Puuh...viikko on vierähtänyt hurjan nopeesti. Viime viikon perjantaina käytiin aksaamassa RumaRakilla. Ruska ja Nona pääsivät taas hommiin. Hieman paremmalla fiiliksellä koitimme reeneihin mennä, vaikka oma motivaatio olikin vähän jossain hukassa edelleen. Onneksi reenit olivat kivat ja mieli vähän siinä koheni. Ruskan kanssa ongelmana oli vaan kakkos ja kolmos esteen välinen valssi ja sen ajoitus. Ihan ei leieröintikään onnistuut 7-10 esteen kohdilla, kun en vaan saanut liikettä oikeaan aikaan. Helpompi oli juosta mukana ja tehdä persjättö 11 jälkeen.13 ja 14 meni ihan mukavasti, kun pysyin 3 esteen ja puomin välissä ja siitä 15 pakkovalssi-valssilla. Puomin jälkeen taas persjättö, kepit haki hyvin, mutta sitten putkeen viennillä vähän hätäilin liikaa. Meni kyllä putkeen, mutta tuli liikaa liikettä 20 hyppyä kohti. Tuo 20 hyppy vähän liian kiireellä ja meni taas putkeen. Kun otin koiran mukaan lähti hyvin A:lle. Putkelle vienti ihan ok ja siitä mukava vauhtipätkä 25 putkeen. 26 ja 27 välinen linjaus vähän kehno, mutta tulihan se kaarroksella oikein 28 hypyn. Ruskalla oli hyvä fiilis, vaikka kepit ovat kyllä hidastuneet. Nona teki alkuun vauhtiympyrää: 6 putkesta 11 ja siitä 22 putkeen. Putkeen lähettäminen oli taas joku JUTTU. Ei lähde vielä ihan satavarmasti hakemaan, samoin vähän hyppyjen kanssa. Hyppysuoralla en ennättänyt mukaan, joten tuli minun luokse hyppyjen välistä. Tehtiin sitten pelkkää suoraa pätkää etupalkalla, se onnistui hyvin. Sitten vielä 1-3 ja 12 putki, 16 hyppy, pituus ja 6 putki. Niin se Nonakin vaan on melko herkkä tuon ajoituksen suhteen. Lähtee muutenkin helposti liikkeeseen, jolloin ei hae esteitä edestä. Hyvin kuitenkin teki kakara hommia ja sillä oli oikeen loistava asenne reeneissä.
Lauantaina 11.5. käytiin sitten aluevalmennuksessa Nukan kanssa. Ensin oli valssiharjoitus ilman käsiä. Lähes joka väliin piti tehdä ennakoivaa valssia ja rytmittää jaloilla. Toisella kierroksella sai ottaa kädetkin mukaan. Nukan kanssa ei tietenkään oikea ajoittaminen valsseihin onnistunut ja puomi imi Nukkaa yhden esteen jälkeen kovasti. Mukava asenne Nukalla kuitenkin oli ja sen pystyi palkkaamaan lelulla. Toisena reeninä oli "kisanomainen" sielläkin oli valsseja sekä puomi ja keinu ja kepit. Nukan kanssa jätettiin kepit välistä. Kontaktit olivat tosi hitaat, vähän vierasteli niitä, mutta tuli kuitenkin ihan itse. Minun valssit taas vähän venyi, jolloin Nukka hyppäsi turhan kauas. Suoran putken jälkeen en saanut sitä niin hyvin käteen kuin olisi pitänyt ja Nukka ehti karkaamaan putkeen, joka ei kuulunut rataan. Mutta nyt oli taas ihan erilainen Nukka hommissa kuin aiemmilla kerroilla ja se tykkäsi tehdä hommia ja leikkiä. JEPAA!!
Sunnuntaina jatkettiin aksailuteemaa, kun lähdettiin Ouluun aksakisoihin. Siellä oli luvassa kaksi starttia agilityrata ja hyppyrata. Oltiin hyvin ajassa ja katselin minien rataa ja tuumasin radan olevan melko haastava. Oli taas luvassa putki puomi erottelua. Noh, mitään odotuksia ei oikeen ollut, joten harjoittelumielellä lähdettiin. Hyvin Ruska selvitti erottelun ja kepitkin haki hyvin, mitä nyt aika hitaat ne oli, kun alku oli vähän pyörittelyä. Puomin kontaktit otti hyvin, mutta A:lla tuli vauhdilla alas (otti kuitenkin kontaktit). Muutenkin kulki hyvin ohjauksessa, vaikka nyt oli selvästi hitaampi mitä Varkauden kisoissa. Tuloksena kuitenkin 0 ja neljäs sija. 0.7 sekunttia olisi ollut agilitysertiin, joka meni toiseksi sijoittuneelle.
Hyppyrata oli myös melko mielenkiintoinen, ihan hauska kuitenkin. Muutama kinkkinen kohta oli, mutta päätin luottaa liikkeeseen. Se toimi hyvin, mitä nyt yksi valssi taas meni pitkäksi. Hyppäriltä myös nolla, mutta nyt tuli nollia sen verran paljon, että oltiin vasta kuudensia. Tuplanolla kuitenkin, joten jospa tämän myötä motivaatio taas heräisi. Ruska aloitti juoksut maanantaina, joten mitään SM-nollia ei ehditä kasaamaan. Kolme nollaa kun vasta olisi kasassa. Noh, mukavahan se on mennä kerrankin vaa turistiksi katsomaan kisoja. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti