keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Aksaa ja vähän reeniä

Nyt on viikot vierähtäneet melko hurjaa vauhtia ja tuntuu, että mitään ei saa aikaan. Kuumat kelit eivät oikeen innostaneet reenailemaan ja yhä edelleen tokoilumotivaatio on ihan hukassa. Harmittaa ja ottaa kovasti päähän, kun en vaan millään löydä itselle sopivaa reenivirettä. Vähän pakolla vedetyt reenit eivät oikeen tuota tulosta.

Olemme siis tehneet lähinnä pieniä aksareenejä ja nyt on keskitytty jälkeen ja hakuun vähän enemmän. Myös lenkkeilyä ollaan harrastettu vähän pitemmän kaavan kautta ja käyty vähän kuntouttamassa myös tätä hihnan päätä. Juoksulenkeille ollaan menty koko lauman voimin ja Nona ja Ruska ovatkin saaneet kirmailla vapaana. Nukan kanssa olemme joutuneet ottamaan flexikuurin, kun neidin korvat meinaavat välillä kadota, kun joku hyvä haju tulee nenään. Nukka on nyt pari kertaa ottanut ritolat jonkun eläimen perään, eka kerralla heitti jonkun viiden minsan keikan ja toisella ehkä jo jotain vartin. Punkkikausikin on korkattu auki: Nonalta on löytynyt pari punkkia ja Nukalta yksi, joka oli kyllä saanut maistaa myrkkyä. Litkut on siis laitettu nyt suosiolla niskaan, vähän jo tulevan etelänreisuunkin takia. Nona on sitten joutunut pitämään uinnista vähän taukoa, mutta eiköhän me kohta päästä yhdessä polskuttelemaan.

Viikonloppuna oli oman seuran aksakisat ja Ruska kanssa siellä oltiin mukana. Olipas vaan aika mielenkiintoiset radat Timo Vertasella. Tosi haastavat, mutta oikeestaan kivat. Ruska on nyt juoksujen jälkeen löytänyt itsestään laaman ja vauhti on sen mukainen. Eka radalla meno oli ehkä ihan kohtuullista, mutta oma ohjausmoka aiheutti hylyn. Toisen radan aikaan tuli kissoja ja koiria taivaan täydeltä, eikä porokoira olisi millään tahtonut juosta vesisateessa. Ne oli varmaan maailmanhistorian hitaimmat kepit, kaiken lisäksi kepeille vienti oli sen verran haastava, että sinkosi suoraan eteenpäin ja tuli sieltä pokkana aloittamaan kepit kävellen toisesta välistä. Puuh ja vielä puuh..Loppua kohti vähän paranti otettaan, mutta tulos oli jotain 14.. Viimeillä hyppyradalla alkuvauhti karsea ja kepit samoten toosi hitaat. Kolmennaksi viimeisellä esteellä sitten hylky, kun oli ohjaajalla taas vähän väärät linjat. Loppua kohti vauhti taas parani, kun oli palkka muistutuksena maalissa. Kokemusta siis lähinnä karttui noista kisoista. Nyt on vähän pohdinnassa kehtaako tollaisen laaman kanssa lähteä kisailee seuaavaan pariin kuukauteen.

Nonan kanssa ollaan yritetty tehdä vähän jälkiharjoituksia. Ilmeisesti työskentely ei vielä täytyä vaatimuksia, Nona jää edelleen syömään nameja ja välillä hakee asekelia sivusta. Myös häiriöt eli pihalla liikkuvat ihmiset vähän häiritsevät. Nyt ehkä vaan enemmän reeniä ja vähän pitempää jälkeä. Nämä viimeiset jäljet ovat olleet tosi lyhyitä, ehkä joku 20 askelta. Myös tuuliharjoituksia on käyty tekemässä ja tämä on iskostunut hyvin mieleen. Viimeisissä reeneissä Nona otti hajun jo kaukaa (vastatuuli) ja lähti juoksujalkaa suoraan maalimiehen luokse. Ruska on harjoitellut ilmaisua ja umpparia. Pitäsi varmaan muistuttaa suorista pistoista ja tehdä hallintaa. Muutoin maastot olisvat kyllä kivassa kunnossa, mutta sen tottistelu on vaan niin vaiheessa.  Nukkakin on päässyt muistelemaan ukkojen ettimistä ja kyllä sillä jotain on mieleen jäänyt. Tehtiin viime reeneissä yksi suora pisto. Otti hajun jo ennen lähettämistä, joten menohalut olivat valtavat. Meni nyt hyvin nenällä, eikä edes yrittänyt pomppia.

Aksaa ollaan käyty pienesti reenaamassa. Nukan kanssa harjoiteltu keppejä ja kontakteja. Ruskallekin yritetty muistutella kontakteista ja yritettiin rustailla kepeille sitä hyvää vauhtia. Nyt ei oikeen millään saa ideaa siitä, miten nuo Ruskan kepit saisi vauhdikkaammaksi. Olivat keväällä jo tosi hyvät ja se vauhti kisoissakin olisi se ideaali. Nonan kanssa tehtiin pientä ratapätkää, jossa harjoitelttiin välistä vetoa ja päällejuoksua. Nona lähtee tosi herkästi liikkeeseen mukaan, joten ei hae hyppyjä ihan automaattisesti..onpa yllättävää..:) Muutenkin saa kyllä olla tarkkana liikkeen ja ohjauksen ajoituksen kanssa, muuten alkaa vähän kyselemään. Mutta vahvistamisen kautta oppii kyllä äkkiä ja se asenne millä Nona työskentelee on loistava. Hyppyjä olen nyt hieman nostanut, ne ovat nyt 30 ja vähän sitä hypyn hakemistakin on yritetty tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti