torstai 4. heinäkuuta 2013

Maastoilua

Keskiviikkona pääsimme vihdoin ja viimein taas hakujuttuja muistelemaan. Nonan kanssa jatkoimme tuulihakuja. Ensimmäinen ja toinen ukko meni vähän plörinäksi, kun päästiin koiran menemään heti, kun se mielestäni merkkasi. Nona merkkasi tosi kaukaa jo ja lähti ihan oikeaan suuntaan, mutta sitten menikin nuohomaan jotain ihan muuta, nenä maassa. Löytyi ne ukot kyllä lopulta sieltä, eikä päälle laskeutunut ukkonen juuri häirinnyt Nonan työskentelyä. Kolmennella saatiin sitten taas kunnon jackpot: merkkasi kaukaa ja lähti kiireesti maalimiestä kohti nenä pystyssä. Näitä lisää eli reeniä vaan. Ilmaisua saisi myös alkaa reenata varmemmaksi näiden tuulihakujen ohellla. Vaikuttaa siltä, että haukku voisi hyvin sopia Nonalle. Vähän oli jännät paikat noissa reeneissä, kun ukkonen tosiaan painosti meitä siinä jonkun tovin reenien alusta ja vaikutti, että kohta se taivas repeää. Vähän aikaa jyrisytteli siinä, mutta ei onneksi pahemmin tullut vettä, joten reenejä saatiin huoletta jatkaa. Ruska teki n. 100 radan, jossa ensimmäinen pisto tyhjä, toisella ukko ja haltuunotto, kolmannella ukko, neljäs tyhjä ja viimeinen ukko takanurkassa. Olipa vaan Ruska liekeissä, kun vähän porsasteli menemään. Otti jo hajun ukosta jo tullessa alueelle, mutta lähti ihan ok tyhjään, tosin eihän se meinannut suoraan mennä, eikä oikeen uponnutkaan sinne 70, missä etunurkka oli. Otin lähetyksen kaksi kertaa ja sitten luovutin ja laitoin toiseen nurkkaan. Sama vika, lähti turhan aikasin etenemään, löysi kyllä hajun ukosta ja ilmaisi hyvin. Mentiin "tuomarin" kanssa ukolle ja otin haltuun tai siis..ei menny ihan niin kuin strömsössä. Ei olis meinannut millään jättää ukkoa, kävi vierellä ja hyppäs takas. Tässäpä siis rojektia. Mulla ei varmaan ole ihan paras ote aina noissa reeneissä, kun jään vähän ihastelemaan Ruskan työskentelyä. Ei sille voi mitään, mutta Ruska vaan niin on liekeissä tuolla metsässä. Mistähän tuollaisen vireen sille löytäisi muihinkin lajeihin? No, hommat jatkui. Kolmas oli suora pisto, mutta lähti taas vähän turhan aikasin etenemään, joutui palaamaan. Tyhjälle lähti hyvin ja upposikin mukavasti ja mitä työskentelyä tekikään takalinjalla..vauvauvau!!! Kuunteli kuitenkin hyvin ja tuli kutsusta, viimeiselle lähetin suoraan, kun tuli niin hyvällä vauhdilla. Aika makia reeni oli meille, vaikka kyllähän se kertoi selvästi, mitä reeniä seuraavaksi.

Nonan ja Nukan kanssa ollaan jatkettu taas jälkiharjoituksia. Nona on selvästi petrannut nyt asennettaan, vielä ottaa välillä häiriötä esim. ohi ajavista autoista, mutta muuten minun silmään näyttää tosi hyvältä. Nukan kanssa on vähän tehty mutkaa, osittain vahingossakin. Nukka menee kyllä ihan mukavasti, mutta nyt on vähän alkanut hosumaan, eikä ihan ole saanut selvitettyä mutkakohtia. Josko vielä jatkaisimme, kun olemme löytäneet hyvän pellonkin.

Tänään oli minun vuoro vetää agilityreenit Iisalmessa ja siellähän se meni sitten ilta. Nukan kanssa ollaan taas ihan jossain metässä, katollaan. Nukka alkaa vaan rauhoittelemaan ja tekemään kaikkea sijaistoimintoja, jos yritän innostaa, leikittää tai kehua sitä..en ihan pysy tuon mukana. Metässä lenkillä se voi kyllä leikkiä ja riehua myös minun kanssa, mutta aksaamaan, kun mennään niin vetää vaan korvat linttaan. Puuhpuuhpuuh...En jaksanut sitten tapella Nukan kanssa, joten otin Nonan kanssa. Tehtiin Nonan kanssa ihan etenemistä eli muutaman esteen melko suoraa pätkää. Ei ollut neiti ihan terävimmällä päällä, joten sain vähän muistutella esteiden hakemista tai sitten halu edetä oli vaan liian suuri. Rengasta ei ilmeisemmin osannut hakea, jos olin liian kaukana, mutta rengas olikin vähän hankalassa linjassa. Hyvin löytyi vauhtia, kun tehtiin suoraa tai pientä kaarta etupalkalla ja kyllähän se vielä irtosikin. Nyt pitäsi kohta pohtia, että uskaltaisko sille alkaa nostaa noita rimoja, vai vieläkö mennään noilla 30cm. Ruskan kanssa tehtiin rataa, jonka otin agilitylehdestä. Alku oli vähän kinkkinen ja enhän minä saanut valssia ajoitettua kunnolla, kun lähdettiin lähes yhtä aikaa. Valssin kaarros venyi ja kun seuraava hyppy olisi pitänyt mennä takaa, kaarsi Ruska selän takaa hypyn väärin. Yhdessä toisessakin kohtaa, jossa oli takaakiertoja Ruska livahtikin selän takaa. Voisiko tämän tarkoittaa sitä, että se on saamassa edes hieman vauhtiaan takaisin..? Ruska nimittäin teki tosi mukavalla asenteella nyt hommia, eikä laamailusta ollut tietoakaan. Nyt ehkä katsomme sittenkin jotain kisoja..:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti