torstai 2. heinäkuuta 2015

Lomailua

Me ollaan oltu lomalla. Lomaa on pidetty myös kaikista harrasteluistakin, joten täälläkin melko hiljaista ollut.

Käytiin SM-agien jälkeen kaupunkilomalla Turussa. Nonalla oli varsin tylsää, kun ei päässyt edes uimaan. Pikanen visiitti tehtiin Turusta kotiuduttia ProPerron aksatreeneissä. Nona oli varsin kiva treenikaveri. Se olis kyllä pientä hiomista vaille mukava peli. Olisi kiva, kun saisi nuo treenivedot myös kisaradoille,sillä treeneissä se tekee varsin varmaa rataa. Ehkäpä se vika onkin toisessa päässä. 😉 Pitäs varmaan kisata enemmän niin vois saada toimivan paketin. No Nonalle on vähän odotettu juoksuja, josko se lähtee sit miehelään, joten kisaamaan lähdetään syksyllä sit kun saatu pentuprojekti voiton puolelle.

Ollaan pääsääntöisesti lenkkeilty ja uitu. Vähän ollaan myös käyty hiekkakuopilla juoksee rinnettä sekä juoksemassa portaita. Myös esineitä ollaan tehty pienenä aktiviteettinä. Ruskan työskentely ruudussa on edelleen vähän rönsyilevä, toisaalta merkkaa rajat melko hyvin ja esineen palauttaminen melko hyvä. Luovutus sais olla parempi, sillä vähän mälvää pehmeitä esineitä. Nona työskentelee mukavasti, mutta saa olla aika tarkkana, että homma pysyy Nonalle selvänä. Vähän epävarmana ei oikeen uppoo syvälle. Nona merkkaa esineet hyvin ja mielestäni tarkkoo ihan kivasti. Palautus on hyvä muuten, mutta puree leluja. Nukka on oma lukunsa. Hirveesti kiihtyy hetsaamisesta, mutta työskentely on hyvin epävarmaa. Uudelle pistolle lähtö (ilman löytöä) etenkin on hyvin hankalaa, kun...Toisaalta nyt ollaan saatu pari hyvää työvoittoa, joten josko se sieltä varmistuisi. Löydettyään esineen palautus sujuu kivasti.

Nonan kanssa käytiin myös yks ilta katsomassa lampaita. Nona on varsin kummallinen bortsu. Kouluttajakin totesi, että varsin hauska koira. Nonalla ei ole liiemmin silmää lampaille vaan olisi enemmän kroppakoira. Vähän meinasi aina pöhistä ja haukkuakin, kun kävi vähän jännäksi homma. Keskityttiin noston harjoitteluun ja pysäytykseen/ maltiin. Oltiin taas niin ulkona mun mukavuusalueelta, että ihan en pysynyt ite aina mukana tilanteissa. Nona keskittyessään teki varsin kivasti hommia ja se lukee kuitenki painetta varsin hyvin sekä lampaiden että ohjaajan.

Vallan lauman kanssa treffattiin myös lenkkeilyn ja uintikerhon myötä. Kolme kuudesta koirasta suostui uimaan. 😃

Meillä alkaa loma loppua, mutta varmaan treeniloma jatkuu hetken. Kohta tiedetään Ruskan tila ja se aletaanko toden teolla odotella pentuja. Jos saadaan pentuja, niin sittenpä pidetään vähän rauhallisempaa menoa. Nonalle kuitenkin suunnitellaan uittamisia, niin ei ihan oloneuvoksena tarvi olla. Samalla saadaan hyvää pohjatreeniä talveä ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti