laumanlukutaito ja hyviä taipumuksia, mutta se ei selvästikään ole vielä täysin "syttynyt".
Viiman hankalin ja heikoin puoli on sen äänekkyys, vahtitaipumus ja reaktiivisuus. Viima reagoi herkästi ja äänekkäästi ympäristöön ja siinä tapahtuviin muutoksiin, mutta kotioloissa on hiljainen ja rauhoittuu ongelmitta paikkaan kuin paikkaan.

Viiman agility videiota: Viima aksaa, Viima aksaa2

Viima poroilla 2017
kuva Anna Korhonen

Viiman (Ruskaroihun Riisin Rietas) strategiset tiedot:
Lonkat B/B (ind. 91)
Kyynärät 0/0
Selkä LTV 0, VA 0, SP0 (ei virallisesti lausuttu)
Polvet 0/0
Sydän: sivuääni 1/6 havaittu, sydänultra tehty, jossa sydän todettu terveeksi.
Silmät: ei perinnöllisiä silmäsairauksia 9/18
Pompen: a (vanhempien tulosten mukaan terve)
PRA-prcd: A (terve)
DM: A (terve)
CMR3: terve
Jalostustarkastus hyväksytty 26.1.2019

Viima on ollut koko elämänsä terve. Kattavien terveystutkimusten ja rokotusten lisäksi Viima on tarvinnut eläinlääkärin apua vain katkenneen maitokulmahampaan poistossa. Viima ei reagoi laukauksiin, ilotulitteisiin tai ukkoseen ja liikkuu ongelmitta erilaisilla alustoilla.

Aikamerkin Roma 2017

Viiman sulhoksi valikoitui jo hyvään ja kypsään ikään ehtinyt 10-vuotias  Roma, joka on ollut koko elämäsä terve. Roma on elellyt koti- ja perhekoirana nauttien yhteisistä kalastusreissuista sekä harrastellut nyttemmin vetohommia ja rally-tokoa. Roma on vahvasti hyvin perheuskollinen koira ja pysyy hyvin mukana vapaana liikkuessaan. Roma tulee hyvin toimeen narttujen kanssa, mutta uroksia ei oikein siedä reviirillään.
Vaikka Roma on jo ylittänyt kymppikerhon, niin hän on edelleen hyvin virkeä ja toimelias herra, joka innostuu helposti touhuilemaan yhdessä omistajansa kanssa. Romalla on hyvä ruokahalu ja ruoka toimii hänellä hyvänä motivaattorina. Roma on äänivarma ja liikkuu ongelmitta erilaisilla alustoilla.

Roma 2018

Roman (Aikamerkin Roma) strategiset tiedot:
Lonkat A/A (ind. 111)
Kyynärät 0/0
Silmät: ei perinnöllisiä silmäsairauksia 1/19
Polvet: 0/0
PRA-prdc: terve tai kantaja
Pompen: terve tai kantaja

Yhdistelmä jalostustietojärjestelmässä: Viima & Roma
Yhditelmällä on jalostustoimikunnan hyväksyntä.

Odotettavissa olisi varsin tarmokkaita, energisiä ja vilkkaita koiranalkuja, jotka haluaisivat ulkoilmahenkisen ja aktiivisen kodin, missä olisi koiralle tarjolla joku touhu tai homma.
Tiedustelut alkuun sähköpostitse ruskaroihun @ gmail.com (poista välit)

Joulun tuloa odotellessa

Talvi alkaa näin joulun seudulla ottamaan jo otettaan. Tämä tarkoittaa meillä tietenkin sitä, että vetotreenit siirtyvät suksille. Syksyllä on vetotreenejä vedetty pääsääntöisesti kikkarilla ja pyörällä. Juoksemaan en ole tohtinut ryhtyä, kun murtunut jalka on vielä vähän antanut viitteitä siitä, että se ei pysy vauhdissa mukana. Lokakuun alussa käytiin vähän ottamassa tuntumaa kisapaanoilla ALMA OFF SNOW kisoissa, jotka olivat myös SM-kisat. Otin osaa lainakoira Paukun kanssa, jonka kanssa mentiin harratekikkarissa 3km. Päivän lopuksi Paukku urakoi toisenkin kikkarikolmosen SM-viestissä, jossa meidän tyttöjengi sijoittui sijalle 4. Nona pääsi aloittamaan meidän viestin juoksuosuudella Alinan kanssa, toisen osuuden hoiti Jasmin, joka myös juostiin. Harmikseni en saanut suunnittelemaani canicross starttia Riipille tälle syksyä. Riipi ja Manu ovat nyt treenailleet melko säännöllisesti, pääsääntöisesti kaksvaljakkona. Manu hoitaa innostamisen ja Riipi handlaa suunnat ja reitin valinnan. Nona on myös varsin lupaavassa kunnossa, vaikka ei syksyllä saanutkaan enempää startteja.

SM-viestin lähtö: Nona ja Alina oikeassa reunassa nauhan vieressä

Vetojen lisäksi ollaan tässä marras-joulukuun aikana muutamat treenit päästy tekemään agilityä uudessa hienossa Koiramekassa. On kyllä luksusta, kun tuollainen halli on ihan lähellä. Marraskuun alussa kävimme Lappalaisten Superpäivillä Riipin kanssa agilityssä, Ruskan kanssa rally-tokossa ja Manun kanssa noseworkissa. Varsin kiva päivä lappalaisseurassa. Riipi alkutahmeuden jälkeen osoitti taas olevansa ihan kehityskelpoinen. Loppupuolella treenejä luki sokkareita jo todella kivasti, niin että piti ihan lähteä jo miettimään ajoituksia. Vauhtia ja irtoamista Riipi tarvisi enemmän, että päästäisiin samaan rytmiin, mutta tämä vaatisi kyllä sitä treenaamista. Ruska oli kyllä vallan innoissaan päästessään tekemään rallya. Aika kisavalmishan se olisi alokasluokkaan, harmi vaan kun ohjaaj ei ole. Manukin oli ihan pähkinöinä, kun pääsi hajuhommiin. Aika äkkiä herra ymmärsi jutun juonen. Vähän tarttui tuosta päivästä intoa päästä tekemään enemmän noita lajeja, mutta tällä hetkellä aikataulut eivät ole meidän puolella.

Muutama viikko sitten sijoitustyttö Viima piipahti meillä hoidossa. Viima hyppäsi laumaan muitta mutkitta mukaan, vaikka sisko koitti vähän nurista ja lukea lakia. Viima on kyllä ihana diplomaattinen ja lunki noissa tilanteissa. Viiman kanssa oli tarkoitus käydä vetotreeneissä, mutta harmittavasti sairastettiin juuri tuolla viikolla, joten päästy vetoja ottamaan. Agilityä kävimme pikku omatoimitreenit ottamassa. Innokas, vauhdikas ja äänekäs menijä on Viima. Siis ihan valtavan loistava etenijä, mutta hyvin ohjattavissa oleva. Koitimme kuvata pienen ratapätkän treeneistä, mutta harmittavasti ihan ei kuvajaa onnistunut saamaan kuin alun pikkupätkän ikuistettua.
Viiman agilitypätkä: Viiman aksaa 24.11.-18

Viima, Ruska ja Riipi

Manu täytti 6 vuotta. Aikamies jo.

Syskyllä ahkeroitiin Ruskan kanssa yksi hakukoe, joka oli samalla lappalaisten rotumestis. Ihan hirveesti ei saatu tottista treenailtua, kun Ruskalla oli lihaksistossa ollut kremppaa sen verran, että en tohtinut sitä esteitä hyppyyttää. Koe alko henkilöetsinnällä, joka meinasi päättyä vähän yllättävästi. Ruska aloitti radan työstämisen tuttuun tyyliin. Ensimmäinen maalimies löytyi vähän ennen satasta umpparista. Maltoin olla yllättävän luottavainen koiraan, vaikka etukulmista ei heti löytynytkään ketään. Ekan jälkeen matka jatkui. Meidän tyyli tehdä rataa on edelleen risteily, joten lähetin työstämään toista puolta. Seuraavan piston, minkä laitoin samalle puolelle, mistä oli ensimmäinen löytö otettu, niin Ruska alkoi taas ilmaisemaan. Hyväksyin ilmaisun ja heti kun lähdin kulkemaan kohti koiraa tajusin, että nyt on sama paikka ilmaisussa kuin mitä oli ekalla löydöllä. Siinä sitten kiireen vilkkaan raahustin koiran luo ja otin tuomarin ohjeiden mukaan haltuun. Matkalla keskilinjalle sapetti kyllä hirveesti, miksi ihmeessä en tarkistanut ennen ilmaisun hyväksymistä sen tarkkaa suuntaa. No ei ollut muutenkaan Ruskan tyylistä ottaa umppareita uudestaan. Keskilinjalle päästyämme ensimmäinen maalimies helpotuksekseni kertoi unohtaneensa piilon kiinni. Puuh! Selitys tapahtuneelle! Jatkoimme rataa normaalisti eteenpäin. Ruska työskenteli kivasti, vaikka vähän olisi saanut toisella puolella tehdä syvempää pistoa. Toinen puoli oli joko enemmän hajustettu tai tuuli oli sen verran sivusuuntainen, että sinne Ruska työskenteli jopa ylipitkiä ja vähän liiankin eteneviä pistoja. 200 metrin tiennoilla Ruska oli ottanut lähes 50 metrin etenemän oikean puolen sivulinjaa. Huusin takaisin päin ja iloisesti neiti sieltä laukkoi, mutta vähän ennen keskilinjaa huomasin Ruskan ottaneen hajun. Pitikin huutaa sitten ihan napakasti, että Ruska palaa keskilinjaa luokseni, sillä maalimies oli toisella puolella aluetta. Minun ei myöskään kannattanut lähteä koiran luokse, kun osa alueesta jäisi sitten työskentelmättä. Ruska lopulta saapui luokseni ylittämättä kesklinjaa, joten reippaasti koira matkaan. Ja hetken päästä alkoi ilmaisu. Kun menin piilolle, niin vähän tuhmasti Ruska muutaman kerran hyppäsi piiloa kohti etutassuillaan. Hallintaan tuli onneksi nätisti. Vähän oli jäänyt tyhjä umppari harmittamaan. Rataa oli vielä noin 100 metriä jäljellä. Jatkettiin sitä ilmeisesti kohtuu järkevästi loppuun asti ja viimeinen maalimies löytyi pienen tarkentelun jälkeen lähes takarajalta. Aikaa jäi rutkasti jäljelle sen verran reippaasti Ruska työskenteli. Arvionti jännitti hirveesti. Lopulta tuomari päästi pälkähästä ja jätti ns. valeilmaisun hyväksymättä virheen takia. Kerättiin henkilöetsinnästä kivat 165 pistettä vain 5 pistettä maksimista jäi uupumaan.

Seuraavana vuorossa oli esineruutu. Ruska oli jo vähän väsähtäneen oloinen, kun sen verran innoissaan oli laukkonut hakuradan. Työskenteli yllättävän kivasti kuitenkin ruudussa ja kohta jo tulikin esineen kanssa. Sattui vaan matkalla törmäämään toiseen esineeseen ja vaihtoi siihen. Toinen esine tuli vasemmalta sivurajalta lähietäisyydeltä. Kolmas oikealta takareunalta. Viimeistä esinettä etsittiin pitkään. Ruska otti lopulta sen kerran jo löydetyn esineen suuhunsa ja lähti tuomaan sitä kohti, kun huudettiin aikaa. Uskomatonta, että kaikki neljä esinettä löytyi. Esineruutuun saatiin vähän työstettyä motivaatiota, mutta koskaan en uskonut, että Ruska koetilanteessa jaksaisi työstää kaikki. Olin väärässä!! Esineruudusta kertyi 28 pistettä.

Viimeisenä oli vuorossa tottis. Hirmuisia odotuksia ei ollut, kun Ruska oli tehnyt jo pitkän päivän maastossa. Kaiken lisäksi meidän vuoro oli jälleen aloittaa paikkamakuulla. Yritin luottaa siihen, että noudot ja esteet pitävät meidät 70 pisteen kannassa. Paikkamakuu oli hyvä, vaikkakin heti vietyäni koiran sinne tiesin, että varsinainen tottis on ihan kamlaa. Ruska alkoi raahustaa heti seuraamisessa. Koitin olla höpöttämättä ja antamatta lisäkäskyjä, mutta ihan en pystynyt. Todella luokattoman huonoa tekemistä kyllä. Yritin kuitenkin kiitellä koiraa ennen istumista, että joku herääminen tapahtuisi. Istuminen meni makuulle, muut jäävät ok mitä nyt luoksetulot laamailua lopussa. Toivoin tasamaanoudossa heräämistä, mutta kun sitäkään ei tullut, niin olo oli itselläkin aika tukala. Ennen hyppynoutoa oli aikaa valmistella koiraa, kun tuomari kirjoitti. Ruskan lähtö hypylle oli todella löysä. Yli mentiin ja kapulakin otettiin, mutta takaisin tulo li vielä onnettomampi, joten Ruska kompastui hyppyyn ja tiputti kapulan. Otti sen itse kuitenkin takaisin ilman käskyä ja toi joten kuten perille asti.
Aalle Ruska ei sitten suostunutkaan lähtemään. Kiersi ja haki kapulan ja yritti suunnata takaisin Aan kautta, mutta onneton vauhti esti sen. A-este jäi suorittamatta. eteenlähetyksen teki jopa tähän tasoon nähen yllättävän kivasti. Puuh! Kyllä oli rämpimistä! Vaikka tiesin oikeastaan A-esteen jälkeen, että pisteet ei voi riittää hyväksyttyyn tulokseen, niin kovasti kuitenkin sitä toivoin. Ei ollut tuomari anteliaalla päällä, joten pisteitä kertyi vain 61. Se tarkoitti sitä, että tulos ja koulutustunnus jäi tekemättä. Harmituksen harmitus!! Istuminen tai edes se A-este jos olisi onnistunut, niin olisimme saaneet juhlistaa rotumestaruutta. Mutta onneksi maastot toivot onnistumista ja oppia. Tottis oli osaltaan ihan omaa syytä. Sen verran kokenut kettu alkaa Ruska olemaan, että selvästi kokeenomaista treeniä olisi tarvittu. Nyt saa Ruska kuitenkin jäädä eläkkeelle PK:sta. Se rally-toko olisi kyllä vallan mainio eläkelaji.

Manu, Viima, Riipi ja Ruska: äiti ja sen lapsukaiset

Viima marraskuun auringossa bikineissään.

Nonakin juhlisti syksyllä 6-vuotis päivää. Ihana hönökorva.

Paimennuskesä 2018 ja syyskuun kuulumisia

Meidän paimennuskesä huipentui 8.9. Onnistuin saamaan Riipille koepaikan paimennuksen esikokeeseen Vehmersalmelle. Kävimme Riipin kanssa viimeiset paimennustreenit keskiviikkona 5.9. Tehtiin tuolloin vähän koemainen harjoitus, joka sisälsi samoja osa-aluita kuin esikoe. Riipillä oli alku haltuunotossa vähän liikaa virtaa ja lähti vähän leikkimään lampaiden kanssa. Tämmöinen johtaa meillä vielä helposti siihen, että koiran ja lampaiden juostessa ohjaaja vähän jäätyy eikä muista ottaa tilannetta haltuun. Tätä saadaan vielä siis työstää, että maltti säilyisi ihan alusta alkaen. Riipi teki muuten varsin kivan treenin, jossa jopa kuunteli välillä ohjausta todella kivasti. Laitumelta takaisin tullessa otti lampaat ritolat ja lähtivät vauhdilla kotia kohti. Tässä vaiheessa tehtiin poispäinkuljetusta, joten ohjaajan vetoa ei saatu hyödynnettyä. Portilla meillä meinasi lampaat karata takaisin laitumelle, mutta kerrankin saatiin Riipin kanssa sama ajatus homman pelastamiseksi. Lopuksi tehtiin vielä laiduntamista, jossa koira vahtii lampaita.

Riipi pitää vahtia, etteivät lampaat karkaa toisen lauman luokse ja sotke muiden koirien harjoitusta.

Paimennuksen esikokeen Vehmersalmella tuomaroi Maija-Liisa Pasanen. Koepäivä alkoi järjestyksen arpomisella. Meille tuli numero kaksi eli olimme suoritusvuorossa toisena. Päivän aloittivat kakkosluokan koirat, joten hetken sai puhaltaa ja katsella muiden suorituksia. Kakkosluokan rata oli melkoisen työteliäs ja vaati kyllä ohjaajaltakin osaamista. Kun tuli rataan tutustumisen vuoro, oli suurin jännitys jo ehditty purkaa. Rata oli varsin kiva, vaikka häkistä otto ja takaisin laitto vaikuttivat haastavilta, koska varikon lampaat olivat melko lähellä. H-hetki koitti ja lähdimme Riipin kanssa aitaan. Häkistä otto sujui yllättävän hyvin ulkopuolelta kiertäen. Yritin alkuun laittaa Riipiä häkin sisään, mutta Riipi vähän arpoi menemistä, joten korjasin heti ulkopuolelle. Päästiin jatkamaan kuljettamista ja sain kyllä siinä vaan ihailla koiran työskentelyä. Riipi kuljetti minusta varsin kivasti , huolehti kaikista ja oli aktiivinen. Portti saatiin selvitettyä ja suunnattiin laidunnukseen. Riipi jäi yllättävän hyvin paikoilleen, sillä paikoillaan pysyminen minun ollessa takana on ollut Riipille hankalaa. Laidunnuksen jälkeen saatiin lampaat kivasti haltuun, mutta tässä alkoi vähän Riipillä nousemaan kierrokset ja se laittoi lampaisiin vähän painetta. Portin sain auki, mutta kun lähetin koiran hakemaan lampaita ei Riipi oikein halunnut mennä ja samassa lampaat keksivät avonaisesta portista karata varikolle. En oikein itse tiedä täysin mitä tässä tapahtui, mutta tuomarin mukaan virhe oli täysin minun. Riipi varmaan halusi tulla portille pysäyttämään lampaita, mutta onnistuin taas sössimään toisen työt. Lampaiden karkaaminen tarkoitti sitä, että yksi osio eli pysäyttäminen oli jätettävä välistä. Tämä harmitti kovasti, koska sitä oltiin niin harjoiteltu tämän kesän aikana, että oltaisiin haluttu se tietenkin näyttää. Ei auttanut kun lähteä hakemaan lampaita, jotka olivat pakkautuneet varikon lampaiden kanssa samaan nurkkaan. Vähän aikaan jouduttiin työstämään, että saatin meidän lauma irrotettua kokonaisuutena varikon porukasta. Sen jälkeen häkitys onnistuikin kivasti. Suoritus oli varsin meidän näköinen. Riipi teki todella kivasti töitä ja kuunteli ohjeita, mutta kokematon ohjaaja sääti välillä omiaan. Tuloksena oli kuitenkin hyväksytty esikoe erittäin hyvällä arvostelulla. Pisteitä saatiin lopulta 80 suorituksella, josta uupui yksi osa-alue kokonaan. Hyvä Riipi!!

PAIM-E koulutustunnus pistää hymyilyttämää Riipiäkin

Paimennuskesä 2018 oli alkuun hieman haalea ja alavireinen, mutta huolimatta oman jalan murtumisesta ja kipsin kanssa raahustamisesta saatiin lopulta kivasti säännöllistä treeniä ja oppia. Oli meillä kyllä erittäin taitava, hyvä ja kärsivällinen koutsi, joka jaksoi ohjata ja opastaa kerta toisensa jälkeen samoissa asioissa. Jospa tässä talvitauon aikana ohjaaja taas kasvaisi hieman, sillä kova palo olisi päästä paimennusta jatkamaan. Talvella toivon mukaan pääsemme taas poroilla pyörähtämään. 

Lauma sänkipellolla

Syyskuuhun kuuluu tietenkin sänkipellot ja peltorallit. Niistä olemme päässeet nauttimaan. Paimennusten päätyttyä lähdimme taas muistelemaan jälkihommia pellolla. Manulla on kivasti intoa, mutta vähän tarkkuutta toivoisin enemmän. Riipi näytti taas varsin loistavaa työskentelyä, vaikka vähän vielä on työstämistä kulmissa ja esineilmaisussa. Kävimme pari viikkoa sitten Riipin kanssa tervehtimässä Osku-poikaa naapurikunnasta. Samalla päästiin uudelle pellolle testailemaan jäljestystä. Osku ja Riipi kävivät ensin vähän rallailemassa metsässä ja pellolla. Manu pääsi sillä aikaa viettämään aikaansa Kerttu-serkkunsa kanssa.

Osku ja Riipi peltorallien lomassa

Kaverukset kauniina ja komeana

Riipi jälkiraiteilla

Manun menoa.

Syyskuun kuvasatoa:

Nona puolukkamailla 

Ruska ehti jo vähän herkutella puolukoilla.

Manu on saanut ruhonsa sporttimalliin.

Tapaamisia

Elokuu käynnistyi meillä vauhdikkaasti. Riipin kanssa aloitimme heinäkuun tauon jälkeen lammaspaimennukset. Kesäkuun paimennusten jälkeen olimme vähän siipi maassa. Valeraskaus teki Riipistä varsin kevyen lampaita kohtaan ja oikeastaan Riipiä ei jaksanut paimennusasiat niin kiinnostaa, joten hommat meni läskiksi.

Elokuussa heti ensimmäisistä treeneistä lähtien minulla oli kuitenkin ihan uusi koira, joka teki töitä innokkaasti ja lähes kuunteli jopa ohjaajansa ohjeita. Piipahdimme nyt elokuun aikana kuudesti lampailla ja Riipi välillä väläytteli kyllä hyvin loistavaa menoa. Treenit sisälsivät peruskuljetuksen lisäksi, lauman pysäyttämistä, vartiointia laidunnettaessa, rännäämistä, häkitystä ja poispäinajoa. Välillä treenasimme ison lauman kuljettamista, mutta yleensä oli pienempiä porukoita. Meidän haasteena osaltaan oli ohjaaja, jonka toinen jalka oli kipsissä. Yllättävän hyvin selvittiin, vaikkakin välillä isolla laumalla häkitykset vähän karkasivat käsistä, kun en ehtinyt ottaa kunnolla vetoa ja ohjeistamaan Riipiä. Riipi vaikuttaa selvästi taas kehittyneen asioissa ja pikku hiljaa myös ohjaaja pääsee mukaan tukemaan koiran työskentelyä. Paljonhan meillä vielä on opittavaa, mutta kovasti lämmitti mieltä meidän kouluttajan toteamus, että Riipillä voi jo ihan oikeita työtehtäviä tehdä. Riipi ehkä haluaa kohta laittaa jollekin tilalliselle työhakemuksen sisään. 

Riipi tuo aholta lampaita

Riipi kuljettaa poispäinajaen.

Riipi toi lampaat pienempään aitaan ja jäi porttivahdiksi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna meillä oli reissu Pohjois-Karjalaan. Manu piipahti Susirajan lappalaiskoirien järjestämässä luonnetestissä. Koska olin tuohon aikaan vielä kepeillä liikkuva, niin Manu kävi testin lainaohjaajan kanssa. Tikki pojan oma ihminen pelasti meidät pulasta ja kävi Manun kanssa kiertämässä testin. Manu tassutteli testin leppoisasti häntä heiluen läpi ja keräsi yhteistulokseksi 117+++ pistettä.

Videota testistä:

Luonnetestin jälkeen jatkoimme turneeta Pohjois-Karjalassa. Iltapäivällä oli pentuetapaaminen Kolilla Pilvipolun Neakkel - pennuilla. Tikki oli luonnollisesti mukana isänsä kera. Tapaamiseen pääsi osallistumaan viisi veljestä seitsemästä. Mukavaa oli nähdä tätä Manun jälkikasvua Unnan kanssa. Reippaita poikia oli kaikista kasvanut.

Seuraavana viikonloppuna vietimme sitten omia kennelpäiviä. Mukana menossa oli Riipin siskot Muru ja Viima sekä Manun pojat Kulo ja Tikki. Lauantaina paimensimme Koiranotkon tilalla. Hirveän mukava oli nähdä, miten kaikilla oli luontaisia paimunnustaipumuksia. Paimennusten jälkeen nautimme vielä yhteislenkistä sekä illemmasta vähän suoritimme koirien kanssa jumppailu ja kehonhallinta juttuja. Yhteinen yökin sujui aitassa kahdeksan koiran kera varsin rauhallisesti. Sunnuntaina meillä oli vuorossa hakua / henkilöetsintää. Kouluttajaksi meille tuli Kaarakaisen Tanja, jolta löytyy pitkä kokemus etenkin PK-hauan parista. Pitkä päivä tuli tästäkin, mutta ihana oli katsella, kuinka kasvatit omistajineen innostuivat tästäkin lajista. Ruska ja Riipi pääsivät myös muistelemaan hakuhommia. Ruskaltahan homma käyttää, mutta Riipi oli pienen tuumimisen jälkeen taas niin liekeissä. Aivan mahtava viikonloppu!! Me kiitämme vielä kaikkia mukana olleita. 

Isä-Manu kera poikiensa Tikin ja Kulon.

Paimennusporukka yhteislenkillä.

Siskokset Riipi, Viima ja Muru

Pentusunnitelmia ja kesäkuulumia

Heinäkuun loppu häämöttää, joten kesää on eletty jo jonkun aikaa. Tämä kesä onkin tarjonnut vaihteeksi lämpöä, joten veden ääreen on täytynyt suunnata koirien kanssa.

Kesäillan auringossa Ruska tarkkailee piisamin puuhia

Kevään ja kesän aikana on kypsynyt ajatuksista suunnitelmia ja haaveita.

Meillä olisi nimittäin hieman pentuhaaveita ja - suunnitelmia ensivuodelle. Riipin olisi tarkoitus lähteä treffeille seuraavien juoksujen aikaan. Odotan niiden saapuvan joulukuussa, joten mahdolliset pennut syntyisivät helmikuun tietämillä.

.

Juhannuksena kokeilimme Riipin kanssa vähän kukkatemppuja ja -taikoja.

Riipin suunnitelmat hieman aikaistuivat, sillä sulhoksi lopulta valikoitui jo varsin kunniotettavaan ikään ehtinyt Peetu (Kuurakuonon Hallan Hurtta). Peetu täytti huhtikuussa 14 vuotta ja vaikka onkin mieleltään hyvin virkeä, niin hieman jo vanhuuden oireita kropasta löytyy. Tämän takia päätin aikaistaa Riipin suunnitelmia.

Pääsin tutustumaan Peetuun ja tämän herran itsevarma, tasapainoinen, avoin, ystävällinen ja eloisa luonne teki kyllä vaikutuksen. Peetu on muutama vuosi sitten muuttanut kaupunkiin ns. eläkepäivien viettoon. Nuoruuden ja aikuisuuden Peetu on asunnut maalla. Omistajan mukaan Peetu on etenkin nuorena ollut varsin energinen ja aktiivinen sekä hyvin kekseliäs ja tietyissä toimissaan hyvin itsenäinen. Peetu on aina tykännyt liikkua. Välillä itsenäisyys ja itsepäisyys ovat kysyneet omistajien kärsivällisyyttä, mutta iän karttuessa Peetun tottelevaisuus on parantunut.

Peetu kävi hetki sitten virallisessa silmätarkastuksessa tuloksella "ei perinnöllisiä silmäsairauksia". Peetun luusto on kuvattu epävirallisesti 12-vuotiaana.

Peetu lappalaiskoiragalleriassa

Riipi kesällä 2018

Riipi on kohta 3-vuotias meidän lauman juniori, joka on kyllä viimeisen vuoden aikana aikuistunut selvästi. Riipi on hyvin iloinen ja leikkisä, mutta työskennelleessä melkoisen totinen ja vakava. Kotioloissa Riipi rauhallinen, mutta omaa vahvan vahtitaipumuksen sekä on todella herkkä haukkumaan. Riipi suhtautuu vieraisiin ihmisiin avoimen neutraalisti, vaikkakin usein niin sanotusti omalla reviirillään vieraat otetaan vastaan haukkuen. Tutut ihmiset saakin sitten äänihuulet ihan eri taajuudella laulamaan sekä hyvin perusteellisen puhdistuspalvelun. Riipin kanssa on touhuiltu hieman agilityä, pk-jälkeä ja -hakua sekä tottista. Valitettavasti Riipi on jäänyt vähän vanhempien koirien jalkoihin harrastusrintamalla, eikä noissa lajeissa ole oikein edetty haluamallani tavalla. Päälajiksi Riipille onkin tullut paimennus ja vetolajit. Riipi on suorittanut paimennustaipustestin lampailla hyväksytysti sekä Porokoirakerhon taipumustestin poroilla hyväksytysti erinomaisin arvosteluin. Riipiltä löytyy hyvät ja vahvat paimennustaipumukset sekä loistava työäly, mutta voisi löytyä aavistus enemmän ohjattavuutta. Riipin heikoin puoli on sen pehmeys sekä nöyryys ihmiselle. Tämä on asettanut monia haasteita harrasteluissa, sillä Riipi oppii asioita todella nopeasti, etenkin niitä epämiellyttäväksi kokemiansa. Vetolajeissa Riipin kanssa on menty juosten, pyöräillen ja hiihtäen. Kokoonsa nähden Riipi on yllättävän nopea ja sinnikäs juoksija, vaikka naru on kireänä.

Riipi on luustokuvattu tuloksin: lonkat A/A, kyynärät 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, silmät ok (01/18), polvet 0/0 sekä geenitestattu terveeksi Pompen tautin, DM:n ja PRA-prcd:n osalta. Riipi osoittautui CMR3 kantajaksi, joten odotamme Peetun geenitestituloksia tämän osalta. Riipi on tepsutellut luonnetestin läpi ihan piirun päälle 2- vuotiaana tuloksella 86++. Riipi on pyörähtänyt myös näyttelyissä saaden laatumaininnan EH.

Riipi on oman koirani Ruskan jälkeläinen ja vaikka onkin monessa suhteessa hyvin erilainen kuin emänsä, niin osaltaan ilmentää juuri samoja minua miellyttäviä ominaisuuksia. Riipi on parhaimmillan työn touhussa, kun sillä on itsellään myös selkä käsitys siitä mitä halutaan. Riipi on hyvin laumasidonnainen ja sen kanssa onkin ollut helppo liikkua vapaana metsässä. Riista ei kiinnosta sitä juurikaan. Riipi ei pelkää kovia ääniä, laukauksia tai ukkosta ja tepsuttelee ongelmitta erilaisilla alustoilla. Vieraat koirat eivät Riipiltä automaattisesti saa lämmintä vastaanottoa, mutta yleensä se tulee toimeen kaikkien kanssa. Omassa laumassaan se nuorimpana kunniottaa vanhempia narttuja mukisematta. 

Toivon kovasti, että Riipin ja Peetun romanssi tuottaisi hedelmää. Peetun luonne ja omistajien kertomat muistelmat saivat minut ainakin vakuuttumaan siitä, että pariskunta saisi aikaan hyvin tarmokkaita, aktiivisia, ehkä hieman itsenäisiä ja itsepäisiä, mutta ihmisläheisiä ja reippaita porokoiranalkuja, jotka varmasti haluasivat löytää kodin liikkuvaisesta, tekeväisestä ja rakastavaisesta paikasta. Peetun toivon tuovan Riipiin vähän enemään varmuutta ja tasaisuutta. Riipi toivon mukaan täydentää Peetun itsenäisyyttä. 

Riipi poroilla 2017

Riipin loppukiri epävirallisissa hiihtokisoissa.
Kuva Mari Moisala.

Riipi hakuilemassa 2016