Alkuviikosta käytiin vähän aksailemassa, lähinnä tekniikkaa. Samalla reissulla todettiin, että Nona linkkasi etutassujaan. Kotona syynäsin tassut ja sieltä löytyi polkuanturoista hiertymät/ haavat. Oli neiti revitellut asfaltilla ja tehnyt tuttuun tyyliin pikajarrutuksia. Siinäpä se loppuviikko kului sitten melko rauhallisesti lenkkeilen, ainakin Nonan osalta. Käytiin metsässä lenkit heittämässä, ettei tassut joutuis turhan kovalle kulutukselle. Sitten puhdisteltiin ja rasvailtiin vielä iltaisin niin melko hyvin lähti paranemaan.
Perjantaina pyörähdettiin Kajaanissa aksareeneissä, Ruska ja Nukka pääsivät suorittamaan. Ruskan kanssa koko rata läpi. No ei kyllä ihan puhtaasti päästy, tulihan siellä taas kömmähdyksiä, mutta olipa vaan Ruskalla hyvä vauhti ja asenne. Nukan kanssa ensin pieni ratapätkä (1-11), joka sujui meko kivasti. Ainut miinus oli se, että Nukka jäi yhteen putkeen asumaan, jotain namia ilmeisemmin heitetty sinne. Nukallakin kiva asenne ja vauhtikin ok. Putkeen viennit onnistui, mutta viimeinen pätkä 10-11 piti tehdä valsila ja takaakierrolla. Lopuksi tehtiin vielä keinua ja keppejä. Hyvin Nukka hakeutuu keinulle ja ottaa kontaktiasennon. Vähn vielä miettii kenahdusta, mutta selvittää sen itsemäisesti. Kepeillä ensin joitain ohjureita ja taas ähti Nukka hakemaan hienosti omatoimisesti reittiä. Vähenneltiin ohjureita ja lopulta oli kaikki poissa ja kyllähän se oikea reitti sieltä taas löytyi.
|
Rumarakin reenit pe 26.4. |
Lauantaina oli vuorossa Anna Kilpiän agilitykoulutus Kajaanissa. Oltiin Ruskan kanssa aamun ryhmässä. Rata oli melko haastava ja ihan ei omat suunnitelmat olleet niitä toimivimpia. Alkuun Anna kertoi ja opasti melle rangantaivutuksia ja diagonaalinostoja. Hyviä juttuja alkuverkan jäölkeen avata rankaa ja kotonakin saisi muistaa tehdä. Ihan ei Ruska vielä kaikessa ollut mukana, sai vähän vääntää koiraa solmuun. Kotiläksynä näiden opettelua. Itse rataharjoitus lähti ensin hyvin käyntiin. Alkupätkä oli melko haastava, kun piti koira saada kääntymään melko tiukasti. Vaikein kohta oli nelosen (putki) jälkeen, kun piti tehdä läpijuoksu ja sitten seuraavalle leikata ja sitten sokkarilla seuraavalle, jonka jälkeen hyppy, käännös ja kepit. leikkaus oli melko vaikea tai oikeastaan leikkauksen ajoittaminen ja oma liike seuraavalle oli melko tarkkaa peliä, muuten koira meni liikkeen mukana väärälle esteelle. Tämä handlattiin jotenkin ja sitten kepeille. Olipa vaan Ruskalta veto pois ja melkoinen laama. Siltikin, vaikka vauhti oli melko hidas onnistuin hätiköimään ja sössin persjätön. Koira meni A:lle,vaikka olisi pitänyt mennä putkeen. Tätä saatiin hinkata melkoisesti, kun ei meinannut sattua ajoitus kunnolla kohdalleen. Putken jälkeen pieni vauhti pätkä, jossa meni käännös turhan pitkäksi, kun en oikeen tajunnut ja muka ennättänyt kertomaan koiralle käännöksestä. Poispäinkäännöksellä putkeen vienti ihan ok, eikä nyt ihan syöksynyt tukka suoralla ulos, vaan kääntyi melko hyvin minun suuntaan. Ennakoiva valssi oli taas turhan myöhässä ja koira kaarratti, vastakännöksellä tuli mukaan ihan jees ja hyvin otti A:n, vaikka ajautui hieman viistoon muurilta. Alastulokontaktikin ihan hyvä ja kepeille lähetys ja leikaus takana toimi, mitä nyt oli niin hitaat kepit että...samalla myös unohdin itse radan. Keppien jälkeen taas käännöstä paluusunntaan ja hypyn kautta takaakierto, joka oli melkoisen hankala. Ekalla kerralla koira sinkosi ihan jonnekin muualle kuin takaakierrolle. Syykin toki selvisi, sillä itse tulin liikaa siivekkeen puolelle ja ajoin koiran pois linjalta. Parempin viety liike oikeean kohtaan, niin haki Ruskakin paremmin. Muutaman esteen vauhtipyrähdys ja sitten taas pyöritystä. Ensin vaan kokeilin pyörittää ja tehdä loppuun persjätön ja siitä kootun hypyn kautta putkeen. Menihän se sinne minne piti, mutta kaarrosta mahtoi taas kertyä. Toisella vedolla koitettiin vaan tsempata hyvä fiilistä, sillä Ruskalla selvästi vielä painoi perjantain reenit ja vauhti oli sen mukaista. Toisella vedolla tuli taas muutamissa paikoissa hieman turhaa kaarratusta, kun olin vähän pihalla sijoittumisessa. Lopuksi vielä otettiin Ruskalle putkijarrun alkeita, tämä olisi nyt toinen kotiläksy, jota opetella.
|
Anna Kilpiän agilitykoulutus 27.4. Ruskan rata. |
Käytiin koulutksen jälkeen vähän lenkillä koko köörin kanssa, siis tyttöjen, kun Soni jäi perjantaina matkan varrelle hoitoon haltijansa luokse. Sitten vähän katseltiin toisten suorittamisia ja lähdin käymään syömässä. Iltapäivällä oli sitten Nonan kanssa pentutreffit sisarien kanssa. Viisi sisarusta oli saapunut paikalle ja voi sitä riemua. Vauhtia riitti ja kaikki tulivat hyvin juttuun toistensa kanssa. Mukavahan se oli nähdä muitakin pentuja, hyvin oli tunnistettavissa sisaruksiksi. Nona nautti juoksemisesta ja "koiranhallintavälineet" (kuivia ruokoja) olivat Nontusta myös huippuja, olivathan ne lähes keppejä. Tassut olivat ilmeisemmin ihan hyvässä kunnossa, kun eivät tuntuneet menoa haittaavan. Tunnin riekkujaisten jälkeen hallille ja pieni tauko ja sitten Annan koulutukseen taas. Ensin harjoiteltiin kehon- ja vartalonhallintaa. Käytiin rangan taivutukset läpi ja sitten vuorossa oli circuit reeni. Tehtävänä oli peruuttamista, kahdeksikkoa jalkojen välissä, diagonaalinostoja, etujalkojen laittaminen pallin päälle ja siinä pyöriminen (takajalat liikkuu), tasapainotyynyllä tasapainoilu. Kaksi viimeistä oli Nonalle ennestään tuttuja, kun näitähän me ollaan harjoiteltu kotona. Peruuttaminen lähti ihan hyvin käyntiin ja kahdeksikkoa vedettiin vaan namilla. Diagonaalinostoista Nona ei oikeen tykännyt, mutta namin avulla päästiin yhteisymmärrykseen.
Näiden jälkeen tehtiin hypylle lähettämistä ja hypyn tarjoamista, valssiharjoitusta ja sylkkäriharjoitusta. Toistoja tuli melkoisesti ja ku kaikki teki yhtä aikaa, niin samalla tuli myös hyvä häiriöharjoitus. Välillä meinasi keskittymien herpaantua, mutta melko kivasti se Nona jaksoi keskittyä itse hommiin. Lopuksi vielä pieni ratapätkä. Nona veti aika mainiolla asenteella. Ekalla vedolla minun valssi taas valahti turhan pitkäksi ja koira kaarratti. Tokalla saatiin selvästi paremmin ja kuulemma sen jälkeen ei ollut enää parannettavaa, joten päästiin tauolle. On tuolla Nonalla vaan melkoisen kiva ote tohon aksailuun. Ainut vähän rasittitava tekijä on kuumeneminen katsellessa. Meinasi tulla pieni bordersollie ihan höpöksi, kun katsoi sisaruksien menoa. Laput silmille sillä kai pitää laittaa. Reenien lopuksi vielä pienet painit ja sitten kotia kohti.
Sittenpä vielä kuvia pentutreffeiltä. Kuvat ottanut Mikko Karjalainen.
|
Nona & Giga |
|
Tule! |
|
Nona vauhdissa |
|
Nona kuulostelee |
|
Vasemmalta lähtien: Sini & Jami, Salme & Dooris ja Taika, me Nonan kanssa, Mia & Frodo, Sanna & Giga. |
| |
|
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti